maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulukuulumiset

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein hauska joulu. Meillä ei ole tehty perinteisiä jouluruokia tai erityisemmin siivottu. Sen sijaan meillä on jouluna matkustettu maalle joulun viettoon, vietetty aikaa kummankin ihmisen perheen kanssa, tehty ruokaa, syöty hyvin ja paljon, ihmetelty miten voi olla näin pimeä joulu ilman lunta että kuvatkaan ei meinaa onnistua, sekä pelailtu lautapelejä. Kissat olisivat oikein mielellään auttaneet mm. Scrabblen sanojen tekemisessä ja Trivial pursuitin kolmioiden jakamisessa, mutta ihmiset eivät oikein apua vastaanottaneet. Tänään joulun rauha loppui aika rymäyksellä, kun sähköt menivät jo aamulla, ja sen myötä vesi, joten lähdettiin aika rivakasti tapanina sitten kaupunkiin, jossa sähköä riittää ja vettä virtaa. Kissojen kanssa ei oikein kynttilöiden sytyttäminenkään olisi onnistunut, joten maaseudun täydellinen pimeys vaihdettiin sitten kaupungin valoihin, kiitti vaan luonto. Tässä kuitenkin jotain hämäriä kuvia meidän joulun vietosta ennen tapaninpäivän myrskyn tuloa:

Tässä koristellaan joulukuusta:

Vähän vielä vinossa noi nauhat...

Joulumme ainoat possunsyöjät odottelevat herkullista sika-annostaan: 

Äkkii possuu tai puulle käy kalpaten!

Sitten vähän tonttuiltiin (Aada päätti tässä vaiheessa että ihmiset voivat tunkea tontturekvisiittansa sinne minne aurinko ei paista, joten neitiä ei tietenkään pakotettu kuviin jos ei ole tonttufiilis...):

Tip-tap kaikille!

Yks tonttu tykkäsi vähän liikaa lahjapaperinarusta:

Nam-nam, mikä suolistotukosvaara?

Onneksi aikaa löytyi myös rentoutumiselle:

Possuntäytteisiä unia kaikille blogin lukijoille välipäiviksi!

2 kommenttia:

  1. Aika asiantuntevaa joulun viettoa! T. Jouluihminen ja kissa

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Parhaamme yritettiin :D Vähän meinas tosiaan myrsky pilata lopun, mutta onneksi saatiin noi pääjoulupäivät olla rauhassa.

    VastaaPoista