maanantai 5. syyskuuta 2011

Kolmas kerta toden sanoo

Tässä tosiaan Nannan arvostelulappu ja kolmas kerta onnisti, jokainen sana on luettavasti kirjoitettu. Jes. Nannan tuomarina oli tällä kertaa Waltraut Sattler ja vaikka arvostan luettavaa käsialaa, muuten ehkä kumminkin pidin enemmän aikaisempien tuomareiden tyylistä. Nyt Nannan lappu on pelkkiä kehuja, mutta itselle jäi vähän sellainen häh olo koko jutusta. Aikaisemmat tuomarit kun olivat paljon puheliaampia arvostelutilanteessa, joten itselle tuli todella selväksi se mistä tuomari piti ja mistä ei pitänyt. Kun vei Nannaa takaisin oli aina fiilis että ymmärsi tuomarin perustelut jokaisen päätöksen jälkeen. Nythän Nannaa siis kehuttiin lapussa, mutta arvostelusta puuttui se kritiikki minkä tuomari pöydässä mainitsi, eli että pää pitäisi olla pyöreämpi. No miksei se sitten lue tossa lapussa? Vähän hei järjestelmällisyyttä. Eli lopputuloksena oli että ehkä sittenkin toivon järkkykäsiala tuomareita uudestaan, koska pidin enemmän siitä että kaikki perustellaan ja selitetään, tyyliin että valitsen nyt tämän kissan koska... Samalla itsekin tällainen näyttelyaloittelija oppi enemmän rodustaan ja sen ihanteista ja koko kokemus oli tavallaan valaisevampi.


Tyyppi: Exc(ellent) body, length and proportions, elegant
Pää: Exc triangular shape, straight profile, exc. chin
Silmät: Oriental shape, well placed, exc. green color
Korvat: Well set, large
Turkki: Exc length, jotain silky texture, exc tabby
Häntä: Exc length and shape, well furnished(? tai sinnepäin, eihän Nanna mikään huonekalu ole...)
Kunto: well presented
Yleisvaikutelma: sweet temper
Arvostelutulos: ex1

Sinänsä näitä lappuja on ollut ihan mielenkiintoista lukea, olen ollut yllättynyt siitä miten eri mielipiteitä tuomareilla on, esim. noin viikko sitten profiili oli pomppuinen ja leuka liian heikko, nyt profiili oli suora ja leuka erinomainen. Nannan profiilin ja leuan kasvatus siis onnistui... Positiivisesti olen yllättynyt siitä että Nannan korvia ei kokoajan haukuta liian pieniksi, jotenkin stereotypiani itämaisten tuomareista oli että jatkuvasti halutaan vaan isompia korvia ja Nannan viimeaikaiset tuomarit ovat korvista pitäneet. Ainakin paperilla. Nyt tosiaan menee varmaan jonkin aikaa ennen kuin kukkahattuneitiämme näkee näyttelyssä, mutta sitä odotellesssa voi vaikka ihastella Nannan tietoja ja kuvia catshow.fi portaalin ranking-listalla (linkki). Nannan tiedot löytyvät kun valitsee ranking vuodelle 2011, rotukohtainen ranking ja OLH (oriental longhair, eli Nanniksen rotu) ja kelaa kohtaan nuoret.  Siellä on Nanniksen kuva ja tiedot, tällä hetkellä ainakin, köh, kohdassa sija yksi eli uno.

Mä olen aina ykkönen, ekana myös ruokajonossa, eli siinä kaikkein tärkeimmässä!

7 kommenttia:

  1. Ruokajono onkin se tärkein jono :)

    VastaaPoista
  2. No niin on. Riippuen tosin tarjoilusta, selvästi possunsydän jonoissa on vielä tärkeämpää olla ekana...

    VastaaPoista
  3. Silmissä on orientti muoto: Oriental shape. ;)

    VastaaPoista
  4. Joo niin tietty, kuinka väsyneenä olen tätä taas tavannut :D Pitää korjata.

    VastaaPoista
  5. Ehkä se oli liian ilmiselvä...

    VastaaPoista
  6. Söppeli kuva Nannasta, vaikka eihän noin somasta puuhkattaresta tietenkään muunlaisia saa otettuakaan :)

    Maatiaisihmisen silmään Nannalla on oikein kauniit ja tasapainoisen kokoiset korvat. Mukavaa, että on tuomareitakin, jotka eivät aina hae äärityyppiä kaikesta.

    VastaaPoista
  7. Ei Nannasta tietenkään saa rumia kuvia (ja olemme sen verran uskollisia ettei sellaisista puhuttaisi jos muunlaisia kuvia tulisi...)

    Nannan korvat on just hyvät, niillä kuulee erinomaisesti toiselle puolelle asuntoa kun juuri se kaappi jossa kissanruokia säilytetään avataan...

    VastaaPoista