maanantai 13. kesäkuuta 2011

Linkkivinkki: kissakuiskausta telkkarissa

Aika kauan on koiraihmisiä ilahduttaneet ja vihastuttaneet kaiken maailman koirafikserit ja kuiskaajat telkkarissa. Olenkin miettinyt kuinka kauan kestää, ennen kuin sellainen tulee kissamaailmaankin. No sellainen on jo. Tosin ei vielä Suomen telkussa, mutta törmäsin netissä Amerikassa pyörivään ohjelmaan nimeltä My Cat From Hell, eli kissani helvetistä. Miten ihastuttavan positiivisesti nimetty ohjelma... Ohjelman vetäjä ja asiantuntija, mies nimeltä Jackson, on myös Cesar Millanin eli koirakuiskaajan tapaan itseoppinut (suomennos: ei mitään koulutusta tai muuta tutkimukseen pohjautuvaa tietoa eläinten käyttäytymisestä, paljon mututuntumaa, mutta kutsunpa itseäni eläinammattilaiseksi ja tienaan dollareita).

Animal Planet -kanavan sivuilla on paljon pätkiä ohjelmasta ja ne antavat miehestä kuitenkin huomattavasti positiivisemman kuvan kuin pahamaineisesta koirakuiskaajasta. Ohjelman raflaavasta nimestä huolimatta koulutus on positiivista ja mies korostaa varmasti monelle kissanomistajille ilmiselviä, mutta hyväksi havaittuja juttuja, kuten että kissan kanssa kannattaa leikkiä päivittäin ja monia, erityisesti arkoja, kissoja ei kannata silittää liian kovakouraisesti, vaan antaa kissan tulla hakemaan rapsutukset itse. Itselleni jäi fiilis että Jacksonilla on selvästi enemmän kokemusta aikuisista löytökissoista ja niiden ongelmista, koska ohjelmassa käsitellään paljon pelokkaita ja aggressiivisia kissoja. (Voihan aggressiivisia ja pelokkaita kissoja olla myös rotukissoissakin, mutta ohjelman kissat tuntuvat näin nopealla vilkaisulla enemmän kissoilta, joilla on ollut huono pentuaika tai muuten todella ikäviä kokemuksia ihmisistä.)

Formaatti on sama kuin koiraohjelmissa, esitellään ongelmaeläin perheineen ja paikalle saapuu kissakuiskaaja miettimään ratkaisua ongelmaan. Toisin kuin esim. koirakuiskaaja Millan tekee, kissoja ei laiteta juoksemaan juoksumatolla tai muuta älyvapaata, vaan Jacksonilla on muutaman pätkän perusteella oikeasti kissalähtöinen tapa miettiä asioita. Ohjelman ongelmat näyttävät olevan myös oikeita ongelmia, esim. kissa joka puree, eikä mitään muka-ongelmia kuten kissa kiipeää hyllylle (paitsi yhdessä jaksossa mistä lisää myöhemmin). Itseoppineisuus tulee ohjelmassa kyllä esille hetkittäin, esim. vahvoissa henk.koht. mielipiteissä. Jackson suhtautuu mm. rotukissoihin yllättävän negatiivisesti, mutta Amerikassa nyt meininki kasvatuksessa taitaa olla vähän eri kuin esim. Suomessa, joten kritiikki on ehkä Amerikan tilanteeseen liittyvää. Naksutinkoulutusta mies ei tunnu sivuavan ohjelmassaan, mikä on harmi koska omasta mielestäni se on niin helppo tapa muokata käytöstä kivalla tavalla. Ihmettämään jäin myös sitä että niissä pätkissä joita katsoin, ei ollut kissoja joilla olisi väärään paikkaan pissaamisongelmia, joka taitaa olla kuitenkin se yleisin ja vaikein kissojen käytösongelmista. Ehkä en vain huomannut kyseistä ongelmaa, tai pissavaivaiset kissat on haastavuutensa takia jätetty tarkoituksella pois.

Tässä yksi esimerkki miehen puheista, muita löytyy Animal Planetin sivuilta. Toivottavasti ohjelma tulisi Suomeenkin, kaikkien koiraohjelmien sekaan mahtuisi kyllä kissaohjelmakin, varsinkin kun kissoihin suhtaudutaan ohjelmassa ihan kivasti. Varmaan tuolta sivuilta voi saada arkojen tai aggressiivisten kissojen omistajat joitain vinkkejäkin. Meillähän kissat käyttäytyvät täydellisesti, tai köh melkein ainakin, niin katsoin pätkiä vain viihteen takia. Meillä kun ei tarvita kissakuiskaajan palveluita. (Se että Nanna ja Aada nakertelevat fleksejä kuten edellisessä postauksessa kerrottiin, on täysin normaalia vilkkaan kissan toimintaa eikö niin??)






Ai niin, jos ihmisten tyhmyys eläinten kanssa ärsyttää liikaa, ei kannata katsoa ohjelmaa. Yhdessä jaksossa perheen isä valittaa kun aktiivisen rodun kissa (sfinx), jolla ei ole kissakaveria eikä oikein ihmiskaveriakaan, riehuu tiputtelemalla arvokasta taidetta. Mitäs laittavat rumat rojunsa tylsistyneen kissan ulottuville, tottakai juttu päättyy huonosti. Käytännössä jakson "ongelma"sfinx ei tunnu tekevän mitään sellaista, mitä meidän kissat eivät tekisi niinä viikkoina kun ihminen on vähän laiskemmin leikittänyt, lenkittänyt tai aktivoinut. Siis jaksossa kissa osallistuu ihmisen puuhiin hyppäämällä pöydäntasolle katselemaan ruoanlaittoa, iik mikä ongelmakissa... Muutenkin ohjelmassa näkyy vanha eläimiin liittyvä sanonta, ei ole olemassa ongelmakissoja, vain ongelmakissanomistajia.

 Ainoa ikävä puoli tämänkaltaisissa ohjelmissa on jos ne houkuttelevat kaiken maailman Millanmaisia ikäviä kissakuiskaajia. Kissat nyt kuitenkin ovat eläimiä, joten ei ne ihan aina niin kuin ihminen haluaisi käyttäydy ja eikö se ole yksi kivakin piirre lemmikeissä, ei ikinä tiedä mitä ne keksii. Toivottavasti koirien ikävämpi, fyysiseen väkivaltaan perustuva koulutuspuoli ei ikinä rantaudu kissamaailmaan, ja kaikki tulevat kissakuiskaajat ovat lähempänä Jacksonin kaltaista kouluttajaa. Tässä vielä pätkä "ongelma"kissasta, joka muistuttaa aika paljon meidän tyttökisuja:






13 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta kuulostava ohjelma! Kissojen käytöstä kun harvemmin käsitellään eläinohjelmissa tällä tavalla. Toisaalta saattaisi jäädä katsomatta, koska ihmisten pässiys ärsyttää minua näissä asioissa suunnattomasti, vaikka en varmasti itsekään sen paremmin asioista tiedä :D

    VastaaPoista
  2. Asia, josta en lähde väittelemään - niin sydämenasiakseni en sitä koe, mutta Millanin lähestymistapa ei ole väkivalta. Kukkahattuja kuohahduttavat asiayhteysistä poistetut klipit negatiivisesta vahvistuksesta (kaikki positiivinen vahvistus onkin kätevästi unohdettu kauhisteluvideoista pois.)

    Koira ei ole tyhmä eläin. Mikäli se kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi, se ei enää lähesty vaarallista ja epäluotettavaa ihmistä. Kuitenkin Koirakuiskaajan jaksot aina päättyvät iloisesti perheensä ja Caesarin seurassa häntäänsä heiluttavaan koiraan.

    VastaaPoista
  3. Itsekin olin miettinyt milloin tällainen ohjelma jossain keksitään :) Hyvä puoli kissoissa on se että niiden opettamiseen toimivat vain "kukkahattumenetelmät". Cesarista en tässä kommentoi muuta, kuin että ohjelmista mielestäni kyllä välillä mitään koirankoulutuksesta tietämättömät henkilöt saavat aika huonoja vinkkejä, välillä tosin hyviäkin.

    VastaaPoista
  4. Tuo kissaohjelma näkyy kyllä jo suomessa, tosin maksullisella animal planet kanavalla. Yhden jakson katsoin viime viikolla ja ihan hyvältä vaikutti. Esim aroille kissoille tehtiin lisää korkealla kulkemismahdollisuuksia, joka sai ne tulemaan pois tuolien alta jne. Kaikestahan ei kukaan ole samaa mieltä :)

    VastaaPoista
  5. No itse olen tällainen kuvitteellisesta kukkahatustani ylpeä kukkahattutäti (tuleva ainakin jos ikä ei vielä riitä :)), joten ne muutamat jaksot joita olen nähnyt ovat kyllä häirinneet itseäni ja omaa tajuani siitä miten eläinten kanssa ollaan. Ehkä Millanin kirjoista olisi saanut paremman kuvan, niitä en ole lukenut. Tosin minulle riittää että suomen eläinsuojeluyhdistys, brittien eläinlääkäriyhdistys ja helsingin yliopiston eläinten hyvinvointiyksikkö monen muun lisäksi ovat miehen metodit tuominneet, luotan niiden asiantuntemukseen eläinasioissa enemmän kuin pelkkään omaani, joten taitaa kirjatkin jäädä lukematta...

    Tarkoitus ei ollut kuitenkaan aloittaa Millan-väittelyä, kun itsellenikään se ei ole niin tärkeä vänkäämisen arvoinen juttu, vaan lähinnä olen ihmetellyt sitä miten jotkut (tosin harvat) puhuvat kissojenkin yhteydessä nykyään johtajuudesta ja esim. selättämisestä, toivon vain että siitä ei tule kissojen kanssa yleisempää trendiä, vaan saadaan kissanomistajat rauhassa olla kukkahattuja, kuten toi Jacksonkin on omassa ohjelmassaan :)

    VastaaPoista
  6. KittyCatCat, Kiitos tiedosta, vitsit en oikein viitsi hommata kanavapaketteja vaan yhden ohjelman takia, joten taitaa jäädä katsomatta. Toivottavasti ohjelma tulisi i"lmaispuolelle"...

    VastaaPoista
  7. Elina: tietenkään niitä ei ole joka jampalle koirankoulutusvinkeiksi tarkoitettu. Ohjelmassahan on erikseen varoitettu, ettei niitä tule itsekseen soveltaa. Toki joku koittaa silti, luupäitä kun me suomalaiset ollaan; mutta kenen vastuu on silloin?

    Tällä periaatteella voitaisiin vaatia televisiosta poistettavaksi monta muutakin ohjelmaa, mm. "lapsenkorjaus" Supernannyn ym. Meillä on kohta sensuuri kuin Kiinassa. Ohjelmista jokainen saa muodostaa mielipiteensä ja katsoa tai olla katsomatta, mutta valinta pitäisi olla katsojan, ei jonkun suuremman auktoriteetin. Oletteko muuten panneet merkille, ettei Kennelliitto ole ottanut asiaan mitään kantaa?

    *päättää Millanista keskustelun omalta osaltaan*

    VastaaPoista
  8. Komppaukset Evelle koirakuiskaajasta..on aika radikaalia lähteä vertaamaan jenkki ja suomipojan koiran pitoa. Kulttuurilliset erot ovat käsittämättömät ja näistä koirista omistajineen huokuu usein kädettömyys ja käsite koirasta pihakoirana ja/tai sisätila eläimenä. Väkivaltaa en ole nähnyt suhteessa ihminen-koira mutta sen sijaan rivakasti on puututtu koira x koira väkivaltaan. Ihminen on vain oppinut suullaan toimimaan siinä missä koirat ei vieläkään keskustele sivistyneesti politiikasta.

    Kissoihin sama ei tietenkään toimi, täysin eri eläinlaji kun on mutta..

    VastaaPoista
  9. Tämä oli kyllä mahtava linkkivinkki, KIITOS. Tälläisen ohjelman perään olen kauan jo kysellytkin, ihan vain jo kuitatakseni koiraohjelmien aiheuttaman koirakuumeen ;) Even kanssa olen nyt kyllä Cesarista samaa mieltä ja mielenkiinnolla odotan kissaohjelman rantautumista matti meikäläisten kanaville, jotta päästään ihmettelemään sitäkin puolta, jos ei muuten niin vaihtelun vuoksi koiraohjelmiin.

    VastaaPoista
  10. Niin, siis kissathan eivät ole "pienikokoisia koiria" vaan kissoja :-) Musta ilo on just siinä. En tarvitse koulutettavaa enkä hännänheiluttajaa, kissat on just hyviä kissoja. Ja jos kissojen kanssa menee huonosti kotona, syy löytyy todennäköisemmin peilistä kuin kissoista...

    VastaaPoista
  11. Tähän keskusteluun haluaisin vain lisätä sen, että ainakin Naukulan likat ovat selkeästi sitä mieltä, että ihmisissä vasta sitä kasvatettavaa ja koulutettavaa onkin! Katkiksia ei edelleenkää tule joka päivä, ja heiniäkin saa kinuta.

    Olen katsonut Koirakuiskaajaa paljonkin ja joskus olen sitä mieltä että hyvä tyyppi ja joskus (harvemmin) taas että ei hyvä. Valitettavaa kuitenkin on se, että jonkun on ylipäätänsä kerrottava ihmisille, että koiraa on ulkoilutettava säännöllisesti ja että oma betonipäällysteinen, aidattu talonseinämys ei riitä koiralle ainoaksi ulkoilupaikaksi.

    VastaaPoista
  12. Hauska että aihe puhuttaa vaikka sivuraitelle onkin vähän menty :)

    Eve: En minäkään sensuuria sensuurin takia kannata. Kiinnostavaa että Suomen kennelliitto ei ole ottanut kantaa, kun lähes kaikki muut pohjoismaiset liitot ovat ohjelmaa kommentoineet, esim. Ruotsin kennelliitto.

    Jalecats: Olen samaa mieltä amerikkalaisten koiranomistajien kädettömyydestä :) Toivoisin silti että koirat eivät kärsisi, kyllä kivastikin voi kouluttaa vaikka ihmiset usassa niin pihalla onkin... Ohjelmastahan on pahimmat kohdat aikaisemmin leikattu, koska ne rikkovat Suomen eläinsuojelulakia, Millan käyttää mm. sähköpantaa ja kuristaa koiria, kummatkin kiellettyjä koulutustapoja Suomessa, joten LIV-kanava on ne pätkät leikannut pois. Mielestäni Millan kyllä edistää amerikkalaisten hullua koiriin suhtautumista esim. juoksumatoillaan, luulisi että kaikki koirat mielummin ulkona liikkuu kuin ihmisten kuntoilulaitteella.

    Mariska: Kiva että linkkivinkistä oli huvia :)

    Zepa: Kyllä tossa Jacksoninkin ohjelmassa enemmän ehkä muokataan sitä ihmisten ajattelumaailmaa kun kissojen. Kuten kirjoitin, ei ole ongelmakissoja vaan ongelmaihmisiä...

    Naukulan Mamma: Ihan sama ongelma meidän kissoilla, ruoka-aikoja on yhä vain kolme ei viittä niinkuin kissojen mielestä pitäisi olla, ja raksuja ei saa joka kerta... Koulutus ihmisten suhteen jatkuu. Kannattaa tosiaan muistaa että kaikkea ei Suomen kanavilla näytetä, ja mitä muuta Cesar siellä taustalla tekee jää mielestäni myös epäselväksi. Leikkaus ohjelmassa antaa vain kuvan pikafiksistä ja eläimet eivät ole pikafiksattavissa.

    Kiitos kaikille kommenteista! Mielenkiintoisia ajatuksia, joita on kiva lukea vaikka eri meiltä olisikin :D Ihan loppukaneettina: itseäni ehkä eniten Cesarissa häiritsee ajatus siitä että koira on korjattavissa hyvin lyhyessä ajassa ja vippaskonsteilla kuten pannoilla, juoksumatoilla ja Cesarin luona, eikä koiran omassa kotona. Oikea muutos eläimissä vaatii kuitenkin usein aikaa ja vaivaa ja tuntuu että osa varsinkin amerikkalaisista pitää Cesarista vaan sen takia että mies tarjoaa quick fixin...

    VastaaPoista
  13. Bloggerin kommentointi ei oikein ole taas yhteistyökykyinen, (ehkä se pitää MIllanista, tai sitten kommentti oli vain liian pitkä). Joten laitoin mammuttikommentin uudestaan, toivottavasti nyt pysyy.

    VastaaPoista