tiistai 31. toukokuuta 2011

2-vuotiaasta Aadasta

Aada täyttää huomenna 2-vuotta. Aadan tarkkaa syntymäpäiväähän on mahdotonta tietää, mutta 1.6. on merkitty Aadan synttäriksi kissan mukana tulleeseen rokotustodistukseen. Silkka eläinlääkärin arvaus siis, mutta pakkohan sitä synttäreitä on viettää, kun muillakin kissoilla on omansa. Pieni Aadan ylistyskirjoitus on siis synttäreiden kunniaksi paikallaan.

Aadan ensimmäinen joulu meillä

Aada on meidän kissoista se joka on tullut vähiten suunnittelemalla, jos niin voi sanoa. Aamos oli meidän ensimmäinen yhteinen kissa, ja oli sitä kissan ottamista mietitty varmaan yli vuosi ennen Aamoksen tuloa. Sijoituskissan eli Nannan ottamistakin olimme miettineet pitkään ja etsineet tietoa sijoituksista yleensä, ennen kuin Nannasta edes kasvattajalle soitettiin. Aadasta puolestaan kuulin ja luin sattumalta, uutta kotia etsivä löytökissa, jota vain menimme katsomaan kun huomattiin että Aamos tarvitsee kaverin. Ihastuimme Aadaan ja haimme kissan kotiin.

Aada tietää kuka on oikeasti paikan pomo, ilmeestähän sen jo näkee...

Aadahan on taustoiltaan kissa, jolla kaiken järjen mukaan pitäisi olla käytösongelmia. Löytökissa jonka pentuajasta voi sanoa varmuudella vain sen, ettei penturuokaa ja harkittua sosiaalistamista ainakaan tullut. Aadalla ei mennyt kaikki putkeen edes sen jälkeen kun eläinsuojeluyhdistys otti tytön huomiinsa. Aadan ensimmäinen koti palautti kissan yhdistykselle kovin nopeasti. Ennen meille tuloaan Aada on ollut siis ensin ensimmäisessä hyvin huonossa "kodissaan", sen jälkeen kotihoidossa, sitten ensimmäisessä oikeassa kodissa, sitten uudessä hätähoitokodissa ja sitten meillä. Kaikki tämä noin vuoden sisällä, että ihan putkeen tai kissaopaskirjojen suosittelemalla tavalla ei ole mennyt se pentu ja nuoruusaika.

Heti tultuaan Aada oli utelias luonne ja samalla haastava kuvattava.

Realistisesti Aada ei siis ollut mikään sellainen järkikissa ottaa omakseen, hirveästi stressiä elämän alussa ja ai niin, jos unohdin mainita, niin myös pientä hutipissailua huomattu aikaisemmissa kodeissa. Me olimme onneksi niin fiksuja (tai tyhmiä) että otimme Aadan kotiimme ja huomasimme että Aada on täydellinen ja vaivaton kissa. Huonosta alusta huolimatta Aadan ainoa käytös"ongelma" on epäilys vieraita kohtaan ja sekin vähenee kokoajan. Aada on myös aina meillä ollessaan käyttänyt vessaa täydellisesti.

Aada rakastaa tuttuja ihmisiä ja erityisesti ihmisten maharapsuja.

Ulkoisesti Aada ehkä herättää vähiten huomiota tässä kahden hyvin jännän näköisen kissan joukossa, mutta Aadan oma persoonallisuus tekee siitä meidän söpöimmän kissan. Nanna on kaunis, Aamos on uljas, mutta Aada on ehdottomasti söpöin, eikä edes vain ulkoisesti, vaan söpöys tulee läpi Aadan käyttäytymisessä. Ikävä sinänsä etteivät muut ihmiset näe vieraspelon takia aina tätä söpöyttä, mutta onneksi me näemme. Kun Aada on innoissaan, tyttö heittäytyy maahan kierimään, aamuisin Aada tulee puskemaan hereille (ei ikinä ennen herätyskellon soimista, koska Aada on niin kiltti ettei herätä ihmisiä liian aikaisin). Aada on pieni suuri kissa, vaatii omistajaltaan vähän, mutta on hyvin persoonallinen ja suloinen mirri, kun Aadan oppii tuntemaan.

Joidenkin eläinten kanssa vain muodostuu side, ja minulla ja Aadalla on ollut sellainen alusta lähtien. Pystyn lukemaan Aadan reaktiot täydellisesti, tiedän aina ennen Aamosta että Aada on saanut tarpeekseen pesuhetkestä ja kohta tulee tassusta. Tiedän mitä Aada tarkoittaa jokaisella äänellään, olisi se sitten tervehdys tai leikkikäsky. Aada on myös siitä poikkeuksellinen arkajalkakissa, että se rauhoittuu syliini. Yleensähän todella säikähtyneet kissat pelkäävät jopa tuttuja ihmisiä, kun ovat siinä kaikkein pelokkaimmassa tilassa. Mutta oli tilanne mikä tahansa ja kuinka pelottava, Aada ei raavi, rimpuile tai pure sylissäni, on vaan ja tunkee pään kainaloon. Jopa eläinlääkärissä tai täydessä junassa.

Joskus elämässä voi vähän jänskättää pikku tyttökisuja...

Onneksi reippaalla asenteella ja määrätietoisella askelluksella pääsee pitkälle, vaikka vähän jännittääkin välillä.


Ja kaikkeen mitä ihminen viihdykkeeksi keksii, Aada vastaa innokkuudella, oli se sitten uusi kissanminttulelu tai temppukoulutus. Jos Aada saa huomiota, se vain rakastaa ihmistä enemmän. Toivon että Aada elää mahdollisimman paljon vanhemmaksi kuin kaksivuotiaaksi, sillä Aadan luonne kehittyy ja muuttuu kokoajan, erityisesti rohkeammaksi. Jo nyt Aadeli on meidän reippain ulkoilija. Aada on esimerkki siitä että vaikka eläimen hankkimista pitää tietysti aina miettiä tarkkaan, joskus kannattaa ottaa riski, koska voi saada sellaisen kissan kuin Aada.

Ja Arka-Aada on lähes kadonnut reippaan ja naapuruston koirille aidan nokalta uhittelevan Aadan tieltä. Varokaa pikku-piskit, Aada on saapunut kortteliinne...


maanantai 30. toukokuuta 2011

Rotu ja rescue eli ihminen tilittää kissanhankinnasta

Kissakatraamme on hyvin ääripäitä edustava ja osa on sitä varmasti lähipiirissä ihmetellyt. Eka ne ottaa pari hullua aikuista rescuekissaa ja sitten tollasen sairaaksi jalostetun rotukissan näin niinkuin kärjistäen. Koska aikuiset löytökissat ovat tunnetusti mielenvikaisia raapijoita ja rotukissat ihan sikasairaita... Itse pidän meidän kissavalintoja pitkällisen pohdinnan tuloksena ja ajattelin kirjoittaa todennäköisesti ihan liian pitkän sepustuksen siitä miten meidän taloudessa päädyttiin tällaiseen joitain ihmetyttävään, mutta meille hyvin sopivaan ratkaisuun. Tämä tilitys sai alkunsa siitä että jo aamulla alkoi ärsyttää kun luki lehteä, taas on paikallinen sanomalehti täynnä mystisen halpoja "rotukissoja", aika halvalla hei lähtis kun yleensä rotukissat maksaa sen yli 600 euroa, onkohan nyt jotkut kevätalennusmyynnit menossa, kaikki kissat -50 %, säästeltiin rokotuksissa:

Hyväluonteisia sisäsiistejä venäjänsinisen kissanpentuja, ei rek., hp. alk. 300 e. Puh. 050 375 2795

Norjalaisen metsäkissan pentuja, ihmisläheisiä, sisäsiistejä, madotettu, h. 280e. Puh. 040 505 4580



Kun aloimme pohtia miehen kanssa ensimmäistä yhteistä kissaa, oli viimeisestä kissanhankinnastani kulunut tovi. Tarkemmin sanoen se tapahtui äidin ja isän opastuksella 90-luvun alussa. Hera-kissan hankimme Hesarin ilmoituksen perusteella. Se oli aikaa ennen tietokoneita, ei eläimiä oikein tavalliset kodit tainneet hankkia kuin lehti-ilmoituksilla tai tuttavien kautta. Meilläpäin ei ollut löytöeläinpaikkojakaan. Hera oli maatiaiskissa, ei rokotettu, mutta matokuurit oli saanut sekä muutenkin loisvapaa, kuvista päätellen noin 12-viikkoinen eli luovutusikäinen, vaikka varmasti ikää en muistakaan. Hera oli myös kiltti kissa, jolla ei ollut ikinä mitään käytöshäiriöitä. Hera eli pitkän ja melkein loppuun asti terveen elämän lapsuudenkodissani. Taisimme maksaa Herasta karkkipussin ja kahvipaketin, ihmiset joilta sen haimme vaikuttivat mukavilta ja sanoivat että kohdelkaa kiltisti ja muistakaa rokottaa, mutta eivät ikinä soitelleet perään kyselläkseen miten sujuu.

90-luvulta oli kissanhankinta muuttunut. Nyt myyjät lehtien sivuilla ja netin kissanvälityspaikoissa mainostivat että pentu on 6 kertaa madotettu, 4 kertaa rokotettu ja kymmenen muuta hyvää, todistukset unohtuivat eläinlääkärille. Melkein on rotukissakin, ainakin puoliksi. Kuvissa näissä ilmoituksissa saattaa olla selvästi silmätulehduksesta kärsivä pieni maatiaiskissanpentu, joskus myös rotukissaa etäisesti muistuttuva, jolla on korvat täynnä möhnää. Myyjän yhteystiedoissa on hotmail-osoite ja prepaid-liittymä. Hinta 150-300 euroa kun on melkein rotukissa. Tottakai osa ilmoituksista on ihan rehellisiäkin, osa esimerkiksi halusi luopua kissasta kun oli allergiaa ja sivulauseessa pitovaikeuksia (pissaa ja kakkaa kaikkialle). Menossa piikille viikon päästä jos koti ei löydy, hinta 100 euroa "että pääsee hyvään kotiin". Kumman paljon on kyllä ihmisillä kissa-allergiaakin kun apulan lemmikkipalstaa lukee. Tuollaisestakin kodista kissan ottaminen olisi tavallaan eläinsuojeluteko, mutta itse en halunnut antaa penniäkään ihmisille, joiden toiminta muistuttaa pentutehtailua, tai sellaisille ihmisille jotka ovat ensin toiminnallaan saanet kissalle käytöshäiriöitä, ja sitten työntävät omat ongelmansa muille ja vielä vaativat rahaa.

Kyllä normaalejakin ilmoituksia netistä tietenkin löytyy, mutta itse en jaksanut selata noita edellisenkaltaisia läpi löytääkseni ne yhdet normaalit ja kissarakkaat ihmiset. Sen takia päädyin siihen tulokseen että ainoat täysin turvalliset tavat hankkia kissa nykyisessä, välillä kissavihamielisessä maailmassa, ovat eläinsuojeluyhdistys tai kissoista välittävä vastuullinen kasvattaja. Valinta oli vaikea, tiedän että maailma on täynnä hylättyjä kivaluonteisia ihania kissoja, toisaalta olin ihastunut pariin kissarotuun kissanäyttelyssä (itämaiseen ja abessinialaiseen), ja pentuna sosiaalistettu, varmasti parhaan alun elämälleen saanut kissanpentu, joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja kaikkea, houkutti. Sen takia meille tuli lopulta molempia :)

Tottakai voi käydä tuuri ja kaverilla on vastuullisesti hoidettuja maatiaiskissoja, tai juuri se ilmoitus minkä on bongannut on hyvien ihmisten ilmoitus, mutta muuten nykyinen tilanne on mielestäni ihan hirveä. Keltaiset sivut, apula, suomi24 ja monet muut paikat ovat täynnä ihmisiä, jotka kauppaavat liian nuoria, liian sairaita ja liian huonolla hoidolla olevia kissoja. Kissojen arvostus tuntuu olevan korkealla kun lukee kissablogeja ja käy näyttelyissä, mutta todellisuus on aivan jotain muuta. Eihän kissoja erityisemmin arvostettu silloin 90-luvullakaan kun Heran haimme, mutta siinä touhussa oli yksi suuri ero, silloin kissoilla ei tehty rahaa. Kissanpentuja tuli tavallisille ihmisille, kun ihmiset eivät tienneet minkä ikäisenä kissat pitää leikata, tai luulivat että kissan terveyden ja hyvinvoinnin takia on pakko tehdä pennut ennen leikkaamista. Nyt asia on muuttunut, kissojen pentutehtailu on saapunut Suomeenkin, ja minunkin tuttavapiirissäni on puoliksi norjalaista, siamilaista ja manxia. Osa ei tietenkään sitä ole, vaan ihan perusmaatiaisia, mutta kyllä yllättävän moni kissa alkaa muistuttamaan apulassakin muuta kuin pitkäkarvamaatiaista. Olen ihmetellyt miten kasvattajat uskaltaa enää luovuttaa pentuja, kokoajan kuulee enemmän ja enemmän kissoista jotka ovat päätyneet mix-kauppiaiden käsiin.

Mikä ihme siinä on että koko ajan ympäri Suomea otetaan niitä liian nuoria rotumixejä ja maatiaisia, ja ottajat eivät edes tajua mokanneensa! Niiden kuvia esitellään ylpeinä netissä ja kerrotaan että tässä tää mun 2-kuukautinen norjalainen metsäkissa, jaa siis ai mikä todistus ja rekkari? Siis kuinka tietopimennossa tai laiskoina ihmiset elävät, jos ei ennen kissan ottamista tee sen verran taustatutkimusta kissanhoidosta että törmäisi luovutusikärajaan? Nettikin on nykyään täynnä kauhukertomuksia halvoista ja sairaista kissoista, kuten kauan kiertänyt Roosan tarina, eikö ihmiset vaan törmää niihin vai miksi kannattaa maksaa puolet oikeasta hinnasta ja ottaa riski sairaasta pennusta.

Meidän kissathan elävät ainakin 20-vuotta (näin on kissojen kanssa sovittu), mutta jos joskus joku sattuu yli 20-vuotiaana kuolemaan, tiedän että meillä tulee aina olemaan rotukissoja ja näitä löytökissoja, koska itselleni nämä kaksi vaihtoehtoa tuntuvat ainoilta varmasti moraalisesti kestäviltä tavoilta hankkia kissa ilman epäilyksen häivääkään. Ainakin minun kaltaiselleni kaupunki-ihmiselle, joka ei tunne ketään jolta saisi pentuja jostain maalta. Ja tämän pohdinnan takia meillä siis tällä hetkellä on joidenkin mielestä erikoinen yhdistelmä löytökissoja ja rotuvalio (kuten mies aina vitsinä kavereilleen Nannan esittelee...).

Ja onneksi meille tuli juuri nämä kissat, koska kyllä nämä on just ne meidän katit. Valokuvia jossa ne kaikki hengaa on niin kiva katsella, kuten tällaisia, meidän terveyden perikuva rotukissa ja ei yhtään hullut löytökisut päivän pesuhetkellä:


Okei, no kyllä ne välillä vähän hulluilta näyttää, mutta ei ne ole, kamera vääristää ilmeitä:




sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tyhmänrohkeat kissat

Tiedoksi vaan Kissan aktivointi -kirjan kirjoittaneelle Elinalle, yksi luku puuttuu, miten naksutinkoulutan kattini kiipeämään vaan turvallisiin paikkoihin. Olen nyt löytänyt Nannan kaksi kertaa oven päältä, siis OVEN päältä, ja korkeutta meidän ovilla riittää kun katto on kolmessa metrissä. Selailin kirjaa koko sunnuntaiaamun, mutta ei sieltä piru vie löytynyt vinkkejä.

Vähän tässä vaan kiipeilen.

En ole edes kovin korkealla...

Aion pehmustaa meidän lattiat maanantaina.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ylisöpöt kissakuvat esittää: venytyshali

Siis meillä ollaan tällä viikolla oltu vaiks kui söpöi, suorastaan yököttävän söpöjä oikeastaan. Tässä todisteina kuvia. Ja tiedän, reppu heijastaa salamaa ja olisi pitänyt taustalta siirtää, mutta eihän noiden unia voinut kuvaamisen takia häiritä...

Tästä kuvasta on vaikea nähdä että näillä kissoilla on noin neljä kiloa painoeroa.

Pienikin voi halata isoa, jos on pitkät raajat. Nanna esittelee venytyshalin.

Aamos antaa pusun poskelle...

...ja jatkaa unia.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Mitä kissat tekevät päivisin?

Monet kissanomistajat varmaan pohtivat mitä kissat tekevät kun ihmiset ovat muualla kuten ansaitsemassa (kissan)ruokarahoja. Kolmen kissan koplan ihmishenkilö voi nyt eksklusiivisesti paljastaa tämän suuren salaisuuden ainakin osittain. Eräs päivä tulin aikaisemmin töistä kotiin kuin tavallista. Yleensä kun tulen ajallaan, kissat aina esittävät nukkuvansa eri paikoissa huoneistoa ja pikkuhiljaa heräilevät ruoan kerjuu puuhiin, tällä kertaa niitä ei löytynyt mistään. Ihminen (hitaasti) haistoi palaneenkäryn, otti kameran, ja alkoi etsiä kolmea kissaansa jotka olivat piilossa jossain ja aivan hiirenhiljaa. Salaisuus paljastui kun ihminen raotti kylpyhuoneen ovea ja näki kissat puuhissaan. Tässä nopeasti kuvattua todistusaineistoa, kuvanlaatu on mitä on kun piti kiireessä kuvata:

Aada: Eli tämän päivän projekti on nyt puolessa välissä, Nanna kaivoi tämän pillin roskiksesta, minä laitan sen nyt likakaivoon ja Aamos pitää vahtia ettei meitä yllätetä, onko selvä?

Aada: Nyt lähtee sinne tukkeeksi, kyllä ihminen taas ihmettelee minkä takia täällä tulvii heh-heh...

Aamos: Abort mission, abort mission, ihminen saapui. Nyt kaikki näyttäkää viattomilta, tälleen kuin mäkin.

Niin hyvät ihmisorjat, totuus on tullut ilmi, eivät ne kissat vaan nuku söpösti ja laiskasti kerällä päivisin, ne suunnittelevat tulevia, muka vahingossa, tapahtuvia kissankujeitaan. Tässä kuvasarjassa kissat yllätettiin tunkemasta pilliä lattiakaivon ritilästä sisään.

Vakavasti puhuen, yksi usean kissan talouden hauskimmista puolista on se miten saa tarkkailla kissojen keskinäisiä välejä. Kissat eivät todellakaan ole yksineläjiä, välillä maataan vierutusten, välillä leikitään ja juostaan ralleja, välillä myös riidellään, mutta ihmisille oudoimpia asioita ovat nämä hiljaiset puuhastelut yhdessä. Yhtäkkiä vain kaikki kissat löytyvät ringistä vessassa (mukanaan roskiksessa aivan varmasti ollut juomapilli) ja ihminen voi vain arvailla mitä ihmettä tässä nyt oikeasti puuhataan...

Luin tämän jutun läpi uudestaan ennen julkaise napin painallusta ja päähän tuli pelottava ajatus, siis kai muidenkin kissat tätä tekee? Ei kai me olla ainoa kissatalous jossa kissat löytyvät usein puuhailemasta jotain epäilyttävää keskenään? Onko meidän kateilla joku evil-suunnitelma...

maanantai 23. toukokuuta 2011

Henkilökohtainen kuljettaja

Ja tässä kaikille Nannan maanantaisöpöstelykuvat olkaa hyvä. Näistä kuvista myös näkyy että välillä kamera hämää, Nanna on ihan minikissa vielä, melkein kämmenelle sopii.

Kuvien tarkoituksena puolestaan on esitellä ihmisten tarjoama palvelu eli kuljetus- ja kanniskelupalvelut. Nannalla on oma hissi ja kuljetus kaikki samassa. Käyttöön tämän palvelun saa maukaisemalla vienosti, jos muu ei auta voi kiivetä kirjahyllyyn, eli paikkaan josta ei mukamas pääse itse pois, ja maukua vähemmän vienosti niin johan hissi tulee ja äkkiä.

Kaikilla tärkeillä kissoilla on oma ihmiskanniskelija. Mulla on sellaisia kaksi, tässä toinen.

Nyt voisin mennä ruokakupille eli tonne oikealle päin kiitos!

Mistä näitä kannettavia kissoja tulee? Meillä on jo kolme jotka haluavat välillä olla ihmisen mukana kulkemassa ilman että omat tassut väsyy. On kuulemma kissoja jotka ei pidä nostelusta, meillä on vain näitä käsivoimia kasvattavia...

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kissat sunnuntaikävelyllä

Nanna ja Aada otettiin tänään mukaan yhteisulkoilemaan, kun kummatkin ihmiset menivät ulos nauttimaan auringosta. Aadasta on tullut vähän yllättäen meidän reippain ulkoilija. Yllättäen siksi että muuten Aada on välillä säikyin meidän kissoista. Nanna ei ihan vielä saa reippaan ulkoilijan titteliä, ja tyttö oli muutenkin vähän eri mieltä ihmisten ulkoiluinnostuksesta:

Lähetään sisälle!!!


Aadaa nolotti moinen rääkyjä, joten Aada yritti maastoutua luontoon:

Jos seison tässä koivun vieressä katoan maastoon...

Kun Aada kävi haistelemassa joka puun juureen, Nanna vietti suurimman osan ajasta näin:

En sit lähe täältä pensaasta ennen kuin mennään sisälle!!!

Ihmiset luovuttivat ja kävivät noukkimasta hienohelman sisätiloihin:



Ihminen on muuten ihmetellyt että missä ovat edellisen postauksen jo kuuluisat korvaläpät. Tyhjentäessään kameraa viikonlopun kuvista, tällainen kuva tuli eteen:


Mitkäs siellä piilottavatkaan, tutut korvaläpät! Yksikään ihminen ei ole niitä tuonne laittanut, joten Nanna on itse öisin leikkiessään pakannut ne koppaansa jossa muutenkin tykkää pyöriä ja peuhata. Kai suunnitelmana on ollut päästä korvaläpistä eroon lopullisesti heittämällä ne vaikka liikkuvasta autosta matkalla maalle tai jotain muuta pirullista...



perjantai 20. toukokuuta 2011

Nanna - The Fashion Police

Tänä perjantai-iltana Nanna kohtasi jotain järkyttävää: vaaleanpunaiset karvaiset korvaläpät. Tyylistä tarkka Nanna oli järkyttynyt: Siis whaat, ootko sä oikeasti pitänyt noita joskus? Aikuinen jolla on vaaleanpunaiset korvaläpät??

Nannan ilmeestä näkyy järkytys moisesta vakavasta tyylierheestä.

Tilanteeseen oli vain yksi ratkaisu, tappaa korvaläpät. Tai ainakin potkia ja purra käyttökelvottomaksi:




Ei auttanut että ihminen yritti puolustautua sillä että ne on ostettu vuosikausia sitten, pidetty tuskin koskaan, ei, Nanna ei suvaitse tälläisia 80-luvun hirvityksiä kotonaan.



Muotipoliisi on hoitanut yhden tehtävän ja menee tarkastamaan mitä muuta järkyttävää ihmisten eteisen lipastosta löytyy. Ei enempää korvaläppiä, mutta ainakin yksi epäilyttävä nahkahanska, jota pitää vähän maistella ja tassulla läpsiä:



Aamoksen mielipide moisesta kovaäänisestä meuhkaamisesta rauhallisena perjantai-iltana:

Unohtakaa tytöt se muotihöpsötys ja tyylitarkastukset ja tulkaa nukkuun sohvalle, rankka viikkokin takana...

torstai 19. toukokuuta 2011

Riitaa sohvalla

Eräs päivä kissojen elämässä. Ensin katsottiin telkkaria kaikessa rauhassa ja hengailtiin soffalla:


Sitten toista alkaa pänniä kun aina katsotaan samaa:

-Ei enää jääkiekkoa! Viikkokaupalla jo katottu!
-Katotaanpa jääkiekkoa! Tänne se kaukosäädin!

Aamos yrittää neuvotella kompromissia:

Jos pesen sulta tassut saanko sitten katsoa mitä haluan?

Vihdoin rauha laskeutuu sohvalle:

Oikeastaan mua vähäsen nukuttaa, otan torkut, katso mitä haluat...


keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Missä kissat nukkuvat?

Viime päivinä Nannakin on nukkunut uudessa pesässään joka edellisessä postauksessa esiteltiin, joten sen kunniaksi pieni runo siitä missä kissat nukkuvat:


    Cats Sleep Anywhere
      Cats sleep anywhere, any table, any chair. 
      Top of piano, window-ledge, in the middle, on the edge. 
      Open draw, empty shoe, anybody's lap will do.
      Fitted in a cardboard box, in the cupboard with your frocks. 
      Anywhere! They don't care! Cats sleep anywhere.
        Kirjoittanut: Eleanor Farjeon (1881 - 1965)
      Runossahan sanotaan että kissat nukkuvat avoimissa lipaston laatikoissa (open draw) tätä kuvaa ei lavastettu, meillä nukutaan sillä sekunnilla lipastossa jos joku sen auki vaan suvaitsee jättää... Ja voiko olla suloisempaa näkyä kuin Nanna uudessa pesässään? Oli Aamoskin pesässä suloinen, mutta ripauksella koomisuutta kokonsa takia. Tai no ehkä viimeinen nukkumiskuva on kaikkein suloisin:



      Hyviä unia kaikille kissoille kaikissa hauskoissa paikoissa...

      maanantai 16. toukokuuta 2011

      Näyttelytuliaisten testausta

      Aamos ja Aada eivät tunnu olevan milläänsäkään kaverinsa menestyksestä, mutta tuliaisia kyllä osattiin arvostaa. Tampereen näyttelystä ostettiin kaksi lelua ihan perinteisiltä myyjiltä, mutta myös yksi pesä ja yksi lelu rotuyhdistysten pitämiltä pöydiltä. Monella rotuyhdistyksellä oli todella hienoja ja silti kohtuuhintaisia juttuja, joita olisi tehnyt mieli ostella enemmänkin. Koska ihmiset olivat niin pihalla ja väsyneitä, emme kiinnittäneet yhtään huomiota siihen kenen pöydistä tavaraa hankimme, taisi abessinialaisia ainakin olla yhden pöydän lähellä, joten josko niiden järjestöstä ainakin jotain tuli... Toivon suuresti että samankaltaista valikoimaa löytyisi Turusta ensi näyttelystä, lupaan ostaa paljon juttuja. Tällaiset käsintehdyt vähän erilaiset kissatavarat kun ovat niin kivoja, ja ihminen on itse vähän käsityörajoitteinen (mutta muuten ihan hyvä ihminen).

      Tässä on ensimmäinen löytö rotuyhdistyksen pöydästä, eli kissanminttulintu, joka tuotiin Aadalle, meidän suurimmalle minttuaddiktille. Kissanmintun määrä lelussa tyydytti testaajaa kuten kuvistä välittyy ja lelu on yhä nätti ja ehjä, erinomainen löytö siis:




      Oli niin hyvät kissanminttupöllyt, että piti pienet tirsatkin sitten ottaa uuden lelun kanssa.

      Toinen kaunis ostos oli uusi pesä, lähinnä Nannaa varten ostettu kokonsa puolesta, mutta ihmiset välillä suunnittelee väärin...

      Joo, en oo kyllä varma onko tää mun juttu, tassu uppoaa liikaa.

      Juu ei, kauneusunet otan kyllä mieluummin sohvalla...

      Sitten paikalle saapui Aamos:

      Miten niin melkein 7-kiloinen kolli ei tähän mahdu?

      Kato kun vähän ängetään niin kyllä se siitä.

      Nonni, hyvin mahtuu, vähän vaan venyy reunoista ja poskiparta jää reunan yli, muuten oikein sopiva ja miehekäs nukkumapaikka...

      Kissojen suosikki kaikista ostoksista taisi olla perushuiska, jossa oli ääntä pitäviä paperisuikaleita. Tällaisella leikitin Nannaa kun kävimme ekan kerran pientä katsomassa, joten ostin tämän vähän kuin nostalgian takia. Kaikki kissat rakastivat tätä lelua, vielä enemmän kuin vanhaa nahkasuikalehuiskaa, ehkä se paperin rahina tekee niin suuren vaikutuksen. (Hassu sanoa että nahkahuiska ei ole niin suuri hitti, tuolla se nahkahuiskakin makaa puolet nahansuikaleista menettäneenä ja katki menneenä, joten saa nähdä millaisessa kunnossa tämä lelu kohta on...) Tässä Aamos esittelee omaa leikkinäytettään. Ajattelin lähettää nämä kuvat eläinlääkärille ja kysyä pitääkö hammaskivi jo poistattaa, niin ei tarvitse koko kissaa lekuriin raahata...




      Ja bonuskuvana, ei niin nätti kuva Aamoksesta (harvinaisuus tottakai):

      Viimeistä ostosta tässä ei nyt kannata suuremmin esitellä, kun ei sillä kukaan leiki, paitsi Nanna joskus hepulissaan. Tämä oli vähän pettymys ihmisille, lelussa kun on pallo, sulkia ja kissanminttua, luulisi siis toimivan. Kissanminttua ei tainnut ainakaan kunnolla olla, kun Aadakaan ei palloon reagoinut. En oikein saanut edes leikkikuvaa tämän lelun kanssa, tässäkin kuvassa heilutan Nannan kuonon edessä uutta lelua ja Nanna kyttää vaan omia palkintorusettejaan kaapin päältä. Onkohan menestys jo noussut päähän pikkukissalla?


      No kolme onnistunutta ostosta neljästä oli ihan hyvin kissojen kanssa, eiköhän Aamos ja Aada päästä meidät toistekin näyttelyshoppailemaan.