torstai 30. kesäkuuta 2011

Kissojen etikettikoulu

Willicon Ode to Night Naiad eli Nanna esittelee tässä kaikille kissoille muutaman hyvän elämän etikettivinkin, kun on itsekin aina niin tyylikäs. Hienot kissanaaraat istuvat aina tietenkin jalat kiinni tai ristissä ja tassut sylissä näin ikkään:



Miehet eli kollit saavat vähän enemmän röhnöttää kun ne on miehiä tai siis kolleja. Tässä Aamos näyttää miehistä mallia, kaljatölkki vaan puuttuu tassusta:

Hello ladies!

Välillä pitää sukia nää komeat rintakarvat ojennukseen.

No ei vaiskaan, ei tää mikään 50-luku ole, istukaa miten parhaaksi katsotte sukupuolesta ja lajista riippumatta. Maatkaa vaikka ketarat rentoina kuten Aada seuraavassa kuvassa. Kissat on nättejä ja tyylikkäitä hengailee ne miten päin vaan...


ps. Aamos ei ole oikeasti niin pulska kuin kuva antaa ymmärtää, asento ei nyt vaan ole kovin imarteleva ja masukarvat menee vähän tolleen huonosti. Eilen on punnittu ja yhä on 6,6 kiloa. Ja Nannan häntä on nykyään niin komea puuhka kuin kuvissa, aikas hieno eikö? Ja kyllä met täällä jänkhällä vielä olemma, kuvat on otettu ennen tänne tuloa.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Ulkoilua kyläpaikassa

Viikonloppuna tutustuttiin kissojen kanssa sisätiloihin, nyt viime päivinä on ollut vuorossa piha. Ei tässä mitään metsää ole, kun ollaan yhden aika ison Pohjois-Suomalaisen kaupungin kulmilla, mutta iso puiden ympäröimä piha rauhallisella alueella on kyllä riittänyt ja saanut kissat innostumaan ulkoilusta, varsinkin tietenkin Aadan. (Aada tosin innostuisi ulkoilusta parkkipaikallakin.) Ainoat häiriöt ulkoillessa ovat noin kerran tunnissa ohiajavat autot ja muuttotappioalueen yksi huutava lapsi. Näihin häiriöihin on ollut kissojen helppo tottua.

Hiljaisuudesta huolimatta Aamos ei ole täysin sinut uusien tiluksien kanssa ja ulkoilee lähinnä portaissa:

Kiitti mulle riitti, nyt vois mennä sisälle kun on jo viisi minuuttia ulkoiltu.

Sillä välin kun Aamos hengaa oven edessä, on Aada tarkistanut koko tontin:

Ja kun kirjoitan että Aada on tarkistanut tontin, niin Aada on todellakin tarkastanut joka nurkan, ikkunan ja oven.

Sekä kellarin portaat.

Suosikkipaikka on kuitenkin tämä Lapin Catmax-kiipeilypuu, eli halkopino. 

Nannakin on ulkoillut reippaasti. Ja keksinyt uuden ajanvietteen. Ennenhän Nanna on haukkaillut ruusunoksia, nyt on siirrytty nokkosiin. Nokkoset eivät näytä tekevän mitään jälkiä pikkuiseen, joten kai kissojen iho on sitten kovempaa tekoa. Odotan jo mielenkiinnolla tulenko ikinä näkemään Nannaa ruohoa syömässä...

Nuuh nuuh herkku nokkoset...

Tässä kuvassa Nanna ei piiloittele peloissaan kuten voisi luulla, vaan metsästää portaiden alla olevaa herkullista nokkoskätköä...

Samalla kun kissat ovat viihtyneet ulkoillessa, on ihmistä naurattanut (tai melkein itkettänyt) puheliaiden naapurien kommentit. Pohjoisen puheliaisuus yhdistettynä maaseudun eläkeikäisiin ihmisiin, joille kissa on aina ja ikuisesti navettakissa, on synnyttänyt hyvinkin mielenkiintoisia keskusteluja. Tässä eilisen parhaat palat:

- Jaa, kyllä miullakin on yksi tuttu joka vie kissoja narussa (nää on kyllä vänttiset ja fleksi, ja ei näitä kissoja"viedä").

- No noita on varmaan pakko ulkoiluttaa kiinni, kun on rotukissoja (mukana ihmisellä oli tätä kuunnellessa vain maatiaistakin maatiaisempi Aada).

- Kaikki kissat pittäis viiä piikille (olen hetkittäin samaa mieltä kaltaisistasi miehistä, mutta en sano sitä sentään ääneen).

- Tuo valkoinenko ne pennut synnyttää? (olin selittänyt kyseiselle ihmiselle Nannan sijoitussopimusta, se valkoinen eli Aamos tuskin saa pentuja kun on leikattu. Ja ai niin, kolli.)

- Varo Sanna ettei ne pure! (Mummo lapsenlapselleen joka kumartui katsomaan Aada ja Nannaa.)

Kaikenlaisen kauhistelun ja ihmettelyn lisäksi on kyllä kissoille sadellut ihan ihaileviakin kommentteja. Kissat jännittävät kuitenkin sen verran vielä ulkona, että uutta ihailijakaartia ei päästetä lenkillä kosketusetäisyydelle, ihailla saa vain etäältä.

Ps. Vaihdoin blogipohjan kesäisen karsittuun malliin, koska vanha kesti niin kauan latautua mokkulalla että meni hermot... Kiitti vaan saunalahti, ei toimi "jokaisessa Suomen kaupungissa".

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Maailman paras kyläpaikka. Tai ainakin Suomen.

Kissat ovat todenneet että vaikka matkasta nyt ei NIIIN paljon välitetty, niin määränpää todella on matkustamisessa se tärkein juttu. Ja tämänkertaisen matkan määränpäähän on rakastuttu. Kyläpaikkamme on iso ja vanha talo, jossa on kolme kerrosta, joka kerroksessa useita huoneita. Tavaroista ja huonekaluista suurin osa on 50-luvulta (siis uusimmat tavarat...), joten tuoksutkin ovat hyvin mielenkiintoisia ja vivahteikkaita. Tutkittavaa ja haisteltavaa siis riittää. Tässä muutama kissojen lempipaikka, joissa vietetään eniten aikaa:

Vintin raput:

Ja nää raput ei ookaan mitkään tavalliset vaan isot ja korkeat. Ihmiset saavat luvan kiertää kissat, jos ylös meinaavat tulla. Päiväunirauha nääs...

Puuliesi:

Sit täällä on tällainen puuliesi, eli käytännössä kissojen taso keittiössä, kun ei sitä näin kesällä kukaan lämmitä.

Mutta ehdoton suosikki on kuisti:

Kuistin jokaisella seinällä on ikkuna, josta on hyvä tarkkailla nurmikolla hyppiviä pikkulintuja samalla kun aurinko lämmittää... Välillä tarkkailusta väsyneet kissat ottavat kuistin ikkunalaudoilla torkkuja.

Tarkastus on viikonlopun aikana suoritettu loppuun, Kolmen kissan kopla hyväksyy majapaikan.

Siis mitä! Joudutaanko täältä joskus lähtemään poiskin?? Mulla ois täällä kukkien hoito kesken!

Aamos voi olla rauhassa sillä kuistista saa vielä vähän aikaa nauttia, emme ole aivan heti raahaamassa kissoja uudestaan tien päälle. Jäämmekin tänne pohjoiseen vähän suunniteltua kauemmaksi aikaa. Kissoja tämä tuskin haittaa, niin tyytyväisiä ollaan tähän kyläpaikkaan.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Kissamatkat oy, lähde sinäkin matkalle joka yllättää

Matkatoimisto Kolmen kissan kopla eli Kissamatkat oy esittelee tämän kesän hitin:

Kissamatkailua, uusinta uutta extremeurheilussa: haasteet, jännittävät tilanteet ja fyysinen rasitus taattu. (Erityisesti se fyysinen rasitus, raahatkaapa itse kolmea kissaa, kissanhiekkasäkkiä ja kissansafkoja sekä tietenkin omia viikon kamojanne...) Matkapakettiin kuuluu matkat VR:n yövaunussa ja 48 kilon kantamukset.

Tässä kuva makuuhytistä, kuva VR:n sivuilta. Samoilla sivuilla makuuhyttejä mainostetaan sloganilla "mukavasti yön yli". Lemmikkien kanssa jos matkustaa, lupaus on hivenen liioitteleva.

Tuntuuko elämä tylsältä? Onko arki hanskassa ja jokainen päivä täysin ongelmaton, suorastaan naurettavan helppo? Mikset tekisi niinkuin me, ja lähde matkalle kissojen kanssa? Ei yhden tai kahden, sehän olisi suorastaan helppoa, vaan vaikkapa kolmen kissan kanssa. Mieluiten vielä välineellä joka Varmasti Reistailee eli VR:llä. Näin myös matkan kesto tuo lisähaastetta. Kissamatkailua on verrattu extremelajeihin kuten laskuvarjohyppyihin, mutta kyllä tämä on niin paljon enemmän. Jotain yhtäläisyyksiä kuitenkin on, ainakin kustannukset. VR:n yövaunussa kun matkustaa Lappiin, ei pääse halvalla. Itseasiassa lentäminen olisi ollut halvempaa ja noin 10 tuntia nopeampaa. Mutta kunnon haasteita pelkäämätön kissamatkailija ei halua stressata kissoja lentokentillä ja koneilla, joten pulitamme VR:lle rahamme.

Tässäpä kuvakertomus kissojen matkasta, miten sujuu yö kissojen kanssa matkustellessa (vinkki: ei ainakaan nukkuen). Nämä kuvat tietenkin menevät myös suoraan Kissamatkat matkatoimistomme esitteeseen:

Aluksi kissat saattaavat hivenen säikkyä junan liikettä. Tässä Aamos esittelee miten puhtaita lattiat ovat vaunussa jopa sängyn alla.

Nopeasti kuitenkin lähdetään tutkimaan ympäristöä.

Aamos on löytänyt tarjoilun, sekä tikkaat. Tikkailla on tärkeä osa matkustuskokemuksessa, sillä jännittäviä tilanteita on tiedossa koko yölle, kun kissamatkustajat kiipeilevät ympäri hyttiä, mahdollisimman korkealle pyrkien.

VR on asentanut tällaisia retroja kissa-alustoja makuualustoiksi karvaisille matkustajille.

Tässä Nanna löytää toisen kissa-alustan.

Alustojen tarkoitus on tietenkin tarjota kissoille kiva paikka tarkkailla maisemia.

Aamos suosi enemmän sitä isoa alustaa, mutta mahtuvat isotkin kissat myös pienelle alustalle.

Kissamatkustajat jaksoivat tarkkailla maisemia, vaikka lättänällä Pohjanmaalla ei kyllä hirveästi yllätyksiä tullut...

Vaunussa oli kivasti nukkumapaikkoja myös ylhäällä, tässä Aada rentoutuu yläpedillä.

Vaunun muut matkustajat voivat kuitenkin olla rauhassa, Aamos jaksaa vartioida.

Kissamatkat oy haluaa korostaa että tällainen matkustuskokemus ei sovi kelle tahansa, pitää olla oikeasti mukana seikkailumieltä, valmiutta saada tyrä tai välilevynpullistuma kamoja raahatessa sekä huumorintajua kun kissat pomppivat yöllä sängyltä toiselle käyttäen ihmisen palleaa ponnahdusalustana. Jos ihmisellä on kaikkea tätä, suosittelemme kyllä matkan varaamista, sillä tottakai kissamatkustajan ihminen voi saada myös roppakaupalla kivaa mieltä matkalta. Meitä ihmisiä ilahdutti erityisesti se, miten reippaita kissamme olivat. Kun kissat tottuivat liikkuvaan junaan, kukaan ei pelännyt. Aamulla meinasi hermot kissoilla mennä kun oli hytti jo nähty ja rohkeat kattimme olisivat halunneet käytävää tutkimaan ja sitten pari kertaa mau'uttiin, mutta muuten kissat olivat täynnä rohkeutta. Itseasiassa Aada oli reippain, sen jälkeen Aamos ja Nannakin reipastui pikkuhiljaa matkan edetessä. Olen aika varma että oma hytti yöjunassa on kissojen kannalta yksi parhaista tavoista matkustaa, kissat pääsevät jaloittelemaan ja saavat olla rauhassa muilta ihmisiltä ja eläimiltä. Tässä vielä Aamoksen lopputerkut kaikille juhannuksen paluumatkaajille:

Reissussa rähjääntyy, muistakaa peseytyä! T: Aamos

torstai 23. kesäkuuta 2011

Rautatiet kutsuvat

Tämä suloinen pikku naama


ja tämä suloinen pikku naama



ovat autuaan tietämättömiä siitä että tänään lähdetään 12 tunnin junamatkalle toiselle puolelle Suomea. Ja höpönassut on lähdössä kanssa. Sekä kaksi ihmistä. Ja ihmisten kaikki kamat, sekä kissojen kaikki kamat noin viikoksi. Paikan päällä ei logistiikkaongelman (ei autoa, ei kuskia, ei joukkoliikennettä) takia paljon mikrohiekkoja ja eläinkaupan ruokia ostella, joten siis kaikki mahdoton ja mahdollinen on pakattava mukaan. Ai niin ja sanoinko jo että roudaamme kaiken siis junassa... Elämässä on hyvä olla pientä haastetta välillä.

Tarkoitus oli alunperin myös kipaista Kempeleen kissanäyttelyssä, kun sellainen olisi sattumalta vielä samaan aikaan kun matkakin on suunniteltu. Ne suunnitelmat menivät uusiksi, kun yhdellä niistä ihmisistä joita menemme moikkaamaan tuli valitettavasti terveyshuolia ja vierailuohjelmaan ei enää Kempeleen reissu mahtunut. Onneksi kissan silitys kuulemma alentaa verenpainetta ja täältä olisi tulossa kolme, joten toivottavasti verenpaine lähtee oikein syöksylaskuun! Toivon että joskus toiste pääsemme kokemaan myös Pohjois-Suomen kissanäytelmiä. Tuntuu että tuollainen pienempi kuin nämä Turun ja Tampereen jättinäyttelyt voisi olla hyvinkin mukavaa vaihtelua. Pitää se kokemus säästää sitten toiseen reissuun.

Otan kannettavan ja mokkulan mukaan (kun on muutenkin niin kevyet kantamukset, heh), mutta saa nähdä miten nettisurffailut Lapissa päin sujuvat, tuleepa ainakin testattua toimiiko mokkula oikeasti niin laajalla kun mainostetaan. Matkaraportti junaretkestä siis ehkä tulee, jos selviämme matkasta hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Niin mainitsinko jo että junassa ollaan 12 tuntia? Kolmen kissan kanssa.

Ps. Tämä naama taitaa arvata mitä tuleman pitää, Aamos on ollut koko päivän piilossa pahvilaatikossa...

Jos on pakko matkustaa niin mää matkustan tässä...

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Älä pidä lemmikkejä?

En tiedä onko kukaan muu blogimaailmassa huomannut erästä uutta kirjaa, joka ainakin kissoja omistavia tuttujani on puhuttanut. Eläinfysiologi Seppo Turunen, Korkeasaaren entinen johtaja, on kirjoittanut aika provosoivan kirjan nimeltä Lemmikkielämää. Kirja esiteltiin Helsingin Sanomien jutussa noin viikko pari sitten ja radiossakin on mies päässyt ääneen. Taisi monelta eläinhullulta mennä kahvit väärään kurkkuun sen aamun hesaria lukiessa tai ylex:ää kuunnellessa. Kirjassa kritisoidaan yleisesti lemmikinpitoa, mutta erityisesti sellaisten lemmikkien jotka eivät ns. hyödytä, eli seurakoirien ja kissojen. Metsästyskoirien ja lehmien pidon Turunen hyväksyy paremmin. Ei meitä lemmikinomistajia ihan eläinrääkkääjiin rinnasteta, mutta ei sitä kehujakaan satele.

Linkkejä jos haluaa itse lukea ja kuunnella miehen ajatuksia ilman kirjan ostamista:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Eläinfysiologi+tuomitsee+koirien+pidon+viihdykkeenä/1135266852582
http://areena.yle.fi/audio/1307353433309


Turusella on joitain ajatuksia, joista olen samaa mieltä, hän esimerkiksi ottaa esille villien uhanalaisten lajien pyydystämisen ja salakaupan lemmikeiksi. Tottakai jokainen eläinrakas tuon tuomitsee. Perää on myös Turusen väitteellä, että lemmikin omistaminen ei ole ympäristöystävällistä. Meillähän kissat syövät paljon tehotuotettua suomalaista broileria (hyvällä ruokahalulla) ja ei tuo ties mistä alunperin louhittu ja Suomeen postitettu vessahiekkakaan mikään vuoden ympäristöteko ole. Elämä nyt on valintoja, meillä syödään pääasiassa kasvisruokaa ja ei ajella citymaastureilla, jos kissat tekevät meistä saastuttajia niin ei voi mitään, saastutellaan sitten menemään. Turunen tuntuu tuomitsevan myös eläinten jalostuksen, erityisesti niiden koirarotujen, joiden on todettu olevan hyvin sairauksille alttiita kuten cavalierkingcharlesspanielin (hirveä nimi, meniköhän se edes oikein...). Turunen tosin haukkuu hivenen kärkkäästi suurimman osan rotukoirista sairaiksi, kyllä noita terveitäkin hauvoja tuntuu riittävän.

Turusen kirjan yksi pääteeseistä hesarin perusteella on että eläimet eivät voi hyvin kaupunkikodeissa, koska ne eivät voi harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistään. Jäin miettimään asiaa meidän kissojen kannalta. Kissoille lajityypillistä käyttäytymistähän on mm. jahdata, raadella ja syödä sekä kiipeillä. Meillä kissat saavat kiipeillä ja ne pääsevätkin joka huoneessa katonrajaan tai ainakin lähelle. Tappajavaistoa toteutetaan huiskaleluilla ja lihakönteillä. Kissat jahtaavat innoissaan sulkia ja sitten leikkivät päivällisellään (sillä tehotuotetulla broiskulla) ja murisevat innoissaan kun rouskuttavat ruokaansa. Meillä on myös kissoja enemmän kuin yksi, koska pidän tärkeänä että eläimellä on omia lajikumppaneita, jos juuri se eläin sellaisista sattuu pitämään. Eli vaikka puen vitsinä rusetteja Aamokselle synttäreille, otan kyllä kissanpidossani huomioon että kissojen pitää päästä toteuttamaan kissuuttaan ja ne eivät ole ihmisiä (vaikka Aamos oli ihan superkomea rusetissaan). Luontoon kissat eivät pääse vapaana vaeltamaan, mutta esim. Aamos ja Nanna eivät kyllä sen kaltaista vapautta kaipaakaan. Aada himoulkoilija joutuu tyytymään valjaslenkkeihin, mutta kyllä ne tuntuvat Aadalle riittävän. Aada ei esimerkiksi kerjää ulos. Kissoiltahan ei voi kysyä riittääkö tämä, mutta onnellisilta ne näyttävät ja ovat pysyneet terveinä ilman fyysistä tai psyykkistä elämänlaatuun liittyvää oireilua, jota pidän kyllä myös jonkinlaisena hyvinvoinnin ja viihtyvyden merkkinä. Esim. monissa eläintarhoissahan näkee pakko-oireisia eläimiä, meillä kukaan ei hakkaa päätään kaltereihin tai nypi omia tai kaverin karvoja.

Pahvilaatikkojen hetkellinen lisääminen kissojen kaupunkikidutusympäristöön näyttäisi näin omien empiiristen tutkimusteni perusteella lisäävän kissojen viihtyvyyttä ja yleistä hauskuutta, vaikka pahvit eivät luonnossa osa kissan elämää olekaan...

Suurin ongelma omasta mielestäni tässä lemmikkienpidon kritisoinnissa on unohtaa eläimen ja ihmisen välinen side. Meidän eläimemme näyttävät päivittäin iloisuuttaan ihan siitä että niiden kanssa ollaan ja puuhaillaan. Kissamme ovat siis meidän "vankejamme" mutta väittäisin että ne saavat siitä jotain suojan ja hyvinvoinnin lisäksi. Meillä kissoilla ja ihmisillä on side, jota voi vähätellä kissojen "inhimillistämisellä", mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kissamme pitävät meitä "omina" ihmisinään, joihin luotetaan ja joille osoitetaan huomiota ja hellyyttä. Mietin pitäisikö tässä yhteydessä käyttää muuta sanaa kuin hellyyttä, mutta tuo inhimillinen sanaa kuvaa hyvin sitä miten kissat osoittavat huomiota, ne tulevat syliin leipomaan onnessaan, ne hakeutuvat turvaan syliin jos pelottaa, ne tulevat kylkeen kiinni päiväunilla ja nuolevat ihmisensä käsiä...

Inhimillistänkö kissaa (tai miestä heh-heh), jos väitän että mielestäni tässä kuvassa näkyy kauniisti Aamoksen ja miehen välinen suhde. Aamos ei aina tykkää tai jaksa kävellä kotiin meidän metsälenkeiltä, kun ulkoilma on välillä niin pelottavaakin, joten mies kantaa painavan kollin sylissään kotiin. Kukaan muu ei saa kanniskella Aamosta yhtä kauan.

Lemmikkien pito ei ikinä tule loppumaan, ne tuovat niin paljon piristystä ihmistensä elämään. Turusen tilalle tarjoama vaihtoehto mennä luontoon eläimiä tarkkailemaan tuskin lohduttaa sitä yksinäistä mummoa, jolle Musti pitää seuraa. Itsekin haluan kissoja kotiini osittain sen takia koska ne ovat "kesyjä", talitintti tai jänis ei oikein samalla tavalla kiinnostu ihmisestä kuin Aamos ja Nanna. Sen sijaan että yksiselitteisesti tuomitaan lemmikinpito, voisi miettiä sitä että miten lemmikit saavat enemmän virikkeitä ja miten ihminen voisi tehdä jännemmän ympäristön tavallisesta kaupunkikodista. Turusen haikailu 50-luvun maalaiselämään, jossa kissat ja koirat juoksentelevat irrallaan, ei jotenkin vakuuta minua. Itse en voi ymmärtää miten maalla puolivillinä juokseva kissa tai koira, jonka terveydenhoito on vähän sinnepäin tai ei ollenkaan, ja joka saattaa stressata ihmiskontakteja eikä saa ikinä rapsutuksia ja elää ilman ihmisen tuomaa turvaa, voisi mitenkään olla yhtä onnellinen kuin virikkeellisessä kodissa elävä lemmikki, jolla on hyvä suhde omistajaansa. Mutta ehkä eläinten fysiologiaan erikoistunut ihminen, kuten kirjan kirjoittaja, ei ole kiinnostunut eläinten ja ihmisen vuorovaikutuksesta, sehän taitaa olla jo psykologiaa tai jotain ihan muuta.

Ps: Selvästi Turunen ei muutenkaan ole mikään kissaihminen, hän tuntuu olettavan että kaikki kissat ulkoilevat vapaasti ja ovat jotain linnuntappokoneita. Kyllä esim. hyvin sosiaalistettu kissanpentu voisi muuttaa miehen pään, ei ne mittään lintuja ehdi tai edes osaa tappaa kun ne hyrisee sylissä... Nannastakin huomaa että monet kissarodut eivät oikein edes tuosta ulkoilusta niin paljoa aina diggaa muuta kuin helteillä, esim. juuri itämaiset. Voisi joku kertoa tollekin eläinfysiologille, että on sekä monet kissat että ihmiset vähän muuttuneet siitä 50-luvun navettakissameiningistä.

Ps2: Näin jälkikäteen mietittynä jännä että KORKEASAAREN johtaja kritisoi eläinten pitoa vankeudessa. Siellä korkeasaaressahan kun kaikki elukat on oikeasti villejä ja kaltereiden takana, sekä lähinnä varmaan stressaavat ihmiskontakteja, on varmaan jäänyt vähemmälle huomiolle se lemmikin ja ihmisen side... Mutta jos fysiologiaan erikoistuu, ehkä se psykologia jää sitten niinku vähemmälle. Itse pitäisin kyllä meidän kissoja huomattavasti onnellisempana kuin eläintarhojen eläimiä. Järkyttävin kokemus eläimiin liittyen oli itselläni Pietarin eläintarhassa 90-luvulla. Ei kannata käydä siellä jos ei halua katsella jotain aivan järkyttävää.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pidä huolta (kaverin hännästä)

En tiedä onko kissat vahingossa päässeet kuuntelemaan Pave Maijasta, mutta huolta on taas toisista ja kaverista pidetty:

Tässä pidetään huolta ettei kaverin häntä karkaa. Tai turvataan selusta Aadan yllätyshyökkäyksiltä...

Tässä taas Aamos pitää huolta ettei lämmöstä pitävälle Nannalle pääse tulemaan kylmä Suomen arvaamattomassa kesässä.

Tässä puolestaan Nanna vahtii ettei Aamos vaan pääse putoamaan kesken päikkäreiden tuolilta. Pikkukissalla kova duuni, Aamos aina pyörii kun näkee unia.

Muistakaa siis kaikki kissat ja ihmiset yhtä lailla pitää huolta toisistanne, asiahan on ihan niinku Pave laulaa: "Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa". Aamos ja Nanna ovat tämän aika hyvin ymmärtäneet ja apua satelee puolin ja toisin. Ja joo, vähän imeläksi meni, mutta nää kaksi on niin imeliä ja ylisöpöjä ettei muuta voi.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Viikonlopun uudet kissatuttavuudet

Viikonloppuna ihmiset kävivät kavereidensa luona grillailemassa (no ei nyt ihan koko ajan satanut kumminkaan). Ruokana oli lähinnä salattia, pullaa, pannaria ja muutama lihaköntti, kun nyt grillaamassa oltiin:


Kyläpaikassa oli useita kissoja, joita piti tietenkin moikkailla:

Eniten huomiota ihmiset saivat jo toisellakymmenellä olevalta harmaalta herrasmies maatiaiselta.

Musta peikkokissa oli vaikuttavan näköinen ilmestys.

Samoin valkoiselta pupujussilta yllättävän paljon näyttävä kissa.

Aada tosin taisi tietää että nyt oli kehdattu omat kissat jättää yksin ja mennä muita paijailemaan, koska kotiin tullessa oli vastassa hyvin mustasukkainen Aada, joka oli jo aloittanut kostonsa:

Sitä on oltu kuulemma muita kissoja rapsuttamassa eikä omia viihdyttämässä!

Kostoksi puren rikki tämän petollisen ihmisen paidan!

JA nuolen sen litimäräksi.

JA potkin ja möyhennän sen takajalkapotkuilla! Siitäs oppivat prioriteetit, omat kissat ensin!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Raapimatynnyrin kuolema

Varoitus, varoitus! Ei kannata ostaa tällaista raapimatynnyriä Mustista ja Mirristä:




Putsasin iltapäivällä tynnyriä kissankarvoista, kun huomasin että kissat ovat saanet tynnyrin sisäverhoilun täysin revittyä irti ja kangasta leijaili joka paikassa. Vaarallisempaa oli kuitenkin mitä huomasin tynnyrin päällä, kaksi sellaista terävää niittiä, joiden tarkoitus on kai pitää kangas paikallaan, törröttivät ylöspäin. Kyllähän ne sai vasaralla nakuteltua piiloon, mutta olisi voinut tulla pahaa jälkeä... Kiva, kiva, joulun jälkeen tuo tekele ostettiin ja alle puoli vuotta kesti. On se perkele kun kissankamoja tehdään niin usein tolleen puolivillaisesti. Onneksi rakas catmax-kiipeilypuu sentään kestää ja ei yritä paloitella tai pistää nauloilla meidän kisuja.

Harmittaa hivenen. Kissat ovat tuosta tykänneet, siinä pystyy piilottelemaan, raapimaan, vaanimaan ja ottamaan torkkuja. Nyt on sekä sisus että päälynen sellaisessa kunnossa, että kissojen raapimalelujen hautausmaa odottaa. Kyllähän meidän kissat aika termiittejä on kun sille päälle sattuu, mutta siis kesti alle puoli vuotta! Pakko hankkia joku muu tilalle makuuhuoneeseen, haluan kuitenkin että joka huoneessa on jotain mitä kissat saa luvan kanssa raapia, muut tavarat kun kestää silloin kauemmin. Mutta älkää ostako tuota! Muuten on kämppä valkoista sisushaihtuvaa täynnä ja kissoissa voi olla reikiä. Ja ihmistä ärsyttää.

Kissojen vesiautomaatti, kuukauden turhake?

Nyt kun kissojen juomalähde on ollut Aadan synttäreistä lähtien käytössä, on aika miettiä mitä sitä taas tuli ostettua... Kissojen juomalähdehän on siitä jännä keksintö, että se yhdistää useita, yhdessä mahdollisesti katastrofaalisia asioita, eli kissan, sähkön ja veden. Meillähän on laaja kotivakuutus, mutta ennen kuin tungin töpselin seinään, mietin hetken onko olemassa vakuutusta, joka suostuu korvaaman niin nerokkaan keksinnön kuin kissojen juomalähteen vahingot.

Kuten kuvasta huomaa, ikinä ei läikytetä vettä lähteestä pois pikku tassuilla (eipä...)

Ennen kuin tutustuin tarkemmin kissojen maailmaan, pidin lähdettä vähän hömppänä. Luettuani artikkeleita kissojen terveydestä tajusin, että pissavaivat ovat kissoilla todella yleisiä ja ikäviä, ja lähde voisi olla yksi keino saada kissa juomaan enemmän, ja sillä tavalla ehkäistä mahdollisia sairauksia. Meillä on myös yksi kissa, joka rakastaa vedelle läträämistä eli Aada, joten ajattelin että jos kissat eivät juo lähteestä, ainakin Aadalla on varmasti kissaa miellyttävä (kallis) uusi lelu.

Jos ei halua juoda nopeasti liikkuvaa vettä kuvusta, voi juoda myös tuosta astiaosasta, Aada demonstroi...

Päädyimme ostamaan Zooplussan fi-puolella myytävän Hagen cat it -lähteen yhdestä syystä. Se oli halvin. Tarjouksessa alle kolmekymppiä. Myöhemmin selvisi että halvalla saa halpaa, eli lähde ei ehkä ole sieltä laadukkaimmasta päästä. Laite on helppo koota, mutta vesi on vaikea saada virtaamaan tasaisesti, eikä kone ole mitenkään näppärä pestä. Laite vetää kyllä kolme litraa vettä, mutta on toisaalta järjettömän kömpelö ja suuri. Englantirajoitteisille tiedoksi, Zooplussan lähteissä on käyttöohjeet vain tietyillä Euroopan kielillä, joista suomi ei ole yksi... Eikö se ole jokin laki, että ohjeet pitäisi olla suomeksi myyvässä kaupassa suomeksi? No itseäni tuo ei sillä tavalla haitannut, oppipa ainakin vesipumppusanastoa englanniksi laitetta kootessa. Tosin kaikkea oleellista ei edes kerrota ohjeissa. Esim. se vesimäärä joka neuvotaan kupuun laittamaan ei riitä, itse jouduin lisäämään lasilla vettä pumppuun kun se oli jo päällä, jottei kone pitäisi aivan järkyttävää ääntä.

Tosin Aadan mielestä kaikkein hauskinta on juoda juuri siitä kuvusta...

Meillä Aadan juominen on lähes tuplaantunut lähteen hankinnan jälkeen, Aada tykkää aivan järjettömästi nuoleskella lähteen kuvun vesipintoja. Nanna juo jonkin verran lähteestä, mutta lähinnä uittaa tassuaan, on sekin toisaalta yksi tapa saada vettä elimistöön. Aamos ei vieläkään tule metriä lähemmäksi lähdettä, mikä on harmi, koska helteillä pitkäkarvaisempi Aamos on meidän kissoista kärsivimmän näköinen.

Yksi ongelma lähteen kanssa on että kun se ei ole keittiössä ruokakuppien vieressä, Aamos ei totu siihen ja ala juomaan ohimennen. Tulvimisvaaran takia pidän lähdettä kylppärissä, jossa Aamos ei oikeastaan vietä aikaa. Jos keittiössä ei olisi parkettia, ja en pelkäisi tulvimista, kissat saisivat lähteestä ehkä enemmän irti. Olen kyllä ihmetellyt uskaltaako kukaan pitää näitä keittiössä, vai olenko itse vain ylivarovainen. Itse vaan olen varma että jos jätän lähteen keittiöön, siinä on tunnin sisällä pari leluhiirtä tukkimassa mekanismia ja puolet vedestä tulvinut parketille. Keittiön vesikupit kun ovat perinteisesti olleet meillä niitä kissojen lelujen puhdistuspaikkoja. Kissojen mielestä siis. Jos ei halua lähdettä ostaa, samankaltaisen vesileikin saa kissalle kyllä halvemmallakin, vaikka laittamalla leluja vesisaaviin. Vesikissoille tämä on kyllä silti ehdoton vempain, ainakin Aadan mielestä.

Välillä on Aadasta kivaa vain makoilla kylppärin matolla ja tarkkailla veden virtaamista. Zen-kissa.

Monet ovat ihmetelleet laitteen hygieenisyyttä, vettähän ei yleensä ihmiset näissä laitteissa vaihda kuin noin kerran viikossa. Itse olen bakteerikammoinen monessa asiassa, mutta hysteriaa kissojen vedestä en ymmärrä, kyllähän ulkoilevatkin kissat tykkäävät eniten juoda juuri seisonutta vettä ties mistä lätäköistä. Pestyssä lähteessä filtterin läpi virtaavan veden ei pitäisi kissaa sairastuttaa, jos laitteen pesee ja veden vaihtaa kerran viikossa. Tavallista vettä meillä on tietenkin yhä tarjolla ympäri asuntoa, mutta Aada on oikeastaan siirtynyt enemmän vain lähdekissaksi. Nanna käyttää molempia vaihtoehtoja ja Aamos tietenkin vain niitä vesikippoja.

Aada viihtyy kauan lähteellä leikkien ja Nannakin tykkää sitä ihmetellä, joten en pitäisi lähdettä hukkaostoksena. Sekä Aadan että Nannan saa myös juomaan ihmisen pillin mukaan nykyään: jos lähde on puoli päivää pois päältä ja sen käynnistää tauon jälkeen, kumpikin tulevat innoissaan ryypylle. Aamos on tosin näyttänyt ettei vehje kaikille kissoille mene läpi. Lähde muuten pitää veden todella kylmänä, joten todennäköisesti meillä kissat juovat raikkaampaa ja kylmempää vettä kuin ihmiset aina helteiden aikaan...