maanantai 27. kesäkuuta 2011

Maailman paras kyläpaikka. Tai ainakin Suomen.

Kissat ovat todenneet että vaikka matkasta nyt ei NIIIN paljon välitetty, niin määränpää todella on matkustamisessa se tärkein juttu. Ja tämänkertaisen matkan määränpäähän on rakastuttu. Kyläpaikkamme on iso ja vanha talo, jossa on kolme kerrosta, joka kerroksessa useita huoneita. Tavaroista ja huonekaluista suurin osa on 50-luvulta (siis uusimmat tavarat...), joten tuoksutkin ovat hyvin mielenkiintoisia ja vivahteikkaita. Tutkittavaa ja haisteltavaa siis riittää. Tässä muutama kissojen lempipaikka, joissa vietetään eniten aikaa:

Vintin raput:

Ja nää raput ei ookaan mitkään tavalliset vaan isot ja korkeat. Ihmiset saavat luvan kiertää kissat, jos ylös meinaavat tulla. Päiväunirauha nääs...

Puuliesi:

Sit täällä on tällainen puuliesi, eli käytännössä kissojen taso keittiössä, kun ei sitä näin kesällä kukaan lämmitä.

Mutta ehdoton suosikki on kuisti:

Kuistin jokaisella seinällä on ikkuna, josta on hyvä tarkkailla nurmikolla hyppiviä pikkulintuja samalla kun aurinko lämmittää... Välillä tarkkailusta väsyneet kissat ottavat kuistin ikkunalaudoilla torkkuja.

Tarkastus on viikonlopun aikana suoritettu loppuun, Kolmen kissan kopla hyväksyy majapaikan.

Siis mitä! Joudutaanko täältä joskus lähtemään poiskin?? Mulla ois täällä kukkien hoito kesken!

Aamos voi olla rauhassa sillä kuistista saa vielä vähän aikaa nauttia, emme ole aivan heti raahaamassa kissoja uudestaan tien päälle. Jäämmekin tänne pohjoiseen vähän suunniteltua kauemmaksi aikaa. Kissoja tämä tuskin haittaa, niin tyytyväisiä ollaan tähän kyläpaikkaan.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuon paikan takia kannatti vähän matkustaakin!

    VastaaPoista
  2. Pian kissat suostu tuolta pois lähtemään ollenkaan :D

    Meidän kisut kävi juhannuksena mummolassa, mutta kotiin kun päästiin niin alkoi äänekäs kehräys melkein heti, kun kopasta päästiin. Kyllä se koti on vaan paras paikka, vaikka mummolassakin oli kivaa.

    VastaaPoista
  3. Kissat kyllä tuntuvat viihtyvän, ihmistä hetkittäin häiritsee 70-luvulla rempatut suihkutilat, mutta samapa tuo, kivaa on kuiteskin.

    VastaaPoista
  4. En mäkään jättäis suosiolla noin pirteän värisiä rappuja :)

    VastaaPoista
  5. Juu maali oli komia, ainoana ongelmana oli että silloin kauan kauan sitten kun nuo on maalattu, sisätilan maali oli usein vähän liukasta... Matkan aikana moni kissa meinasi liukua alas...

    VastaaPoista