tiistai 24. toukokuuta 2011

Mitä kissat tekevät päivisin?

Monet kissanomistajat varmaan pohtivat mitä kissat tekevät kun ihmiset ovat muualla kuten ansaitsemassa (kissan)ruokarahoja. Kolmen kissan koplan ihmishenkilö voi nyt eksklusiivisesti paljastaa tämän suuren salaisuuden ainakin osittain. Eräs päivä tulin aikaisemmin töistä kotiin kuin tavallista. Yleensä kun tulen ajallaan, kissat aina esittävät nukkuvansa eri paikoissa huoneistoa ja pikkuhiljaa heräilevät ruoan kerjuu puuhiin, tällä kertaa niitä ei löytynyt mistään. Ihminen (hitaasti) haistoi palaneenkäryn, otti kameran, ja alkoi etsiä kolmea kissaansa jotka olivat piilossa jossain ja aivan hiirenhiljaa. Salaisuus paljastui kun ihminen raotti kylpyhuoneen ovea ja näki kissat puuhissaan. Tässä nopeasti kuvattua todistusaineistoa, kuvanlaatu on mitä on kun piti kiireessä kuvata:

Aada: Eli tämän päivän projekti on nyt puolessa välissä, Nanna kaivoi tämän pillin roskiksesta, minä laitan sen nyt likakaivoon ja Aamos pitää vahtia ettei meitä yllätetä, onko selvä?

Aada: Nyt lähtee sinne tukkeeksi, kyllä ihminen taas ihmettelee minkä takia täällä tulvii heh-heh...

Aamos: Abort mission, abort mission, ihminen saapui. Nyt kaikki näyttäkää viattomilta, tälleen kuin mäkin.

Niin hyvät ihmisorjat, totuus on tullut ilmi, eivät ne kissat vaan nuku söpösti ja laiskasti kerällä päivisin, ne suunnittelevat tulevia, muka vahingossa, tapahtuvia kissankujeitaan. Tässä kuvasarjassa kissat yllätettiin tunkemasta pilliä lattiakaivon ritilästä sisään.

Vakavasti puhuen, yksi usean kissan talouden hauskimmista puolista on se miten saa tarkkailla kissojen keskinäisiä välejä. Kissat eivät todellakaan ole yksineläjiä, välillä maataan vierutusten, välillä leikitään ja juostaan ralleja, välillä myös riidellään, mutta ihmisille oudoimpia asioita ovat nämä hiljaiset puuhastelut yhdessä. Yhtäkkiä vain kaikki kissat löytyvät ringistä vessassa (mukanaan roskiksessa aivan varmasti ollut juomapilli) ja ihminen voi vain arvailla mitä ihmettä tässä nyt oikeasti puuhataan...

Luin tämän jutun läpi uudestaan ennen julkaise napin painallusta ja päähän tuli pelottava ajatus, siis kai muidenkin kissat tätä tekee? Ei kai me olla ainoa kissatalous jossa kissat löytyvät usein puuhailemasta jotain epäilyttävää keskenään? Onko meidän kateilla joku evil-suunnitelma...

11 kommenttia:

  1. Ai että mä nauroin tätä lukiessani, olis niin hauska tietää mitä kissoilla oikeasti on mielessä tuollaista puuhatessaan :D

    Meillä puuhailtiin tänään kimalaisen kanssa kylpyhuoneessa. Ja joskus yllätin kattikaksikon vanhassa asunnossamme kun Heron oli avannut roskakaapin oven Adelalle ja Adela oli penkomassa roskia Heronin odottaessa ulkopuolella.

    VastaaPoista
  2. Jep, foliohatut päähän vaan! Meillä välillä myös kissat suorittavat yhdessä mystisiä puuhia.

    VastaaPoista
  3. Tasha, meilläkin on toi roskispuuha tapahtunut joskus, tosin kun on yksi kissa joka saa ovet ja kaapit auki eli Aamos, niin se alkaa olla jo arkea että yksi aukaisee ja muut menee perässä kurkkimaan...

    Meei, foliohatut on jo askarreltu...

    VastaaPoista
  4. Nauroin ihan katketakseni tälle! Roskathan ovat siis ihan parhaita leikkikaluja! Pitää tunnustaa että kyllä täälläkin kaikkea kummaa tapahtuu vähän väliä kissojen toimesta...

    VastaaPoista
  5. Hmmm. Mä olen kyllä syyttänyt yleensä koiraa kaikista... niin, koiruuksista, joita päivän aikana on tehty. Täytyykin pohtia asiaa uudelleen.

    (Itse asiassa: osa sattumuksista on kyllä tarkemmin ajateltuna vaatinut niin suurta älykkyyttä, että eihän meidän Möhkö edes kykenisi.)

    VastaaPoista
  6. Loistavaa :) Meillä kylpyhuone suihkuverhoineen ja lattiakaivoineen on Unnan mielestä loputon huvin lähde. Kotonahan neidillä ei ole rikostovereita, joiden kanssa juonia, siispä olemme arvelleet neidin pitävän yhteyttä taloyhtiön muihin kissoihin putkiston kautta... ;D

    VastaaPoista
  7. Mitä?! Me kyllä nukutaan! Ilman muuta! Kyl-lä!

    (ÄLKÄÄ NY HYVÄT KOLLEGAT PALJASTAKO KAIKKEE...)

    VastaaPoista
  8. Nauroin niin, että sylissä nukkuvien kissojen piti avata silmät tutkiakseen mitä tapahtuu kun ihminen noin hytkyy.

    Mä en ole vielä saanut näitä kiinni mystisistä tehtävistä, mutta ehkä nää on vielä liian pieniä ja viattomia sellaseen ;D (ihminen tosin ei usko tätä jostain syystä).

    VastaaPoista
  9. *reps* kiitos päivän parhaista nauruista - meillä yksi legendaarisimmista jutuista on ollut, kun löysin Nannan kaukaisen esiäidin Ninnin tuoman banaanin sängystäni :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille jotka tarinoillaan vakuuttivat että en ole tullut hulluksi, kissat tekee hulluja juttuja päivisin...

    (Ja Musta ja Harmaa, mitään ei tehty, kuvissa vaan oltiin ja ihminen tarinoi omiaan... Opetus kaikille kissoille, ei kannata suostua epämääräisiin kuviin ne voi tulla myöhemmin kiusaamaan... T: Aada)

    VastaaPoista