perjantai 9. joulukuuta 2011

Nannan synttäripäivä ja Turun surkein eläinlääkärikokemus

Nannalla oli hyvin vaiherikkaat synttärit, joista ei jännitystä puuttunut. Juhlinnan aloitimme vähän tavallista erikoisemmin eli eläinlääkärikäynnillä. Tämä ei ollut Nannan mielestä ehkä se paras tapa juhlia, joten ensi vuonna kokeillaan sitten jotain muuta. Pakko oli kumminkin tuona päivänä käydä, kun se oli ainoa ihmiselle ja asemalle sopinut päivä. Ei Nannalla siis mitään vakavaa sattunut, ne oli vaan sellaisia ison tytön testejä joita pitää ottaa, jos tulevaisuudessa maailmaan tulee pikku-Nannoja.

Vähän kyllä pilasi fiilikset ihmiseltäkin tuo paikka, siis oikeasti, taas näitä sarjassamme järkyin kokemus ikinä lääkärissä. Joskus ei vaan mene kuin Strömsössä, vaikka mennään vaan pikkutestejä tekemään ja olettaa että kaikki menee sujuvasti perusveritestejä ottaessa. Kävimme siis Turun kaupungin pieneläinklinikalla, jossa ei ollutkaan se tuttu ja vuosikymmenien ammattitaidon omaava paikan vakieläinlääkäri Rasi paikalla, vaan viransijainen. Ja siitä sitten lähtikin alamäki. No tällä viransijaisella oli tietenkin kissankäsittelytaidot ihan nollassa, verikokeet otettiin huoneessa, jossa hoitaja puhui puhelimessa ja ihmiset ramppasivat edestakaisin. Vähän sähellettiin kiristyssiteen kanssa ja verta ei meinannut tulla ja hups side irtosi ja oho mihis tää piikki laitetaan ja taas irtosi side ja siinä sitten ihminen seisoo ja pitelee kissaa jolla on neula jalassa minuuttitolkulla. Luojan kiitos kyseessä oli Nanna, joka on todella kiltti kissa, jos mukana olisi ollut säikympi Aamos, joka on ok yleensä lääkärissä, mutta vaikeampi rauhoittaa syliin, paikkaisin tällä hetkellä varmaan käsiäni ja tarkastaisin että jäykkäkouristusrokote on voimassa. Aikaisemmin meillä on ollut verikokeet sellaisia sisään ja ulos juttuja kummankin kotikissan kanssa, nyt meni sekä säheltämisessä että tavaroiden etsimisessä vaikka kuinka kauan.

Lopulta luulen että tässä tää vihdoin on, hymy alkaa jo hyytyä, mutta kohta päästään pois. Laskutusvaiheessa selviää että hinta onkin mystisesti noussut alun perin kerrotusta hinnasta, eikä edes kovin vähän. Alan siinä sitten stressaantunen kissan kanssa puhisemaan, että jos hinta on sovittu niin se on sovittu, ei sitä voida enää muuttaa, kun kaksi kertaa varmistin vielä hinnan ennen paikalle tuloa. Joku raja sillä mitä saa tehdä ja sanoa eläinlääkärilläkin. Siinä vaiheessa tämä vuoden kissakuiskaaja lääkäri (NOT) toteaa että jos ei hinta kelpaa niin voin jättää veret sinne ilman laskua käynnistä ja käydä jossain muualla. No sitä en tod ole tekemässä, kun kissan olen eka paikkaan roudannut, sitä siellä kiusannut ja tuossa toimisto/toimenpide/ajanvaraushuoneessa aikaani kuluttanut... Keskustelu ei näytä edistyvän, joten kysyn että kenelle sitten voisi valittaa, no ei kuulemma kenellekään kun hän on vastuussa ja viransijainen. Jep-jep, ainoa vaan että kaupungilla olet täti sinäkin töissä, ei se viransijaisuus kenestäkään jumalaa tee, ja ei todellakaan jää tähän. Jatkuu seuraavassa numerossa, heti kun saan oikean kaupungin virkamiehen langan päästä kiinni. Menitte kuule väärää äkäistä muijaa kiusaamaan. Kyse ei edes ole siitä rahasta, nämä Nannan testit maksaakin kasvattaja (joka tosin varmaan haluaisi maksaa sen sovitun summan), vaan siitä ettei noin vaan voi tehdä: eka veloitetaan aivan eri juttu mitä sovitaan, ja sitten ei edes pyydetä anteeksi tai pahoitella.

Tuollaiset tilanteet ovat jotenkin niin ikäviä, kun siinä tilanteessa yrittää itse miettiä sitä kissaa ja pysyä rauhallisena, ettei kissa hermostu enempää, vaikka tekisi mieli jo vähäsen ääntäkin korottaa. Itse olen tykännyt päälääkärin eli Rasin toiminnasta kyseisessä paikassa. Miehellä on aina ollut sellainen asiat hoidetaan reippaasti, mutta kunnolla asenne ja turhia sekoilematta tai lässyttämättä, josta olen itse tykännyt, koska mitä kauemmin meidän katit on lekurissa, sitä enemmän ne yleensä hermostuu. Meinasin tuonne viedä kissat rokotettavaksi ensi vuonna, mutta pitää mennä taas varmaan sinne Vettoriin, joka on kyllä hyvä, mutta olisin halunnut nuo perusjutut jotka eivät vaadi erikoisosaamista hoitaa vähän halvemmassa paikassa. Mutta ei sitten.

Nyt olemme Nannan kanssa kuitenkin tämän ärsytyksen jättämässä taaksemme ja keskitymme viettämään muuten hauskan synttäriviikon. Ihmisellä on joulunaluskiireet töissä kaatumassa niskaan, joten Nannan isommat synttäribileet ovat viikonloppuna, vieraitakin on tulossa. Juhlakalu eli Nanna on tosin kiimassa, joten ihan viihdyttävät pippalot taitaa tulla. Taas tuli kyllä todistetuksi Nannan kultainen luonne, Nanna on jo antanut anteeksi ihmisen neronleimauksen roudata kissa veritesteihin kesken synttärin... Loppuun vielä Elina V:n ottama yhteiskuva pikku tabbysta ja ihmisestä Turokissa juuri ennen arvostelua. Olen nauranut kuvalle aika paljon, kumpi väsyneen näköinen tyyppi on väsyneemmän näköinen kuvassa ja mitä ihmettä me tuijotetaan?

Nanna: Onpa korkee katto!
Ihminen: No on kyllä, ei kotona tämmöstä ole!

Muoks: Soittokierroksen tulos: kukaan ei tietenkään ole vastuussa ja kenellekään asia ei oikeastaan kuulu, mutta vinkiksi jos joku muu on samassa tilanteessa: kun soittaa tarpeeksi korkealle hallinnossa niin yhtäkkiä kompromissi sitten onnistuukin. Klinikalta soitettiin puoli tuntia sen tarpeeksi korkean tyypin puhelun jälkeen (olikohan läänineläinlääkäri, joku muu Turku virkamies, en edes muista enää) että hintaa korjataan. Jos se hinnan muuttaminen noin helppoa loppujen lopuksi on, miksi sitä ei voinut tehdä silloin kun tilanteesta puhuttiin ensimmäisen kerran ja ilmaisin ärtymykseni hinnan liitelyyn? Anteeksipyyntöähän ei tietenkään tullut, mutta ainakin jotain tapahtui.

13 kommenttia:

  1. On kyllä kummallista että hinnat muuttuvat noin vaan, vaikka niistä ollaanki sovittu etukäteen! Harmillista että tuollaisia eläinlääkäreitäkin on.. Hyvää syntymäpäivää Nannalle ja terveiset koko jengille! Ja hieno kuva tuo, Nanna näyttää niin suloiselta :)
    T. Eros & Leea

    VastaaPoista
  2. Hyvin valitettavaa, että noin käy! Mitenkä muka ne ei tiedä niitä hintoja, tuhatjalassaki aina arpovat niitä joka kerta kun hintaa joutunut kysymään...

    VastaaPoista
  3. Bäh. Ikävä kokemus! Eikun valitusta vaan vetämään, ei tollaisia tarvitse sietää. Varmaan se hintakin sieppaa, mutta kertomuksessa mua pänni eniten kissan tyhmä kohtelu ja lääkärin yleinen kyvyttömyys :-(((

    VastaaPoista
  4. Hyvän palvelun takia ja netissäkin olevan esimerkkihinnaston kannustamana me käydään siellä kalliimmalla yksityisellä klinikalla.
    Voi erikseen eläinlääkärinkin valita.

    Tosi ikävää kuulla, että kohdallenne sattui tuollainen tumpelo.

    Asiakaspalvelutaitoja pitäisi kyllä testata kaikilta lääkäreiltä ja eläinlääkäreiltä. Potilaskin on asiakas, jolla on oikeus kunnolliseen hoitoon.

    VastaaPoista
  5. Leea: Kiitos onnitteluista, juu virheitähän kaikille sattuu, mutta sitten alkaa ärsyttää kun ei ole mitään halua korjata virheitä tai kantaa vastuuta.

    A ja O: On se outoa, jos menee vaikka vaikeasti sairaan kissan kanssa sisään ainahan voi tulla hintayllätyksiä, mutta kun noi testit on aina testit, miten ne voi hintaa vaihtaa?

    Zepa: Niin se itseäkin eniten ärsyttää, mutta just rahasta valittaminen on varmaan helpompaa kuin ette kohdelleet kissaa omia standardejani vastaavalla tavalla. Aamos on menossa kevättalvella hammashoitoon niin otan varmaan Nannan mukaan turistiksi että saa kivempia lekurikokemuksia kuin kireen ihmisen ja piikkiä jalkaan. Näiden kanssa lekurikäynnit on aina olleet niin helppoja että toivon ettei tulevaisuudessakaan hirveästi lääkärissä sätkitä ja pelätä...

    K: No ehkä lääkäri oppii uran edetessä käsittelemään kissoja paremmin ja saamaan sen veren paremmin, kyseessä oli kuitenkin aika nuori lekuri. Ei niin että ikä tai kokemattomuus kelpaisi perusteluksi kaikelle mitä kävi...

    VastaaPoista
  6. Olipahan kokemus! Onneksi selvisitte siitäkin :)

    VastaaPoista
  7. Luulisi, ettei nuorella (ja kokemattomalla?) vetskullakaan ole varaa kohdella asiakasta noin kaikkitietävän ylimielisesti kuin teitä on laskutustilanteessa kohdeltu, mutta näköjään on. Hyvä kuitenkin, että lopulta saitte oikeutta, vaikkei se Nannan kokemusta parannakaan.

    Meille on onneksi sattunut myös sellainen lääkäri kuin tuota Rasia kuvasit eli tietää ja taitaa, eikä turhaan kissiä hermostuta. Unnan kaltaisen otuksen kanssa siitä saa olla erityisen kiitollinen.

    VastaaPoista
  8. Naukulan mamma: Ja opittiin kokemuksesta, ei enää mennä sijaisille :)

    ella: Hyvä että Unnalle on mieluinen lääkäri löytynyt. Tottakai pitää kissa hyvin tutkia, mutta tosiaan hermostuneen kissan kanssa ei tee mieli jäädä ylimääräisiä juttuja tai kuulumisia selvittämään...

    VastaaPoista
  9. Myöhästyneet synttärionnittelun ihanalle Nannalle ja iso MURRR tympeälle ja taitamattomalle eläinlääkärille! Onneksi pidit puolesi.

    VastaaPoista
  10. Taidat olla samanlainen kuin minä: periksi ei anneta.
    Meidän toinen kissa olisi jo tuossa käsittelyssä laittanut paikat säpäleiksi. Se rupeaa murisemaan jo kadulla, kun olemme lääkäriin menossa : D

    VastaaPoista
  11. Snabelbacka: Kiitos onnitteluista, yhdymme kyllä murinaan lääkäriä kohtaan.

    Mayo: Juu periksi ei anneta silloin kun tarpeeksi alkaa ottaa päähän :D Juu meilläkin tuossa tilanteessa kaikki muut kissat olisivat ottaneet hampaat ja kynnet käyttöön, vaikka ne yleensä tosi kilttejä ihmisille ovatkin... Onneksi oli tosiaan Nanna matkassa, muuten olisi ikuiset arvet käsissä.

    VastaaPoista
  12. Myöhästyneet synttärit Nannalle!Mutta voi että mikä kokemus tossa klinikalla :o!Ja minä joka ollu ei kerran vaan useampi kerta siellä nimenomaan sijaiseläinlekureilla yöpäivystyksen aikana koirien kanssa ja myös päiväsaikaan eikä ole koskaan ollu ongelmia sen niiden sijaisten kanssa-päinvastoin mulla on jopa todella todella hyviä kokemuksia ja parempia kuin itse Rasin kanssa.
    Mutta olen vissiin kerran käynyt mun Lissu-muorin kans siellä Rasin ollessa paikalla itse.Mua itseä jännitti miten Lissua hoidetaan kun piti hammaskivet poistaa ja en muista tarkalleen oliko jokin muu syy miksi vein,mahd.rokotuksia saamaan.Olin todella yllättynyt kuinka rauhallinen Lissu oli Rasin varmoissa käsissä.Poisti hammaskivetkin raaputtimella ilman rauhoitusta eikä edes ylimäär.hintaakaan ottanut.Lissu vaan oli alistuneen kiltisti paikoillaan.:)
    Lissu on nimittäin niin vaikea kissa ettei siltä voi ottaa verikokeita ilman että on rauhoitettu tai käytetään kissoille tarkoitettua kuonokoppaa...mun maailman kilttein pullamummo muuttuu pantteriksi jos joku pistää neulalla.Joten yleensä hoidatan samalla kertaa monta muuta tutkimusta jos Lissu pakko rauhoittaa.

    Terkuin Aadan ex-hoitaja :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos onnitteluista :) Ehkä meillä oli vaan sitten joku poikkeuksellisen seko sijainen, en tiedä... Varmasti joka asemalla on paljon eri porukkaa, joskus käy huono tuuri ja saa sen aseman tyypin joka käsittelee kissoja huonoiten tai tietää kissajutuista vähiten... Meillä kyllä ei varmaan ikinä onnistuisi hammashoidot ilman rauhoitusta, niin liikkuvaista on tämä porukka :D

    VastaaPoista