sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vessahaasteita ja hankintoja

Ainahan sanotaan että kissanvessa ei haise, jos hiekka on hyvä ja puhdistus pelaa. Olin samaa mieltä aina loppukesään asti. Silloin kolme ongelmaa kärjistyi niin, että hajun alkoi jo huomata. Ensimmäinen hajuhaitan aiheuttaja oli tietenkin helle. Jatkuva +30 asteen sisälämpötila alkoi tehdä tehtävänsä. Toinen ongelma oli sokkeloinen kaupunkiasuntomme, joka on rakennettu sellaiseen aikaan että ilmanvaihtoa ei taidettu aina miettiä ihan loppuun asti (tämä taitaa olla aika iso syy, maalla en ole ikinä huomannut mitään hajuja, kun vessat ovat isommassa tilassa). Viimeinen naula hajuarkkuun tuli kun Aamos sairasteli. Aamoshan on aina ollut sotkuisin vessan käyttäjämme (no ainoa mies tyttökissalaumassa, niin mitä muuta voi odottaa). Aamos ei oikein peitä jätöksiään ja siisteysnatsi Aada käy niitä välillä aina peittelemässä Aamoksen jälkeen. Voisin vannoa että aina kun Aada tekee tuota niin sillä on sellainen paheksuva ilme, mutta sitten kaikki pitäisivät hulluna... Sairastellessa Aamos alkoi vielä pissailla seisaalteen entistä enemmän, joka tietenkin aiheutti taas omat kivat haasteensa, kun pissaa lenteli kaaressa milloin minnekin.

Koska haju asunnossa ei nyt hirveän kiva juttu ole, kävimme hajutaistoon. Periaatteessa siis meillä haisi vaan kuumimpina päivinä, mutta olen itse aivan älyttömän herkkä pahoille hajuille, joten en olisi kestänyt haistella mitään edes kesän ajan. Aluksi siirsin kaikki hiekkikset vähän ilmanvaihdoltaan paremmille paikoille. Tämä hivenen pilasi eteisen sisustuksen, aikaisemmin oli kaikki hiekkikset katseilta piilossa eteisen komerossa, nyt ne piti laittaa esille, kun komerossa ei vaan ilma kierrä.

Toinen juttu oli hiekkikset itse. Meillä oli sekä katollisia, jotka päästivät sivuista nesteen, ja tavallisia Ikean muovilootia, jotka eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi korkeareunaisia niin pitkäjalkaiselle kissalle kuin Aamos. Oli siis pakko hankkia uusia lootia. Mieluiten olisin ostanut jonkun tyylikkään hiekkiksen, mutta esim. tämä zooplussan hiekkis:

on aivan liian pieni Aamoksen kokoiselle kissalle. Vähän epäilyttää kans kissan näkökulmasta tuo ylhäältä vessaan meneminen, luulisi että tuo voi aiheuttaa vessan karttamista. Kissahan voi kokea ahdistavaksi noin suljetun oloisen vessan. Monet muut kivannäköiset taas eivät sovi meidän seisaaltaan pissijöille matalien reunojen takia, ja yllättävän monessa katollisessa hiekkiksessä tuntuu olevan "valumisvaara" reunoista. Miksi hankkia katollinen hiekkis, jos silti joutuu siivoamaan lattioita. Ostin sitten tällaisen zooplussalta:




Ruma kuin synti, mutta on tarpeeksi iso ja ei päästä reunoista mitään. Tämä on varmaan paras vessa mitä meillä on kokeiltu käytettävyyden puolesta ja jos hankin uusia vessoja, ostan varmaan toisen tällaisen. Sivulla ei ole aikaa vievää lukitussysteemiä, katto vain nostetaan irti, tämä on isoimpia katollisia mihin olen törmännyt, sisäänmeno on niin korkealla että Aamos ei pysty tekemään bravuuriaan, eli pissaamaan peppu ulos sisäänkäynnistä. Ja mitään ei valu reunoista vaikka olisi millaiset seisaaltaan pissijät (meillä on aikaisemmin kokeiltu vaikka mitä mustin ja mirrin katollisia, ja aina niistä jotain kuiteskin valui). Hintakin oli halpa, muistaakseni alle kaksikymppiä. On tuosta joku luksusmerkkikin, ovellinen ja kahvallinen, mutta itse en halua laittaa vessaan ovea kissoja kiusaamaan, joten tämä oli meille paras vaihtoehto. Ja omaan makuuni tämä oli siedettävin väri, oli siellä sähkönsinistä ja glittermustaakin räväkimmille tyypeille. (Olen miettinyt että voisiko tuon vessan maalata sisustukseen sopivammaksi? Se on ihan kovahkoa muovia, tietäisikö kukaan? Ja millä maalilla, kun tuotakin tietenkin sisäpuolelta silloin tällöin pestään.)

Jossain vaiheessa olen suunnitellut hiekkishuonekalun hankintaa, eli esim. penkkiä jonne voi ainakin yhden hiekkalaatikon tunkea. Olemme kuitenkin muuttamassa todennäköisesti vuoden sisällä, joten tuntuu tyhmältä ostaa nyt uusia isoja huonekaluja, joiden mahtumisesta tai sopimisesta seuraavan kotiin ei ole aivan varma. Hiekkishuonekalu voi olla kuitenkin haastava sijoitettava, kun kokoa riittää ja kissatkin pitää ottaa huomioon siinä minne heidän hiekkiksensä tunkee. Ihmettelen kyllä että miksi markkinoilla ei ole oikeasti tyylikkäitä kissan vessoja, jotka olisivat myös kissalle kivoja ja käytännöllisiä? Ja siis sellaisella semijärkevällä hinnalla eikä millään 300 eurolla...

Tämä zooplussasta hankittu kissanhiekkaroskis on kyllä ollut myös hyödyllinen hankinta hajutaistossa:


Kolmen kissan kanssa vessat on pakko siivota kohtuu usein, ja pikkupussukoita on sitten miljoonia, jollei halua kokoajan roskiksella juosta. Tässä on pussi, joka vessan täytyttyä katkaistaan ja solmitaan kiinni mistä vaan, joten muovipussejakin kuluu vähemmän. Pöntössä on jokin triplatuplalukitus, joten vaikka jätökset ovatkin tuolla tallessa, ne eivät haise. Koska vessasta on niin helppo vain poimia jätökset ohi kulkiessa ja heittää tuohon, niin kissojen vessoja tulee myös siivottua useammin. Jos kissoja on enemmän kuin kolme, vessaroskis ei ole välttämättä kovin käytännöllinen, koska sitten tuota pussia pitää olla kokoajan tyhjentämässä.

Tulipas tästä muuten oikea pissapostaus, mutta sellaistahan kissojen kanssa välillä on...

(kaikki kuvat zooplussan sivuilta)

10 kommenttia:

  1. Meille ostettiin viime ruokatilauksen yhteydessä tämä http://www.zooplus.com/shop/cats/cat_litter_litter_boxes/hooded_litter_box/174217
    ja mun mielestä toi on myös hyvä iso vessa, jossa suht korkeat reunat ja meillä ei tuota ovea ole käytössä vaan koko ajan siinä "siivoustilassa" tuo läppä.
    Meillä tosin onkin suht pienet kissat, jotka osaavat yleensä käyttää avohiekkistäkin ihan siististi.
    Toinen tuollainen kyllä tulee avovessan tilalle (kun näyttää siistimmältä eikä tarvitse pelätä laidan yli ruikkimista).

    VastaaPoista
  2. Maunon ja Epun blogissa esiteltiin joku aika sitten ikean kaapistoon piilotettu vessa, käy ihmeessä siellä katsomassa olisiko idea kopioitavissa.

    Meillä on käytössä kolme hiekkistä jotka ovat kaikki avomallia. Kaksi isoa pesuvatia ja yksi ns. katollinen malli, josta katto on kuitenkin otettu pois.

    Hiekkikset eivät ole mitään kodin kaunistuksia, mutta kun taloudessa on pissavaivoihin herkästi reagoiva kissa en halua tehdä mitään radikaaleja muutoksia.

    VastaaPoista
  3. Oletko kokeillut Booda-vessaa? http://catlitterboxreviews.com/dome_litter_box_b.jpg

    On ollut meillä käytössä jo pari vuotta ja voi kyllä kehua - iso, rappujen takia hiekat ei lentele maailmalle juurikaan, ei ovea, mutta kuitenkin seinät. Ainoa vaan, että on haasteellinen putsata, kun on niin suuri. Väreistä löytyy kolmea erilaista.

    VastaaPoista
  4. KittyCatCat: Ei mekään ikinä noita läppiä käytet, tuntuu turhalta kissan kiusaamiselta vaikeuttaa vessaan menoa. Teille tuo on varmasti hyvä, mutta meidän jätti-Aamokselle ihan vähäsen isompi on parempi ;)

    L-L: Juu, se itselläkin on vähän huolena ettei liikaa kannata alkaa kissojen vessajutuilla säätää. Tuossa huonekaluideassakin huolettaa että jos kissa pitää tuollaista "luolaa" liian ahdistavan. Kun joskus tollaista kokeillaan niin varmaan kyllä muut vessat jätetään vielä nurkkiin paikoilleen, ettei liian eksottiiseksi vedetä... Aamos kun on vielä niin iso, että meillä pitää varmaan aika jättipenkki väsätä :D

    ElsaFiona: Kiitos vinkistä, mietin tota joskus aikaisemmin, mutta jollain foorumilla puhuttiin että itse hiekkatila jää tuossa kissalle aika pieneksi, eikös teillä ollut kuitenkin itämaisten lisäksi isompiakin kissoja, mites niillä on sujunut? Entä valuuko tuossa reunoista jos on seisaaltaan pissijöitä? Jos tosiaan ei valu ja Aamos lähes seitsemän kiloa karvapalloa tuohon mahtuu, niin voisi tollaisen ostaa meidän eteiseen.. Olisi kyllä nätimpi kuin tän hetkinen ratkaisu.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen tuo kissanroskis! Meillä muuten on vessana XL-kokoinen loota. Wilma silti osaa varsin näppärästi lennättää hiekkaa ulos sen aukosta. Helmi puolestaan välillä pissaa lorottaa sieltä aukosta ulkopuolelle, jos vessa olisikin jo käytetty... Kaikenlaisia ongelmia silloin tällöin.

    VastaaPoista
  6. Tuo kissanhiekkaroskis on just sellainen että aluksi mietti että kaikkea sitä hankkiikin, mutta nyt ei osaisi olla ilman :D Meillä kun talonyhtiön roskikset on vielä niin kaukana kotiovelta, tämä on helpottanut arkea. Ja tuo ei päästä hajuja ollenkaan... Silloin kun Aadalla oli vatsavaivoja allergioiden takia, tuo oli aika helpotus, heitti vaan heti kakat tuonne, niin haju katosi.

    Ai että Wilma ja Helmikään ei ole aivan siistejä? Tämä on kyllä järkyttävä paljastus, olin ollut siinä luulossa että vaan kollit on sottapyttyjä. Tätä se kissan omistaminen välillä on :D

    VastaaPoista
  7. En tiedä pitääkö täysin hajuja kun itsellä ei hajuaistia juuri ole mutta kivan näköinen roskis joka ei näytä roskikselta ja jos sen täytyy olla näkyvällä paikalla on Kodin1:stä ostettu metallinen turkoosi, värejä oli joku muukin, kannellinen minipönttö, sellainen kuin elokuvissa on ulkomailla roskiksena kaduvarrella..menee ihan sisustuksesta : )Vessat on tylsempi juttu, raoista roiskuu meilläkin joskus.

    VastaaPoista
  8. Semmoinen roskis olisi varmaan tyylikkäämpi kuin tuo harmaa-valkoinen kaunistus... Ja luulisi että ihan ok pitää hajut, tossahan on positiivista ja erilaista lähinnä se tuplalukitus, että kun heittää tuonne jätöksiä, on aina yksi kansi kiinni ja ei tartte haistella viikon vanhoja juttuja.

    Kissat on sellaisia välillä, rapatessa roiskuu :D Aamos on kyllä jo niin isokin, että olen huomannut sotkun lisääntyvän jos vessat on liian pieniä. Raukka ei vaan mahdu peruskokoisiin vessoihin enää kätevästi. Pakko siis pitää mahdollisimman isoja vessoja, että jonkinlainen vessasiisteys pysyy...

    VastaaPoista
  9. Tätikissa Lyyti on pahamaineinen reunan yli pissaaja. Ongelmaan auttoi hemmetin iso muovinen muuttolaatikko, jonka yhdelle sivulle on leikattu kulkuaukko. Reunat ovat hiekkapatjaa ja varpailleen noussutta kissaa korkeammat. Esteettinenhän se ei ole, mutta ainakin halpa ja toimiva.

    VastaaPoista
  10. Meillä oli kans vähän aikaa muuttolaatikko, mutta tuntui että Aadan oli vaikea päästä siihen korkeiden reunojen takia, ja Aamos pissaili siitäkin yli... Olisi varmaan pitänyt ostaa vielä isompi loota ja muovia leikkaavaat sakset tai vastaavat, mutta tää ei valuvaarainen hiekkis riittää toistaiseksi. Ei kyllä esteettinen vaihtoehto ole tämäkään :D

    VastaaPoista