perjantai 30. syyskuuta 2011

Kissojen suosikkiaktivointia

Meillä yritetään aina keksiä kaikenlaista kivaa puuhaa näille meidän kolmelle energiselle kissariiviölle. Se on silti ihan sama mitä raksupiilotusta, valjaslenkkiä tai huiskaleikkiä yrittää keksiä, on yksi puuha joka on aina ylitse muiden ja sen nimi on zooplussa-päivä. Noin joka toinen kuukausi tulee kissoille paketti tai kaksi kissasälää saksanmaalta ja paketeista riittää hauskaa aivan sikana, vaikka niissä olisi vain arkiruokaa ja kissanhiekkaa... Joka tilauksessa ei todellakaan kaveruksille tule leluja, mutta se ei ikinä vauhtia hidasta.

Kun paketti on saapunut sen kimppuun käydään heti. Aada tarkistaa tarrasta että paketti on varmasti kissoille tarkoitettu...

Sitten Nanna omatoimineiti alkaa repiä pakettinaruja auki.

Synkronoitu tarkastushyppy laatikkoon. Kai se ihminen varmasti tilasi tarpeeksi raksuja?

Hoplaa, kai tilaa on vielä toiselle tarkastajalle tässäkin laatikossa, miettii Aamos ja hyppää mukaan.

Kun Aamos möyrii laatikossa ja yrittää repiä hampaillaan raksupusseja auki, Nanna viihdyttää itseään leikkimällä vihreällä pakettinarulla.  Aivan älyhauska lelu, joka pyörii meillä aina päiviä paketin tulon jälkeen.

Jossain vaiheessa Aamos löytää aina pienimmän tilauksen mukana tulleen lootan ja tunkee itsensä siihen.

Miten niin on pieni laatikko? Tässä on tollainen pieni hännälle tarkoitettu kolokin...

Ja niin kauan kuin se pienin laatikko meidän asunnossa pyörii, siinä laatikossa pyörii myös Aamos.

Kun ruoat on pakattu kaappiin, ihminen ottaa mattoveitsen esiin ja rei'ittää laatikosta leikki/väijymispaikan tyttökisuille, jotka sitten läpsivät toisiaan lootan monista koloista pitkälle iltaan... Tai siihen päivään asti että ihminen kyllästyy rumaan pahvilootaan olkkarin lattialla.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Zooplussa-päivä on niin takuuviihdettä kissoille, ettei sitä varmaan myöhemminkään voi alkaa ostella ruokia tavallisista kaupoista. Arvaatteko muuten kuka oli ensimmäinen vieras mies, jota meidän kotikissat lakkasivat säikkymästä ja tulivat moikkaamaan piiloon menemisen sijaan? No DHL-mies pakettiensa kanssa tietenkin...

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Rapinatunnelin veto

Nyt kun blogissa ovat olleet meidän kissojen kaksi isoa lelua, niin tässä on myös tämä kolmas ja viimeinen: rapinaputki. On kuulemma kissoja, jotka näistä ei välitä. Ihmettelen miksi, tunnelissahan on jänniä ääniä, hyviä vaanimispaikkoja ja ahtaita paikkoja; kaikkea mistä kissat tykkäävät. Meillä rapinatunneli ostettiin aikoinaan Aamosta varten, Aamoksen hoitaja oli kertonut että Aamos moisessa viihtyi. Ja kyllä Aamos tästä aika paljon tykkää, viettää varmaan kaikkein eniten aikaa meidän kissoista koko jutussa. Meillä tunneli ei ole kokoajan esillä, koska se vie sen verran tilaa ja on aika ruma... Esiin se otetaan kuitenkin viikottain. Varmaan tämä tunnelin piilottaminen silloin tällöin on vaan lisännyt kissojen leikki-intoa. Välillä rapinatunnelissa on kissoilla omat jahtausleikit ja silloin tällöin ihminen heittelee tunneliin raksuja tai kissojen lempileluja jahdattaksi. Tunneli on kyllä hyvä esimerkki siitä miten helppoa ja vaivatonta kissoja on loppujen lopuksi aktivoida ja viihdyttää, jos ihminen vain viitsii. Yksi kangaspala ja parit lelut ja raksut sisään, ja kissoilla riittää viihdettä... Meidän tunneli on tällainen karvalakkimalli, zooplussassakin jollain kympillä myynnissä, ihan peruskangasta, ei sellaista tekokarvaa. Pidän tästä enemmän kuin kankaisista, koska se kerää vähemmän pölyä ja on helpompi putsata.

Meidän perusrapinatunneli on yksi pitkä pötkö, jossa on kaksi "hihaa" sivuissa. Vaikka hihat ovat pieniä, niistä mahtuu Aamoskin ulos.

Aamos on tunkenut hihaan ja Nanna hyökkää.

Tätä kirjoittaessa aloin ihmetellä missä Aada oli näitä kuvia ottaessani. Yleensä mitään ei voi kuvata ilman että linssiluteet Aada ja Nanna ovat paikalla ja tunkevat jokaiseen kuvaan. Ehkä Aada oli tosi tärkeillä torkuilla.

Tässä vielä video, missä Aamos leikkii ja hengailee tunnelissaan. Videosta voi saada jotain käsitystä siitä miten kömpelöä ison Aamoksen leikki pikku tyttökisujen kanssa joskus on. Videon alussa Aamos heti säikäyttää Nannan rapinallaan, myöhemmin Nanna yrittää tassuläpsyllä saada Aamosta jahtausleikkiin ja Aamos vaan poistuu paikalta. Onneksi tyttökissoilla on toisensa ja Aamos on elementissään nukkumis- ja pesukaverina :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vessahaasteita ja hankintoja

Ainahan sanotaan että kissanvessa ei haise, jos hiekka on hyvä ja puhdistus pelaa. Olin samaa mieltä aina loppukesään asti. Silloin kolme ongelmaa kärjistyi niin, että hajun alkoi jo huomata. Ensimmäinen hajuhaitan aiheuttaja oli tietenkin helle. Jatkuva +30 asteen sisälämpötila alkoi tehdä tehtävänsä. Toinen ongelma oli sokkeloinen kaupunkiasuntomme, joka on rakennettu sellaiseen aikaan että ilmanvaihtoa ei taidettu aina miettiä ihan loppuun asti (tämä taitaa olla aika iso syy, maalla en ole ikinä huomannut mitään hajuja, kun vessat ovat isommassa tilassa). Viimeinen naula hajuarkkuun tuli kun Aamos sairasteli. Aamoshan on aina ollut sotkuisin vessan käyttäjämme (no ainoa mies tyttökissalaumassa, niin mitä muuta voi odottaa). Aamos ei oikein peitä jätöksiään ja siisteysnatsi Aada käy niitä välillä aina peittelemässä Aamoksen jälkeen. Voisin vannoa että aina kun Aada tekee tuota niin sillä on sellainen paheksuva ilme, mutta sitten kaikki pitäisivät hulluna... Sairastellessa Aamos alkoi vielä pissailla seisaalteen entistä enemmän, joka tietenkin aiheutti taas omat kivat haasteensa, kun pissaa lenteli kaaressa milloin minnekin.

Koska haju asunnossa ei nyt hirveän kiva juttu ole, kävimme hajutaistoon. Periaatteessa siis meillä haisi vaan kuumimpina päivinä, mutta olen itse aivan älyttömän herkkä pahoille hajuille, joten en olisi kestänyt haistella mitään edes kesän ajan. Aluksi siirsin kaikki hiekkikset vähän ilmanvaihdoltaan paremmille paikoille. Tämä hivenen pilasi eteisen sisustuksen, aikaisemmin oli kaikki hiekkikset katseilta piilossa eteisen komerossa, nyt ne piti laittaa esille, kun komerossa ei vaan ilma kierrä.

Toinen juttu oli hiekkikset itse. Meillä oli sekä katollisia, jotka päästivät sivuista nesteen, ja tavallisia Ikean muovilootia, jotka eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi korkeareunaisia niin pitkäjalkaiselle kissalle kuin Aamos. Oli siis pakko hankkia uusia lootia. Mieluiten olisin ostanut jonkun tyylikkään hiekkiksen, mutta esim. tämä zooplussan hiekkis:

on aivan liian pieni Aamoksen kokoiselle kissalle. Vähän epäilyttää kans kissan näkökulmasta tuo ylhäältä vessaan meneminen, luulisi että tuo voi aiheuttaa vessan karttamista. Kissahan voi kokea ahdistavaksi noin suljetun oloisen vessan. Monet muut kivannäköiset taas eivät sovi meidän seisaaltaan pissijöille matalien reunojen takia, ja yllättävän monessa katollisessa hiekkiksessä tuntuu olevan "valumisvaara" reunoista. Miksi hankkia katollinen hiekkis, jos silti joutuu siivoamaan lattioita. Ostin sitten tällaisen zooplussalta:




Ruma kuin synti, mutta on tarpeeksi iso ja ei päästä reunoista mitään. Tämä on varmaan paras vessa mitä meillä on kokeiltu käytettävyyden puolesta ja jos hankin uusia vessoja, ostan varmaan toisen tällaisen. Sivulla ei ole aikaa vievää lukitussysteemiä, katto vain nostetaan irti, tämä on isoimpia katollisia mihin olen törmännyt, sisäänmeno on niin korkealla että Aamos ei pysty tekemään bravuuriaan, eli pissaamaan peppu ulos sisäänkäynnistä. Ja mitään ei valu reunoista vaikka olisi millaiset seisaaltaan pissijät (meillä on aikaisemmin kokeiltu vaikka mitä mustin ja mirrin katollisia, ja aina niistä jotain kuiteskin valui). Hintakin oli halpa, muistaakseni alle kaksikymppiä. On tuosta joku luksusmerkkikin, ovellinen ja kahvallinen, mutta itse en halua laittaa vessaan ovea kissoja kiusaamaan, joten tämä oli meille paras vaihtoehto. Ja omaan makuuni tämä oli siedettävin väri, oli siellä sähkönsinistä ja glittermustaakin räväkimmille tyypeille. (Olen miettinyt että voisiko tuon vessan maalata sisustukseen sopivammaksi? Se on ihan kovahkoa muovia, tietäisikö kukaan? Ja millä maalilla, kun tuotakin tietenkin sisäpuolelta silloin tällöin pestään.)

Jossain vaiheessa olen suunnitellut hiekkishuonekalun hankintaa, eli esim. penkkiä jonne voi ainakin yhden hiekkalaatikon tunkea. Olemme kuitenkin muuttamassa todennäköisesti vuoden sisällä, joten tuntuu tyhmältä ostaa nyt uusia isoja huonekaluja, joiden mahtumisesta tai sopimisesta seuraavan kotiin ei ole aivan varma. Hiekkishuonekalu voi olla kuitenkin haastava sijoitettava, kun kokoa riittää ja kissatkin pitää ottaa huomioon siinä minne heidän hiekkiksensä tunkee. Ihmettelen kyllä että miksi markkinoilla ei ole oikeasti tyylikkäitä kissan vessoja, jotka olisivat myös kissalle kivoja ja käytännöllisiä? Ja siis sellaisella semijärkevällä hinnalla eikä millään 300 eurolla...

Tämä zooplussasta hankittu kissanhiekkaroskis on kyllä ollut myös hyödyllinen hankinta hajutaistossa:


Kolmen kissan kanssa vessat on pakko siivota kohtuu usein, ja pikkupussukoita on sitten miljoonia, jollei halua kokoajan roskiksella juosta. Tässä on pussi, joka vessan täytyttyä katkaistaan ja solmitaan kiinni mistä vaan, joten muovipussejakin kuluu vähemmän. Pöntössä on jokin triplatuplalukitus, joten vaikka jätökset ovatkin tuolla tallessa, ne eivät haise. Koska vessasta on niin helppo vain poimia jätökset ohi kulkiessa ja heittää tuohon, niin kissojen vessoja tulee myös siivottua useammin. Jos kissoja on enemmän kuin kolme, vessaroskis ei ole välttämättä kovin käytännöllinen, koska sitten tuota pussia pitää olla kokoajan tyhjentämässä.

Tulipas tästä muuten oikea pissapostaus, mutta sellaistahan kissojen kanssa välillä on...

(kaikki kuvat zooplussan sivuilta)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Siis onhan kissat ihania, mutta...

...Silloin kun on itsellä olkapää tulehtunut, ja ei saa vasenta kättä nostettua edes pään yli, vähän kyllä tuntuu piruilulta kun aamulla herää ja joku suorittaa vieressä tällaista aamupesua:

Ai miten niin oon mutkalla, ihan perusasentohan tää on?

Nyt kun olen ihan jumissa, kissojen venymistä ja liikkeen vaivattomuutta katselee kyllä vähän (eli todella) kateellisena. Ja aina kun teen fysioterapeutin määräämiä taukojumppia, jotka on yhtä intensiivisiä kuin eläkeläisillä tuolijumpassa (kilon painot...), niin kissat salettiin tuntuu virnuilevan. Ihmisen kropassa on joku valmistusvika kun sitä vertaa kissoihin. Tässä ainakin. No onneksi on sentään sormet, niin saa ruokapurkit auki. Jos kissoilla olisi peukalot, ne voittaisivat ihmiset kaikessa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ylistys Feline Portalle

Eli 10 syytä rakastaa Feline Porta -märkäruokaa, meidän mielestä maailman parasta kissan märkäruokaa. Kuvissa Aada, Feline Porta -fani jo vuodesta 2010.

1. Kaikki kissat tykkäävät siitä ja suostuvat sitä syömään.


Tää on mun.

2. Feline Porta näyttää lihalle, ei oksennukselle, harvinainen piirre kissanruoassa.

Ainoa virhe muuten täydellisissä kissoissa, hampaat ei toimi tölkin avaajana, yritetty on.

3. Se Porta kanamaku haisee siedettävälle, eli kissanruoalle, ei kissan oksennukselle.


Tää kaukana oleva on mun tölkki kans, melkeeein yletän.

4. Sitä saa isoissa tölkeissä zooplussalta, mikä on kiva kolmen kissan kanssa.

Ja tää tölkki kasa on sit muuten ja mun.

5. Siinä on vitamiineja, niin kissat jaksaa riehua ja pomppia.

Hampaat ei toiminu ja avannu tölkkiä, toimiskohan jalkapotkut...

6. Sen avulla kaikki lääkkeet ja lisäravinteet uppoaa kissoihin.

Kokeillaan...

7. Kun ihmiset unohtavat tilata sitä zooplussalta, Portaa saa myös lähieläinkaupasta, joten kissojen masut eivät mene sekaisin äkillisistä ruokamuutoksista.

Come to mama, my cans...

8. Feline Porta sopii Aadan vatsalle.


I loves my cans...

9. Siinä ei ole mitään turhaa tai haitallista, vain lihaa.


Ja näitä ei kantsi sitten yrittää viedä pois multa, pidän kahella tassulla varmuudeksi kiinni...


10. Sanoinko jo että kissat tykkäävät siitä ja suostuvat sitä syömään ilman narinoita.


My precious.

Jos joku jäi ihmettelemään miksi Aada leikkii tölkeillä ja yrittää avata niitä kuvissa, niin Aada nyt on Aada. Kuvia ei ole lavastettu esim. hieromalla tölkkeihin kissanminttua, Aada vaan alkoi spontaanisti purra ja potkia niitä. Ihminen pakkasi tölkkejä kaappiin zooplussatilauksen tultua ja yksi tuli vähän auttamaan... Jos Aamos on testatuin kotikissa 2011, niin Aada on kyllä puuhakkain ja aktiivisin kotikissa -2011 kisassa aika vahvoilla.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Lahjomattomat lelutestaajat iskevät vol 1000

Kun aikaisempi leluesittelymme sai useat (ainakin todistettavasti yhden) kissan omistajan innostumaan, ajattelimme esitellä myös toisen hittilelumme. Sekä aikaisemmin esitelty cat it senses-rata ja tämä seuraava lelu ovat ostettu aikoinaan lähinnä sen takia että kun ihmiset ovat kauemmin poissa, kissoilla olisi jotain tekemistä. Kissamme kun ovat aika helposti tylsistyvää sorttia... Kaikkia tavallisia kissaporukamme suosikki pikkuleluja näiden ulottuville ei kuitenkaan aina voi työpäiväksi jättää, koska kröhöm, Aada ja Nanna syövät ne. Välillä myös Aamos. Isommat lelut ovat siitä hyviä, että ne on tarkoitettu yksinäisiin leluhetkiin ja iso muovirakennelma tuskin päätyy kissan kitaan. Ainakaan vielä, mutta sitä odotellessa... Pitemmittä puheitta, tässä siis jälleen yksi kissalelu eli Mouse in the House:


Lelun idea on siis että harmaa hiiri liikkuu ympäri rataa, joka näyttää kodilta. Kertoo jotain kissojen sinnikkyydestä että vaikka hiiri liikkuu aina saman reitin, kissat eivät ole yli puolessa vuodessa leluun kyllästyneet. Niillä meni itseasiassa huvittavan kauan tajuta että kyllä, hiiri tulee aina samasta paikasta radalle... Vaihtelua leluun saa sillä miten hiiri lähtee liikkeelle. Kissan voi opettaa käyttämään lelua painamalla punaisesta napista, tai hiiren voi ajastaa heittämään kaksi kierrosta esim. puolen tunnin välein. Meillä tosin kissat eivät erityisemmin halua itse tätä käynnistää, vaikka todistettavasti ainakin Aada sen osaa. Kai se hauskuus lähtee jos ite laittaa päälle, ihmistä on kiva työllistää. Tämä lelu on ollut erityisen kiva kiireisinä aamuina. Meillä siis kissat ihan kerjäävät leikitystä välillä, ja esim. aamuisin ei oikein ehtisi. Silloin voi vain käynnistää tämän. Vaikka ihmistä tarvitaan vain painamaan punaista nappia, se on kissoille silti leikittämistä...

Sitten huonoihin puoliin. Tämä on äänekäs. Todella äänekäs. Ja äänekkyys vaan lisääntyy ajan kuluessa kun kissat ovat antaneet lelulle kyytiä... Jotkut kissat kuulemma pelkäävätkin lelun ääntä, mutta vaikka meilläkin Aamos välillä säpsähtälee olemattomia, ainakaan meidän sakki ei ole tätä ikinä säikkynyt. Toinen huono puoli on se että jos on todella älykkäät kissat, kuten meillä, ne saattavat avata lelun takaluukun, jonka kautta ihminen saa vaihdettua hiiren, ja kiskoa hiiren sieltä ulos tassuilla. Miten kissat kykenivät tähän ilman sormia, en vieläkään ymmärrä... Samalla ne kuitenkin koskivat laitteen johtoihin (hyvä puoli: laitteen verkkovirta on niin pieni etteivät saaneet sähköiskua) ja rikkoivat ajastusmekanismin osittain. Laite ei siis ole mikään järkyttävän kestävä. Tai meidän kissat ovat täystuhoja, myös ihan mahdollinen vaihtoehto. Sinänsä tuo on ollut hintalaatusuhteeltaan todella hyvä, ostin sen mustin ja mirrin alennusmyynnistä hintaan 9.90 viime jouluna, ja vaikka ajastus on rikki niin muuten lelu pelittää. Netissä lelua myydään välillä 45 eurolla, ja ottaen huomioon kestävyyden, en kyllä niin paljoa kissanleluun laittaisi. Laitteen ulkonäöstä voi olla tietenkin monta mieltä, omasta mielestäni tuo on jotenkin hauskan kitsch ja saahan sen aina kaappiin tungettua, jos ei jaksa katsella joka päivä.

Tässä vielä video Aamoksesta lelun kimpussa. Tällä kertaa hillitysti, joskus koko muovihöskä lentelee ympäri mattoa:





Ps. Huomasin muuten catit-leluesittelyn jälkeen että zooplussassa myydään radasta uutuusversiota

Tässä uusi:
Ja tässä vanha:

Tuntuu nyt kyllä sen verran yritykseltä keksiä pyörä uudestaan, että eiköhän meille tuo vanha malli kelpaa...

lauantai 17. syyskuuta 2011

Moderni kissaneiti

Nyt kun Nanna on saavuttanut sukukypsyyden, olemme tutustuneet ihan uuteen puoleen kissaneidissämme. Nannasta on kuoriutunut moderni kissaneito, joka ottaa ohjat omiin tassuihinsa, iskee itse kollin ja ei hyväksy ei:tä vastaukseksi, vaan yrittää aina vaan uudestaan. Ja uudestaan. Silmäniloa kissaperheessä: vieraat joivat kahvia pöydän ääressä, samaan aikaan keskellä olkkarin lattiaa kiimassa oleva Nanna peruuttaa nukkuvan Aamoksen alle häntä väristen... Tervetuloa vaan meille käymään, viihde kahvipöydässäkin voi olla aika k-18, tai ainakin k-15. Valitettavasti Nannakaan ei pysty taikomaan Aamosta takaisin kastraattiklaanista. Yritys on kuitenkin ollut viime päivinä todella kova. Perjantai-illan huumaa, Nanna seuraa Aamosta kuin hai laivaa, missä on Aamos siellä on Nanna selkä köyryssä:

Hei Aamos, näätkö oon tässä!

Hei Aamos kato tänne, oon tässä!

On ollut vähintäänkin mielenkiintoista tarkkailla sukukypsän ja leikkaamattoman kissan käytöstä, koska tosiaan kokemusta minulla on ollut aikaisemmin vain ennen ensimmäistä kiimaa leikatuista ja leikattuina tulleista aikuisista. Yksi asia mikä jännitti leikkaamattomana vähän aikaa pysyttelevän sijoituskissan ottamisessa oli se että miten leikattu jengi suhtautuu uuteen kaveriinsa näinä kiimapäivinä. Tyypillisellä kissatavalla ovat meidän kissat käyttäytyneet juuri niin kuin ei olettaisi niiden käyttäytyvän, ja tällä kertaa oikein positiivisesti. Aada on pitkästä aikaa pessyt Nannaa, kai se luulee että toinen on sairas kuin noin paljon huutelee. Tai sitten tuntee sympatiaa naaraana. Aamos ei ole toistaiseksi hermostunut Nannan lähentelyyn, nuolee vain päätä (siis etupäätä, eli päälakea), eikä yritä edes astua, vaikka on kuitenkin aikuisena kastroitu että jotain muistikuvia voisi olla... Parhaiten lähes jatkuvasti kiimassa huutava Nanna rauhoittuukin juuri silloin kun se saa olla Aamoksen vieressä torkuilla. Nannan kiimat ovat kuitenkin olleet sen verran rajuja, että eläinlääkäriin taidamme silti mennä ensi viikolla pientä helpotusta huutokonserttiin kyselemään.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syksyn merkit

Mistä huomaa että ilma kylmenee? Kaikista meidän ei-niin-pitkäkarvaisista kissoista tietenkin! Aamos on iltaisin missä tahansa, mutta tytöt etsivät lämpimiä paikkoja. Maatiainen on usein saunan lauteilla:

Aadan mielestä tuo vesipalju on hänelle tuotu vesiastia, josta voi silloin tällöin hörppiä. Palvelu pelaa...

Ja itämainen halaa digiboksia, huomatkaa asento, Nanna on todella käärinyt kroppansa digiboksihalaukseen:

Hei Topfieldin väki! Haluutteko mut malliksi digiboksi-kamppiksiin? Olisin aika hottis... Varsinkin sen jälkeen kun olen tunnin makoillut teidän tuotteen päällä.

Välillä Nanna oikein tuijottaa meitä, että hei käynnistäkää mun lämmityspatja. Syksyn sateiden takia olemme lopetelleet valjasteluakin, eikä kyllä yhtään liian aikaisin, kaikki kissat ovat olleet aika mutaisina viime aikoina. Vaikka heti sisällä olen kissojen tassuja yrittänyt putsailla, niin Aamoksella ja Aadalla on valkotassut ihan harmaina ja Nannan puuhkahäntäkin on kyllä pakko pestä ihan kunnolla kun sitä on kulmakunnan ojissa sen verran uitettu. Jos kokeneemmilla kissanpesijillä olisi jotain vinkkejä shampoista valkoisille pitkäkarvaisille kissoille ja itämaisille neideille, niin ottaisin kiitollisena vastaan. Kun ne näytelmätkin voi olla jossain vaiheessa tulossa... Mielellään ei mitään hirvittävän vahvasti tuoksuvia, mutta valkotassut valkoisiksi saavia ja pitkäkarvoillekin sopivia. Vai onko Aamoksen ja Nannan turkki niin erilainen että pitää osta eri putelit, kun värikin on eri? Aamoksen turkki on sellaista pumpulia ja pehmeää, lähempänä esim. Maine Coonin turkkia kuin sellaista kovempaa laatua. Aikaisemminhan olen pessyt likaiset tassut ja peput milloin milläkin, mm. astianpesuaineella... Eli olis ehkä aika yrittää enemmän pro-aineita, vaikka ihan näytelmien kunniaksi.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Miten saada kissat kavereiksi OIKEASTI

Listasin jonkin aikaa sitten hakusanoja joilla blogiin tullaan. Yksi suosituimmista oli kissojen totuttaminen ja sillä tullaan yhä päivittäin blogiin. Kolmen kopla haluaa tottakai auttaa kaikkia kissojen välisten ristiriitojen kanssa painivia, joten ajattelin kertoa todelliset totuttamisvinkimme. Täällä oli nämä päivänvaloa kestävät vinkit, eli pikkuhiljaa totutus ja hajujen vaihto siirtelemällä kissoja toistensa huoneisiin ja sitten vasta kissojen valvottu tapaaminen jne. En tietenkään tiedä varmasti, mutta veikkaisin että aika moni muukin asia on vaikuttanut meidän kissojen väleihin, ollaan vaan pidetty hyvien kissanomistajien kulissia näin julkisessa blogissa yllä tähän asti. Mutta kun niin moni painii kissariitojen kanssa, mitäpä niitä salaamaan. Tässä ne ovat kaikessa epäilyttävyydessään. Moisista epäeettisistä tavoista eivät ihmiset ole paljoa kuvia ottaneet (vältetty todistusaineistoa), joten postauksen kuvituksena satunnaisia kuvia ajalta kun kissat tulevat jo toimeen...

1. Huumaa kissat.
Kyllä, täällä pidetään säännöllisesti kissojen huumehöyryisiä bileitä (emme ole kyllä ainoita, neiti Unna Tuutikki Penninrahan perheessä harrastetaan ainaskin tätä myös). Kaikki kissamme reagoivat kissanminttuun, erityisesti Aada. Aamos puolestaan on erityisesti valeriaana-narkkis. Ihmiset käyttivät tätä varsinkin kaverusten suhteen alussa törkeästi hyväkseen. Vieras kissatyyppi unohtui nopeasti kun halailee rakasta haisulelua. Tämän kanssa pitää kyllä olla varovainen, sillä Aamos on tietyllä tavalla tyypillinen huumausaineisiin viehättynyt mies, ensin nuollaan kaveria ja sitten haistellaan lelua yksi kerta liikaa ja seuraavaksi potkitaan jo päähän. Sen takia meillä huumebileitä oli alussa usein mutta valvotusti.

Tässä huumebileiden tavallinen kulku:

Leikin jälkeen ollaan täynnä rakkautta. (Haisuhiiri keskellä.)

Hyvät oli huumehöyryt...

Ja sitten jos ihminen ei edellisessä vaiheessa ota lelua pois, seuraavaksi näykitään kamun naamaa...

2. Säikäytä kissat
Ensin kyräiltiin että kuka helkkari tuo on, sitten ihminen otti imurin esiin ja kappas, kissat unohtivat kyräilyn ja kyttäsivät yhteistä vihollista sohvan alta vieri vieressä...

3. Pidä kissojen työleiriä
Varsinkin Aadan kanssa tämä toimi todella hyvin. Mitä enemmän Aadalla oli tekemistä silloin kun Nanna tuli, sitä vähemmän oli aikaa kyräilyyn. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että ruoka saatiin aktivointileluista, päivällinen saatiin tekemällä temppuja kuten istumista ja agilityä, iltapäivällä käytiin valjastelemassa ja illalla jahdattiin huiskaa. Sitten yö nukuttiin väsyneinä kaverin vieressä...

Ei tuu raksuateria helpolla ei...

4. Laita kissat ahtaisiin tiloihin keskenään
Aamos ja Aada sinetöivät ystävyytensä lopullisesti matkalla joulun viettoon. Kumpikaan ei halunnut olla heiluvassa junassa yksin, joten kaverista haettiin turvaa kököttämällä samassa kopassa. Joulureissun jälkeen kummatkin ovat olleet erottamattomia.

5. Vie kissalta kaveri
Siinä vaiheessa kun ystävyys on jo alkanut, muttei olla ihan sydänystäviä, on hyvä muistuttaa kissaa mistä jää paitsi jos kaveri on muualla. Kun olimme lomalla ja Nanna oli muualla hoidossa, Aada oppi taas arvostamaan omaa painikaveriaan. Kun on viikon yrittänyt painia kuusikiloisen Aamoksen kanssa, oli Nanna taas toivottu vieras ja rallikaveri...


6. Ja julmin vinkki kaikista: pese kissat, samaan aikaan ja samalla pesuaineella!
Kissoillehan ovat hajut todella tärkeitä, meillä oli erään kissan vatsaongelmien jälkeen kaikki kissat samassa tavarassa (joo en ymmärrä miten oli mahdollista, kai ne olivat menneet ihmettelemään yhdessä mitä toi yks kökkii hiekkiksessä, tartteekohan se apua) ja jokainen oli pakko pestä ja heti. Selvittyään tästä julmasta kohtelusta, kaikki pitivät suloiset yhteisnuolemiskuivaustalkoot ja haistelivat toisiaan. Kai ne ihmettelivät miksi kaikki haisevat samalle vieraalle asialle eli pesuaineelle. Ja kun kaikki kuivasivat kielipesuilla toisiaan niin siinähän ne hajut menivät taas suloisesti sekaisin...

Näillä perusvinkeillä ja äärimmäisen epäeettisillä tavoilla on kissajoukkomme kohtuu hyvin hitsautunut kiinni. Ei tämä onni täydellistä ole, Nannan kasvettua nuoreksi neidiksi kokee Aada aina välillä tarpeelliseksi suhisemalla opastaa vallatonta teiniämme. Nanna vastaa koulutusyrityksiin kuten kuka tahansa kapinallinen teini ja näykkää Aadaa hännästä. Hauskoja ralleja porukalla silti on päivittäin, joten pienet kinat eivät tunnu väleihin vaikuttavan. Yhtään tappelua ei kissoillamme myöskään ole ikinä ollut. Lisäksi näillä on hauska tapa ryhmittyä. Yleensä kaikki viettävät aikaa samassa huoneessa ja vieläpä samassa huoneen nurkassa. Tämä kuva on aika tyypillinen, kun yksi keksii kiivetä puuhuun, muut menevät perässä.

Jos kissojen erilaiset luonteet eivät ole muista kuvista välittyneet, tästä kuvasta pitäisi ainakin erottua: Aada skitsoilee ylhäällä jotain ihan omaansa, Nanna on valmiina syöksymään ja Aamos vaan chillailee komeana.

ps. siis nää oli sit vähän niinku osittain vitsejä, en ehkä tarkoituksella lähtisi kissoja säikyttelemään...

lauantai 10. syyskuuta 2011

Aamos, testatuin kotikissa 2011

Aamos kävi viime viikolla taas eläinlääkärissä, tosin ei hätää, tällä kertaa kyse ei ollut sairaudesta, vaan todistuksen hakemisesta. Kävimme nimittäin hakemassa Aamokselle kuulotodistuksen. Kaikkihan alkoi siitä että mietin jos ottaisi Aamoksen, jolla on aina rauhoittava vaikutus Nannaan, kaverikissaksi Nannalle näyttelyihin silloin kun näyttelyitä on tässä meidän lähellä. Nanna saisi vähän seuraa päiväksi ja Aamos hyvää rohkaisutreeniä kodin ulkopuoliseen maailmaan. No sitten mies ehdotti että miksei Aamosta voisi saman tien ilmoittaa kotikissaluokkaan. Hän haluaisi vielä esitellä Aamoksen. Mies on täysin vakuuttunut että Aamos on maailman komein kolli ja voittaa kaikki (siis on Aamos minustakin oikein komea, mutta niin on varmaan moni muukin kissa...). Yritin vähän toppuutella, mutta sitten ajattelin että ainahan sitä voi kokeilla. Aamos ei ole erityisen säikky enää ja jos Aamos alkaa säpsähdellä niin senhän voi aina vetää pois kisasta. Joten ajattelimme sitten ilmoittaa Aamoksenkin. Siinä vaiheessa ihmisellä alkoi raksuttaa, ai pentele, valkoisilla kissoillahan pitää olla kuulotodistus. Selvityksen jälkeen selvisi että kuulotodistus vaaditaan myös kotikissaluokassa.

Onneksi kuuloa ei tarvitse testata baer-testillä, joka on kallis ja tarkka, vaan pelkkä lääkärin paperi riittää. Aloitin soittelun Turun eläinlääkäriasemille ja ei vissiin raha kelpaa kun kukaan ei meinannut suostua paperia kirjoittamaan! Kaikki vain mutisivat ettei heillä ole niitä baer-laitteita ja eihän sitä muuten voi todistaa että kissa kuulee. Selitin ja selitin että Aamoksen kuulotodistus on enemmän tällainen byrokraattinen juttu, kissa ei ole kumminkaan missään nimessä täysin kuuro, ja että Aamos kastraattina ei tule jakamaan mahdollisesti viallisia geenejään, haluamme vain ottaa Nannan bestiksen kerran kaksi näyttelyseuraksi, että please saisko sellaisen lapun että kissa kuulee. Onneksi vakkariasemamme sitten suostui lapun kirjoittamaan, eli käytännössä laskuttamaan 63 euroa siitä että korkeakoulutettu ihminen hakkaa käsiä yhteen Aamoksen korvien takana ja toteaa että kyllä se vähän säpsähti. No, tämä kissatouhu ei aina ole niin järkevää, kun siihen on kunnolla haksahtanut. Nytten on Aamoksella laput ja paperit kunnossa, ja voimme ilmoittautua kisoihin...

Suoraan sanottuna ihan vähän jännitti että koko vaiva on vielä turhaan, ja lääkäri toteaa Aamoksen huonokuuloiseksi, koska lueskelin asiasta ennen lekuriin menoa ja juttelinkin asiasta Aamoksen lääkärin kanssa puhelimessa. Opin että reilusti yli puolet vapaasti lisääntyvistä (ei kuulotestatuista) kokonaan valkoisista kissoista kärsii jonkinlaisesta huonokuuloisuudesta, ei välttämättä siis kokokuuroudesta, mutta ovat toisesta korvasta huonokuuloisia. Aamos kuulee kyllä todella hyvin ruokakuppien kilinän ja oven kolauksen kun ruokkija tulee kotiin, mutta tiettyihin juttuihin se ei reagoi samalla tavalla kuin muut kissamme. Olenkin miettinyt että Aamoksen hetkittäisten, nyttemmin tosin lähes loppuneiden, äänisäpsähdyksien taustalla voisi olla että Aamoksen kuulo toisessa korvassa on vähän huono ja Aamos ei erota mistä äänet tulevat niin hyvin kuin pitäisi. Aamos myös oppi reagoimaan nimeensä hitaammin kuin meidän muut kissat ja ehdollistui viimeisenä naksuttimen ääneen naksutintreeneissä. Varmastihan ei voi tietää, koska Aamosta ei ole sillä baer, eli tarkemmalla tavalla, testattu. Ainakin supervirallinen taputustesti nyt siis läpäistiin.

Nauratti kyllä vähän eläinlääkäristä palatessa, Aamos alkaa olla vähintään yhtä testattu kuin jalostukseen käytettävät kissatkin. Tähän mennessä Aamos on meillä ollessaan sieni, kuulo, felv, fiv ja ties mitä testattu. Ainakin uskaltaa näyttelyihin lähteä, kun terveenä oltaisiin ihan virallisesti ja testatusti tulossa.


Kuvasta tulikin mieleen että yksi todistus pitää muistaa kans, se että Aamos on kastroitu kolli. Muuten ei saa kotikissaluokkaan aikuinen kissa osallistua. Ja mikrosirusta pitää olla myös todistus kotikissoillakin, mutta Aamos sirutettiin onneksi jo yhdistyksen puolesta ennen meille tuloa. Saa nähdä mitä tästäkin suunnitelmasta tulee, ehkäpä jossain näyttelyssä joku päivä näkee kaksimetrisen miehen juoksemassa valkoisen kissan perässä kotikissaluokan jälkeen, tuskinpa kumminkaan... Vaikka näyttelyihin ei lähdettäisikään, Aamoksella taitaa ainakin olla testatuin kotikissa 2011 -titteli.

Ps. Mistä tietää että on käynyt liikaa kissanäyttelyissä viime aikoina sekä hoitanut tulevia kissanäyttelyjuttuja? No siitä että näin untakin jo näyttelyistä, myöhästyimme unessa viisi minuuttia Nannan arvostelusta ja meidät diskattiin ja Nannan omistaja Eve tuli sanomaan että ei noin leväperäiselle sijoituskodille voi kissaa jättää, että hän hakee Nannan pois, hirveän ahdistava painajainen vaikka herätessä naurattikin...

torstai 8. syyskuuta 2011

Uudet aamurutiinit

Ihminen aloitti uudessa työpaikassa, jossa on työaika iltaisin, joten meillä on nyt uudet aamurutiinit. Kissat ruokitaan, mies lähtee töihin, mutta me loput jäämme ottamaan pieniä aamutorkkuja:

Vasemman jalan vieressä (tai päällä) on tällainen näky.

Oikean polven kohdalla on jotain harmaata ja valkoista ja kehräävää.

Sängyn yläpäähän, aivan lähelle ja kainaloon, on tullut pieni tiikerikissa.

Tämä torkkuseura aamuisin kyllä melkein korvaa sosiaalisen elämän kannalta epäkäytännölliset työajat. Veikkaan että sitten kun aamut vielä entisestään kylmenevät, osaan nauttia näistä myöhäisistä ja hitaista aamuista vielä enemmän. Ainahan sitä voi kavereita ja miestä nähdä viikonloppuisinkin...

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kerro, kerro kuvastin

Naukulan blogissakin on viime aikoina kirjoitettu kissojen kuvaamisen haasteista. Samoja asioita olen itsekin pohdiskellut. Muutama viikko sitten valitin itse miten vaikea on kuvata kissoja paikallaan, mutta ei se liikkuvan kissan paparazzikuvauskaan aina putkeen mene näillä valokuvaustaidoilla. Vähän aikaa sitten vaihdoimme makuuhuoneen peilin paikkaa ja peili laskettiin maahaan odottamaan poraamisintoa. Kissat olivat kaikki hetken aivan täpinöissään. Siis kolme vierasta kissaa meidän kämpässä?? Meillä on kyllä muuallakin asunnossa kissojen tasoilla peilejä, mutta niihin ei olla alkuinnostuksen jälkeen paljoa huomiota kiinnitetty, kai tämä uusi peili uudella paikalla herätti jotenkin kiinnostuksen. Kissat pyörivät ja haistelivat, vuorotellen jokainen tunki peilin taakse etsimään peilin kissoja. No mutta kuinka monta onnistunutta kuvaa, jossa olisi edes yksi kokonainen kissa, sain tästä hauskuudesta? Nolla. Nauroin varmaan itse liikaa ja otin liian vähän kuvia. Toisaalta kissat olivat niin vauhdissa, että kuvaus oli haasteellista. Lätkin silti tänne muutaman epäonnistuneen kuvan, koska niistä kyllä välittyy kissojen touhotus mielestäni aika hyvin.

Kolmen kopla ja peilin kissat:

Aada on päättänyt että kissat ovat peilin takana piilossa.

Nanna: OMG! Kaksi Aamoksen häntää!

Nanna haistelee kumpi on häntä on oikean Aamoksen.

Yleistä sekasortoa ja tutkimista.

Tekevätkö muiden kissat peilitarkastuksia, vai ovatko meidän pöhköt ainoita? Aikaisempi kissani teki tätä vain pentuna, näitä peilit tuntuvat aikuisenakin kiinnostavan... Parin tunnin jälkeen oli tosin luovutettu. Ihan tyhmiä noi uudet kissat kun ei edes leiki meidän kanssa, tuumivat vakikissat.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kolmas kerta toden sanoo

Tässä tosiaan Nannan arvostelulappu ja kolmas kerta onnisti, jokainen sana on luettavasti kirjoitettu. Jes. Nannan tuomarina oli tällä kertaa Waltraut Sattler ja vaikka arvostan luettavaa käsialaa, muuten ehkä kumminkin pidin enemmän aikaisempien tuomareiden tyylistä. Nyt Nannan lappu on pelkkiä kehuja, mutta itselle jäi vähän sellainen häh olo koko jutusta. Aikaisemmat tuomarit kun olivat paljon puheliaampia arvostelutilanteessa, joten itselle tuli todella selväksi se mistä tuomari piti ja mistä ei pitänyt. Kun vei Nannaa takaisin oli aina fiilis että ymmärsi tuomarin perustelut jokaisen päätöksen jälkeen. Nythän Nannaa siis kehuttiin lapussa, mutta arvostelusta puuttui se kritiikki minkä tuomari pöydässä mainitsi, eli että pää pitäisi olla pyöreämpi. No miksei se sitten lue tossa lapussa? Vähän hei järjestelmällisyyttä. Eli lopputuloksena oli että ehkä sittenkin toivon järkkykäsiala tuomareita uudestaan, koska pidin enemmän siitä että kaikki perustellaan ja selitetään, tyyliin että valitsen nyt tämän kissan koska... Samalla itsekin tällainen näyttelyaloittelija oppi enemmän rodustaan ja sen ihanteista ja koko kokemus oli tavallaan valaisevampi.


Tyyppi: Exc(ellent) body, length and proportions, elegant
Pää: Exc triangular shape, straight profile, exc. chin
Silmät: Oriental shape, well placed, exc. green color
Korvat: Well set, large
Turkki: Exc length, jotain silky texture, exc tabby
Häntä: Exc length and shape, well furnished(? tai sinnepäin, eihän Nanna mikään huonekalu ole...)
Kunto: well presented
Yleisvaikutelma: sweet temper
Arvostelutulos: ex1

Sinänsä näitä lappuja on ollut ihan mielenkiintoista lukea, olen ollut yllättynyt siitä miten eri mielipiteitä tuomareilla on, esim. noin viikko sitten profiili oli pomppuinen ja leuka liian heikko, nyt profiili oli suora ja leuka erinomainen. Nannan profiilin ja leuan kasvatus siis onnistui... Positiivisesti olen yllättynyt siitä että Nannan korvia ei kokoajan haukuta liian pieniksi, jotenkin stereotypiani itämaisten tuomareista oli että jatkuvasti halutaan vaan isompia korvia ja Nannan viimeaikaiset tuomarit ovat korvista pitäneet. Ainakin paperilla. Nyt tosiaan menee varmaan jonkin aikaa ennen kuin kukkahattuneitiämme näkee näyttelyssä, mutta sitä odotellesssa voi vaikka ihastella Nannan tietoja ja kuvia catshow.fi portaalin ranking-listalla (linkki). Nannan tiedot löytyvät kun valitsee ranking vuodelle 2011, rotukohtainen ranking ja OLH (oriental longhair, eli Nanniksen rotu) ja kelaa kohtaan nuoret.  Siellä on Nanniksen kuva ja tiedot, tällä hetkellä ainakin, köh, kohdassa sija yksi eli uno.

Mä olen aina ykkönen, ekana myös ruokajonossa, eli siinä kaikkein tärkeimmässä!

Teiniangstia Tampereella

Olen vastaillut koko sunnuntain kysymyksiin siitä mitä niin riehakasta olen tehnyt lauantaina, että ääneni on lähes kokonaan lähtenyt. No, olin lauantaina kissanäyttelyssä... Villi viikonloppu siis. En mielestäni hirveästi huudellut tuomaroinnin tai paneelin aikana, mutta kai pieni flunssa ja pitkä päivä tekivät tehtävänsä. Pientä flunssaisuutta lukuunottamatta näyttely meni ihan mukavasti. Pirokin näyttelyt taitavat olla Suomen suurimpia, mutta halli on sen verran iso ja hyvin tuulettu, sekä kaikki tuntuu sujuvan jouhevasti, että suuruutta ei edes erityisesti huomaa muuten kuin kissojen määrästä. Tila ei ole liian tungettu ja kissatavaran myyjiä mukavasti. Joka kerta meille on sattunut myös tuttu tuomarin assistentti, viimeeksi kasvattaja Eve ja tällä kertaa Hurineesi-jengin emäntä, mikä tietenkin vielä helpottaa näyttelemistä ihmisen näkökulmasta. Terkkuja vaan ensimmäistä kertaa hienosti assaroineelle Hurineesien emännälle, toivottavasti assaroit meidän seuraavankin näytelmän :) 

Ainoa vähän harmittava juttu oli järkyttävän pitkä eläinlääkärin jono, tultiin vissiin juuri väärään aikaan. Muutenhan jonossa seisomisella ei olisi niin välilä, mutta kun kissat sekä osittain näkevät että haistavat toisensa ja joutuvat olemaan kauan ahtaissa boxeissa, alkaa kissoja helposti ottamaan päähän. Nannakin alkoi äännellä sillä tavalla että ei ollut enää kivaa. Tämä teiniangsti sitten jatkuikin lähes koko näyttelypäivän. Nanna jopa suhisi silloin tällöin vieraille ihmisille. Ei tainnut se perhe jonka lapselle Nanna murisee pesänsä alta uskoa että itämainen on oikein kiva ja kiltti perhekissa... Suurimman osan päivästä primadonnamme viettikin sitten kilpikonnalookissaan:

Syksyn trendikkäin kissa laittaa pesänsä päähän.

Nanna angstaa...

Välillä angstattiin myös vanhanaikaisesti pesän päällä.

Tällä kertaa myös tuomarin pöydällä oltiin vähäsen pelokkaana ja mököttävänä. Nannan ylirauhallinen esiintyminen sai tuomarin kirjoittamaan arvostelupaperiin sweet temper, joten jätettiin tuomari sellaiseen (harha)luuloon että tässä oli oikein rauhallinen eikä yhtään riiviömäinen itämaisneiti. Tulokseksi tuli taas ex1 ja luettava arvostelu, jonka skannailen varmaan myöhemmin. Mm. Nannan profiili ja leuka olivat kasvaneet ja parantuneet viime kertaisesta näyttelyvisiitistä ja olivat taas excellentejä. Nannan käytös vahvisti kyllä sen suunnitelman että Nannalla olisi ehkä hauskempi päivä jos olisi kaveri seurana... Ei Nanna nytkään siis vaikeasti käsiteltävä ollut, mutta vähän mököttävä kyllä. Seuraavaan näytelmään otammekin varmaan kotikissavahvistuksen seuraksi angstaavalle teinixille. Pikkuhiljaa päivän jatkuessa Nannakin alkoi olla oma utelias itsensä, ja paneelin ollessa puolessa välissä Nanna alkoi kuunnella kuulutuksia jo suurella mielenkiinnolla:

Siis kuka oli paras pentu? Jahas, on tässä päivä jo torkuttu niin nyt vois lähtee liikkeelle.

Kappas, aika iso pudotus, en lähe tätä kautta...

Loppupäivästä kävimme vähän valjastelemassakin ihan hallin reunoilla vähän iloisemman Nanniksen kanssa, kun utelias Nanna päätti että nyt vois muutakin kuin kevythäkin seiniä katsella. Nyt meillä tuleekin pieni näyttelytauko, ehkä lähempänä joulua taas lähdetään. Terkkuja kaikille blogitutuille (ja vanhanaikaisille eli ei-netti tutuille) joita Tampereella nähtiin, oli kiva törmätä, vaikka flunssainen emäntä ja teini-Nanna eivät ehkä ihan parhaimmillaan olleetkaan. 

Nanna vilkuttaa kans kaikille, tulkaa toistekin moikkaan, ehkä ens kerralla näätte musta muutakin kuin tassut kukkapesän alta!