lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi vaihtuu


Toivottavasti vuodesta 2012 tulee mahdollisimman ruokaisa, mukava ja hauska! Toivottavat Aamos, Aada ja Nanna sekä ihmiset.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kissankestävät joulukoristeet

Nyt uuden vuoden ja loppiaisen jo kolkutellessa ovelle onkin aika katsella miten meidän joulukoristeet ovat selvinneet noin kuukauden jatkuneista kissojen leikeistä. Itse pidän joulukoristeista, mutta myös stressittömästä elämästä. Sen takia meillä kaikki koristeet ovat sellaisia ettei tarvitse stressata kissojen rikkovan niitä tai kuolevan niitä syödessä kun selkänsä kääntää. Tosiaan paras koriste (jos kissoilta kysyy) oli tänä vuonna aktivointipuu, ja ei tämä toinenkaan puu mikään huono ollut. Meillä on ollut nyt kaksi vuotta vain näitä eksoottisia katajia ja kartiokuusia, koska niissä on niin tiheät neulaset, etteivät kissat pysty erityisemmin kiipeilemään. Ihan menestys kissojen mielestä nämä eksoottisetkin ovat olleet, kun ihmiset ovat ne ihan selvästi kissoja ajatellen leluilla koristelleet... Meillä onkin puissa olevat koristeet aina kissan kestäviä, aktivointipuussa oli palloja sekä yksi iso naruköynnös, tässä puussa kaikki koristeet olivat itsetehtyjä paperista ja narusta, joten ei huolestuttanut vaikka kissat kävivät niitä läpsimässä.

En leikkinyt koristepuulla kertaakaan! En edes kato sitä päin! Honest.

Aivan puiden tasolle hauskuudessa eivät yltäneet meidän jouluvalot, mutta kyllä nekin mukavaa viihdettä olivat silloin kun ei muuta tekemistä keksitty:

Toinen pallovaloista oli juuri kissakorkeudelle asetettu, sopivan korkealla että houkutti, mutta ei niin korkealla ettei siihen pienikin kissa ylety...

Toiset pallovalot olivat työpöydän hyllyjen päällä:

Aada ja Nanna yllätettynä... Hups, busted!

Äkkiä karkuun!

Nämä la case de cousin paul -valot sopivat hyvin kissakoteihin, koska pallot eivät hirveästi kissoja jaksa kiinnostaa, kun ei niistä ääntäkään lähde, mutta kestävät pikkutassutuksen. Tosin koirakoteihin näitä ei voi suositella. Meillä vieraillut yleensä hyväkäytöksinen koiravieras, joka pitää sattumalta kovasti tennispalloista, meinasi vielä ulko-ovellakin haukata yhden pallon kotiin viemisiksi... 

Meidän viimeiset koristukset olivat kissoista pieni pettymys, itse ajattelin että kangassydämet jotka roikkuvat lipastosta ja vitriinistä olisivat olleet kissojen mieleen. Nyt näitä tuskin jaksettiin edes tassutella. Ehkä pitäisi ensi vuonna suihkuttaa vähän kissanminttua sydämiin, niin saavat kaikki koristeet kissan tassusta :D

"Huonoin" joulukoriste ikinä, ei ole kissat edes kertaakaan tiputtaneet...

Nanna kääntää selänkin noin tylsälle sydämelle.

Kynttilöitä meillä ei poltettu jouluna ollenkaan, koska sen arvaa miten siinä kävisi. Joulukukkiakin on aika vähän, ja ne harvat on yleensä lahjoina tulleita ja sijoitellaan ainoalle paikalle missä kissat eivät käy, astiakaapin päälle:


Valitettavasti sijainti suojelee kissoilta, mutta ei mieheltä. Kukalle kävi ohraisesti joulua edeltäneen viikonloppureissun aikana:


Mies yritti syyttää kukan äkkikuolemasta kissoja, mutta epäilen vahvasti että kissojen motoriset kyvyt eivät riitä kiipeämään noin korkealle vesikannun kanssa, jotta voisivat ylikastella vähästä vedestä pitävää amaryllista. Eihän sitä ikinä toisaalta tiedä. Meillä siis joulukoristelua koettelivat sekä mies että kissat, mutta aika vähillä vahingoilla selvittiin. 

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulukuulumiset

Toivottavasti kaikilla on ollut oikein hauska joulu. Meillä ei ole tehty perinteisiä jouluruokia tai erityisemmin siivottu. Sen sijaan meillä on jouluna matkustettu maalle joulun viettoon, vietetty aikaa kummankin ihmisen perheen kanssa, tehty ruokaa, syöty hyvin ja paljon, ihmetelty miten voi olla näin pimeä joulu ilman lunta että kuvatkaan ei meinaa onnistua, sekä pelailtu lautapelejä. Kissat olisivat oikein mielellään auttaneet mm. Scrabblen sanojen tekemisessä ja Trivial pursuitin kolmioiden jakamisessa, mutta ihmiset eivät oikein apua vastaanottaneet. Tänään joulun rauha loppui aika rymäyksellä, kun sähköt menivät jo aamulla, ja sen myötä vesi, joten lähdettiin aika rivakasti tapanina sitten kaupunkiin, jossa sähköä riittää ja vettä virtaa. Kissojen kanssa ei oikein kynttilöiden sytyttäminenkään olisi onnistunut, joten maaseudun täydellinen pimeys vaihdettiin sitten kaupungin valoihin, kiitti vaan luonto. Tässä kuitenkin jotain hämäriä kuvia meidän joulun vietosta ennen tapaninpäivän myrskyn tuloa:

Tässä koristellaan joulukuusta:

Vähän vielä vinossa noi nauhat...

Joulumme ainoat possunsyöjät odottelevat herkullista sika-annostaan: 

Äkkii possuu tai puulle käy kalpaten!

Sitten vähän tonttuiltiin (Aada päätti tässä vaiheessa että ihmiset voivat tunkea tontturekvisiittansa sinne minne aurinko ei paista, joten neitiä ei tietenkään pakotettu kuviin jos ei ole tonttufiilis...):

Tip-tap kaikille!

Yks tonttu tykkäsi vähän liikaa lahjapaperinarusta:

Nam-nam, mikä suolistotukosvaara?

Onneksi aikaa löytyi myös rentoutumiselle:

Possuntäytteisiä unia kaikille blogin lukijoille välipäiviksi!

torstai 22. joulukuuta 2011

Karvapalvelu A-tiimi: Christmas edition

Karvaterpat kaikille!

Ollaan lyöty taas viisaat ja karvaiset päämme yhteen ja keksitty aivan USKOMATON tuote. Siis todella upea. Okei, ihmiselläkin oli ehkä vähäsen näppinsä pelissä, mutta vaan vähän, ja se ei tajunnut koko tän upeuden käyttötarkoitusta! Ihmisen mukaan tää on joku joulukoriste, ja kyllähän Aamoksen karvat onkin kauneinta mitä maa päällään kantaa, mutta me kissat tajuttiin heti että tämä on niin paljon muutakin! Nimittäin aktivointilelupuu:


Kissojen aktivointihan on ollut kauan pinnalla, siis ihmiset on tajunneet että me karvatassut tarvitaan päiviimme muutakin tekemistä kuin päivätorkkuja. No tää aktivointilelupuu iskee juuri siihen markkinarakoon. Ensin ihminen koristelee tän puun Aamoksen karvapalloilla (rekisteröity tavaramerkki by the way), ja sitten hauskuus alkaa. Karvapallot on tietenkin joka kissan suosikkeja, mutta tosta puusta niitä ei saakaan kovin helpolla. Vihreä pistelee tassuja jos väärin koskee. Meillä kotona tää on ollut ihan älytön hitti. Useina öinä me ollaan kolmistaan saatu lähes kaikki pallot alas revittyä. Hauskuuten tottakai kuuluu että sitten niitä jahdataan ympäri lattioita. Seuraavaksi ihminen herää aamulla, puhisee jotain turhan puuhakkaista kissoista jotka ei jätä mitään rauhaan, ja laittaa taas kaikki pallot aktivointipuuhun. Ja hauska alkaa taas!


Yksi päivä ihminen, joka tietysti tajusi että me ollaan tosi fiksuja, nosti tän puun vaikeustasoa. Eli aktivointipuun voi tehdä sopivaksi just jokaisen kissan tasolle (koska eihän kaikki ole niin älykkäitä kuin me). Ihminen siis laittoi aktivointilelupuun pikkupöydälle, paljon korkeammalle lattiatasosta, ja lisäsi puuhun jotain täysin turhaa ja paljon Aamoksen karvapalloja rumempia juttuja, jotka vähän kuiteskin hämäävät tassutyöskentelyä, kun niitä pitää vältellä palloja kalastellessa. Ei tääkään puu mahdoton ole meidänkaltaisille tassutyöskentelijöille, mutta täytyy myöntää että vähän hidastaa kun nyt pitää roikkua sohvasta, verhoista tai ikkunalaudalta ja palloja narun seasta kalastella.


Ainoa mikä vähäsen taas harmittaa, on ton ihmisen saamattomuus, on muka ollut joulun alla muita kiireitä ja ei ole kerennyt tätä markkinoida... Eli sori kaikki kissakamut, jäätte vielä tänä jouluna ilman tätä HUIPPUlahjaa. Ehkä saatais tämä ensi vuoden markkinoille sitten. Onhan niitä joulumarkkinoita vaikka mitä aina joulun alla viikonloppuisin, sinne vois lähettää ihmisen istuskelemaan, mitä tärkeämpääkään sillä muka joulun alla on hoidettavana? Ehkä ihan hyvä että lykkääntyy tää markkinointi vähän, voi miettiä iskevämpää nimeäkin. Tuo aktivointilelupuu kuvaa tätä hyvin, mutta on ehkä hippasen liian pitkä. Ehkä joku karvapallopuu tai pallurapuu myisi paremmin? Tree with the hairy balls ulkomaan markkinoille?


No vaikkei muut tällä vielä saakaan leikkiä, niin voin kertoa että meillä hauskaa riittää. Ihminenkin saa hyvin sitä vähän (meistä ainaskin) tarvitsemaansa aamujumppaa, kun etsii ne yön aikana levitellyt pallot milloin mistäkin sängyn alta konttailemalla. Siinä on hauska näky, hih-hih. Tosin pitää varoittaa kaikkia kissoja että ihmisen nillitysvaara tässä lelussa on, nytkin se katsoi tätä kuvaa ja päivitteli että miten toi puu kestää edes jouluun, kun sitä hakataan tassulla joka päivä ja yö. Meitä täällä karvapalvelu A-tiimissä ei noi puut niin koske, ollaan vaan palloihin erikoistuttu... Ja niitä kyllä riittää, tässä Aamoksen viikon harjaamisen tulos:


Toivotamme kaikille kissoille ja ruokkijoilleen oikein hauskaa ja mahdollisimman karvaista joulun odotusta! Muistakaa huolehtia että karvaa löytyy ruoista joulunakin, esim. pipareista, kuvan mukaisesti:



Karvaisin jouluterkuin: Karvapalvelu A-tiimi

maanantai 19. joulukuuta 2011

Vessaesittelyt jatkuvat: Modkat-kokemuksia

Sisustusblogeissa usein esitellään vaikka asunnon eri huoneet, meillä jatkuu vessojen esittely :D Kuten muuten Unna Tuutikillakin. Jouluvalmistelujen lisäksi vessajuttuja ilmassa vähän kaikkialla siis. Aikaisemmin tuli näytettyä meidän maalatut jättivessat, joita kissat kaikkein eniten käyttävätkin. Sen lisäksi meillä on vielä kaksi muuta, yksi perusruma ja vanha vessa, sekä tatta-daa, kaikkien ylihinnoiteltujen tyylivessojen isä, äiti ja pikkuserkku: modkat. Kissa siis hyppää tuon katolle ja menee reiästä vessaan sisään, kun kissa hyppää ulos niin hiekat karisevat pääasiassa tuohon ritilälle.



Vessapostauksessa numero yksi (voi hyvänen aika, kuinka monta näitä vielä tulee...) ajattelin etten hanki tuota, mutta muutin mieleni. Modkat on yhä mielestäni vessa jota pitää "käyttää" harkiten. Vähän kauhuissani olen seurannut kun jotkut hommaavat tuota ainoaksi vessaksi 5-6 kiloisille kissoille. Mielestäni Modkat sopii hyvin rajatulle käyttäjäryhmälle, eli kissoille jotka tykkäävät vähän kiipeillä, ovat nuoria ja painavat alle viisi kiloa ja joilla on muitakin vessoja käytössä. Meillä tällaisia tyyppejä on kaksi, Aada ja Nanna. Veikkaisin että jos tuota vessaa yrittää pakottaa vääränlaiselle kissalle, voi kissa reagoida panttaamalla pissaa tai käymällä esim. matolla vähän helpommassa vessassa... Missään nimessä tuo ei mielestäni voi myöskään olla asunnon ainoa vessa, jos kissa vaikka venäyttää jalkansa, ja ihminen ei heti huomaa, tuon vessan käyttäminen on varmasti kissalle hyvin epämukavaa. Samoin en usko että vanha kissa tykkää hyppiä tuollaiseen. Tietenkin kissakäyttäjistä on varmaan myös kiva, jos kaikki kissat ovat sellaisia jotka peittävät jätöksensä. Tuonne mennään kuitenkin yläkautta, ja kaverin kakkaan ei tykkää kissakaan astua. Meillä tytöt peittävät ja ihmiset siivoavat usein vessat, joten tassuvaaraa kissoilla ei ole.

Miksi sitten hommasin tuon kaikesta huolimatta? No minua säälittää meidän Aada, joka tykkäisi pissata katottomaan vessaan, mutta kavereiden vessataipumusten takia kaikkien vessojen on pakko olla katollisia. Tuo vessakin on suljettu, mutta koska katto-osa on ritilää, niin ilma vaihtuu paremmin, ja nyt Aada käy tuolla niin että pää vain sojottaa ulos kulkureiästä. Modkat on siis lähempänä avovessaa kuin perinteiset katolliset. Toinen syy oli se että meidän tytöt eivät tykkää selvästikään käydä Aamoksen jälkeen samassa vessassa kollin pissoja haistelemassa. Aamos ei tuonne kätevästi mahdu, niin nyt tytöillä on aivan oma vessansa, vaikka kollimme olisi työpäivän aikana ruikkinut kaikissa muissa kolmessa vessassa. Valehtelisin, jos väittäisin että vessan ulkonäöllä ei ollut mitään väliä. Halusin keittiö-olkkari akselille vessan niin että meillä olisi joka huoneessa vessa ja tuo on ainoa ulkonäöllisesti sopiva, sekä pitää kaiken hiekan näppärästi sisällä. Meillä on olkkarissa lähes kaikki huonekalut 50-luvun tietämiltä, ja tuo sopii sinne ulkonäöltään aivan älyttömän hyvin. Pikainen kuva ei sitä kerro, mutta on siis helkkarin tyylikäs ja sopii ympäristöönsä kuin nakutettu.

Hankinta on ollut ihan onnistunut käyttäjien mielestä. Vaikka ihmisiä tuo mallin erikoisuus saattaa hämätä, kissat tajusivat heti tarkoituksen. Kuusikiloinen Aamos on käynyt katsastamassa paikan, muttei käytä sitä vessana, koska selvästikin pitää vessaa liian ahtaana. Eli tytöt saivat tosiaan oman vessansa. Nanna käyttää tuota tuosta vaan, ja osaa hypätä siitä ulos koskematta ritilään. Meidän akrobatiakissa siis vähän vie pois ritilän idean, mutta ei hiekka ole silti pahasti levinnyt olkkariin. Itämaisten kaltaisille siroille, mutta notkeille kissoille tuo vessa on täydellinen ja tuosta on tullutkin Nannan lempivessa. Viikon jälkeen kummatkin tytöt käyvät tuossa joka päivä useita kertoja, mutta käyttävät toki muitakin vessojamme. Kuten tätä viimeistä, punaharmaa perusvessa ihmisten harmaapunaisessa vessassa:


Tämä vessa on meidän vessoista ainoa, johon en ole tällä hetkellä erityisen tyytyväinen. En haluaisi pitää vessaa märkätiloissa, kun kaikki tietävät mitä hiekanmuruille kostealla lattialla käy... Tuo vessa ei erityisesti ihmisen silmää miellytä, vaikka vessan väreihin sopiikin. Vessa on myös aika pieni, ja vaikka tuo ei pahimmasta päästä olekaan, valuvaara on reunakohdassa tässäkin vessassa. Se nyt on toistaiseksi tuossa, koska mahtuu kätevästi hukkatilaan altaan alle ja hiekkaa ei hirveästi kulkeudu, kun se on sijoiteltu kulkuaukko seinää vasten niin etteivät kissat mitään hirmuloikkia tuolta lähtiessä tee. Jos joku vessa meiltä vaihtoon tulevaisuudessa lähtee, se on varmaan tuo.

Tämä jatkuva vessapohdinta sekä useat vessat voi tuntua hassulta, mutta kissojen vääriin paikkoihin ruikkiminen on yleisin käytösongelma, jota mieluummin ehkäisen nyt kuin siivoan myöhemmin. Meidän kissoja seuraamalla ja kissoista lukemalla on mielestäni selvää, että jos kissat saisivat päättää, lähes kaikki haluaisivat tarpeeksi ison hiekka-alan kuopsutteluun ja kaiveluun, usein enemmän kuin yhden vessan, sekä vessat paikoilla jotka ovat rauhallisia, mutta eivät liian monimutkaisissa paikoissa. Tämä blogissakin näkynyt pohtiminen onkin itselläni syntynyt siitä että välillä se mitä kissat haluavat (useita isoja vessoja, kivoilla paikoilla, paras vaihtoehto olisi lasten hiekkalaatikko keskellä olkkarin lattiaa...) ja se mitä ihminen haluaa (mahdollisimman pieni vessa jossain katseilla piilossa, sängyn alla, kaapissa, pesukoneen takana?) eivät aina kohtaa. Ihminen päättää tottakai, mutta kyllä käyttäjää eli kissaakin pitää miettiä, kun siitä karvapallosta on kuitenkin kiinni mihin pissat menevät, sängylle, matolle vai vessaan... Tai ei minnekään, jos kissa panttaa pissaa ja sairastuu. Tulin siihen tulokseen, että jos aina laittaa sen ihmisen mieltymyksen asunnon ulkonäön edelle ja tekee kaikkensa piilottaaksen yhden pikku pikku vessan ties mihin piiloon, on turha myöhemmin valittaa, jos kissa päättää että on niitä parempia ja helpompiakin paikkoja kuin toi ihmisten ehdoilla miettitty vessa (vaikkapa sohva on kivasti hollilla). Meillä on nyt kompromissivessat: useita, erilaisia, suurin osa isoja, kissojen kannalta järkevillä paikoilla, mutta ulkonäöltään edes vähän ok sekä pois kulkuväyliltä. Valitettavasti yksikään ei ole avovessa, mutta sellainenkin meillä toivottavasti joskus on.

Tähän päätän vessaesittelyn, yhtään vessaa ei olekaan enää esittelemättä ja lupaan olla jauhamasta vessoista vähään aikaan. Ehkä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Aadan nimmarit

...olivat perjantaina. Hups, sori Aada, onneksi et osaa lukea Hesarista nimmareita niin ihmisten unohdus jää unholaan. Paitsi että ekstraraksut nimipäivän kunniaksi unohtuivat, kaiken huipuksi kissat on vielä jätetty ja hyljätty viikonlopuksi vain yhden ihmisen hoitoon. Lähdin itse pikaiselle retkelle pohjoiseen, samaan paikkaan missä käytiin kissojen kanssa kesälläkin. Kesällä blogia lukeneet ehkä muistavatkin että VR:n makuuvaunussa oli hyvin vaiherikasta matkustaa, joten en viitsinyt roudata kissoja tuollaista matkaa vain pidennetyn viikonlopun takia. Kissatkaan eivät näin talvella olisi saaneet erityisemmin vierailusta irti, loskaulkoilu tuskin karvaisia kiinnostaisi. Vanhan talon vetoisuuskin olisi todennäköisesti häirinnyt ainakin Nannaa. Meidän kesäistä vierailua on kyllä muisteltu viikonloppuna paikallisväen toimesta, kuulemma karvoja löytyi vielä syksylläkin yllättävistä paikoista (ai Aamoksen karvaa löytyi vaatekaapista, mitenköhän siinä niin on käynyt, eihän Aamos yleensä availe ovia...) Eipä, ajattelee Aamos jolle on ovi on haaste ja hyvin pieni hidaste, ei ikinä este...

Jos kissoja meinaa tulla ikävä, on kuvamateriaalia onneksi runsaasti mukana. Muistavatkohan kissat edes enää meidän kesänviettoa täällä pohjoisessa, veikkaisin että ainakin suosikkipaikat eli kuisti, useat portaikot sekä iso piha ovat jossain kissamielen sopukoissa:

Nanna tuskin on unohtanut hyttysjahtiakaan niissä kivoissa portaissa.

Jahdissa viihtyi innokkaana myös Aamos.

Ja kuistin kukkien tappaminen hoito oli kans silloin niin mukavaa...

Tosi kivoja oli kyllä ne useat ulkolenkit ruohikossakin.

Lenkkejä Aada odotti niin innokkaasti että torkkuikin ulko-oven edessä. Jos ihminen ottikin Nannan tai Aamoksen mukaan ulos, nau'unta oli hyvin äänekästä.

Ja tais kissat muitakin kolttosia kuin karvanpiilotusta silloin puuhailla, onneksi niitä ei muisteltu. Ja koriste-enkelit säilyi ehjänä loppuun asti. Ihannevieraat, that's us...

Viikolla palaan taas kissojen pariin, eiköhän ne miehen hoidossa ihan hyvin pärjää. 

perjantai 16. joulukuuta 2011

Risuja jouluksi!

Nyt surkeiden kelien aikaan säälittää meidän kattimukset, kun eivät pääse ulkoilmaa haistelemaan. Onneksi jos ei ulos pääse, voi sen ainakin osittain tuoda kissoille. Matka kissan mieleen -kirjassa kehotettiin tuomaan kissoille esim. käpyjä haisteltavaksi, leikittäväksi ja tutkittavaksi. Me mentiin askel pidemmälle ja tuotiin oksia. Siitähän bileet alkoi:

Mihin se meni?

Yltää, yltää, kun varvistaa!

Itseasiassa oksia ei ollut alunperin kissoille tarkoitettu, mutta näppärästi kissat nuo leluiksi omivat. Aika hyvin ilmaiseksi leluksi. Ensin risua jahdataan hulluna, kun ihminen ei jaksa oksia enää heilutella ja laskee ne maahan, on niitä tosi kiva tappaa tassulla sekä nuuskutella ja nakerrella. 

Muistakaa siis kaikki kissat tehdä kolttosia näin joulun alla,  jahdatkaa vaikka joulukoristeita. Ihminen nimittäin sanoi että tuhmille kissoille tulee paljon risuja jouluna! Kolttosterkuin Aamos, Aada ja Nanna

torstai 15. joulukuuta 2011

Aamoksen akneen apua?

Aamos raukka on yhä kissa-aknen kourissa. Aadalta vaiva saatiin hoidettua pois, Aamoksella tuntuu välillä vain pahenevan. Ihmiset tekevät kaiken niinkuin on eläinläärissä käsketty: kissoilla ei ole muovisia ruokakuppeja tai juoma-astioita, leukaa pestään laimennetulla betadinella ja tummaa rähmää rapsutellaan pois. Silti tuo leuka ei ole vieläkään normaali. Onneksi meidän entinen katukolli sentään antaa hoitaa itseään relasti, tässä meidän perheen miesten yhteinen kauneushetki, eli operaatio Aamokselta akne veks:

Jos laitat mun aknekuvia nettiin niin suutun! Ei kaikesta tartte aina kertoa, lukijat pitää mua sit ihan teininä.

No laita sitten, ainakin jos saan paljon palkkionameja kun oon näin kiltisti hoidettavana.

Kauanko tää rapsutus jatkuu?? Olis jo vähän muitakin juttuja hoidettavana! Ja massukarvat paleltuu.

No onneksi tuo kissa-akne ei ole vaarallinen tai muuten harmillinen vaiva. Ulkonäkö tietysti vaan kärsii. Jos jollain lukijalla olisi vinkkejä vaivan parantamiseksi, ottaisimme ne kiitollisena vastaan. Parannusta odotellessa meidän perheen miesten kauneussalonki jatkaa iltaisin kokoontumistaan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Vessapostaus vol 3: vähemmän jouluista askartelua

Muut bloggaajat askartelevat joulukoristeita ja tekevät joululahjahankintoja, meidän postaus käsittelee taas mitäs muuta kun kissanvessoja... Nyt meillä on nämä vessanhankinta ja -vaihtoviikot toivottavasti ohi. Tällä hetkellä meillä on neljä vessaa, jotka ovat vähän erilaisia ja erikokoisia, sekä eri paikkoihin tungettuna. Määrään minä ja ne käyttäjät ovat nyt tyytyväisiä. Suositushan on usein että ainakin niin monta kissaa kun on käyttäjiä, sekä mahdollisesti yksi ylimääräinen. Meidän kissoilla on välillä ollut kaksikin vessaa, ja kyllä meidän kolmikko sillä määrällä pärjäsi, mutta nämä uudet vessat on innolla otettu vastaan. Siivouskin helpottuu kun "tavara" jakaantuu tasaisemmin. Vanhat vessat jotka meille eivät vain sopineet, lahjoitettiin Aamoksen ja Aadan kohtalotovereille eli kodittomille kissoille. Pääsivät siis hyötykäyttöön ja löytöeläinpaikat eivät varmaan ole niin tarkkoja siitä meneekö osa pissasta ihan vähän läpi reunoista tai miltä ne näyttävät ulkoisesti.

Pitkien pähkäilyjen jälkeen jätimme monen (mm. Elsafionan) suositteleman booda-vessan, eli tämän, ostamatta:

Tuo Booda on mielestäni ihan nätti vessalootaksi, mutta se vie portaiden takia aika paljon tilaa, ja silti käyttötila Aamoksen kokoiselle kissalle olisi ollut vähän liian pieni. Lisäksi eri käyttäjäkokemuksien googletuksen tulos oli että kalliista hinnasta huolimatta tuokin voi päästää reunasta nesteitä läpi. Joten ostimme sitten toisen Gimpet-vessan zooplussalta. yhdeksäntoista ja ysiysi, tai jotain sinnepäin. Tämä vessa on nyt useiden kuukausien käytön jälkeen yhä käytössä, ja se on yhä käytettävyyden kannalta parhaita vessoja mitä meillä on ollut. Siinä ei ole mitään ylimääräistä kuten ovia tai kahvoja, mutta itse pidänkin tuollaisesta riisutusta simppelistä vessasta. Näyttää vähemmän rumalta. Oma hyvin henkilökohtainen mielipiteeni on että kissanvessoissa ei ikinä pitäisi pitää ovia muutenkaan. Kaikki hiekat (paitsi kristallihiekka) pölyävät aina hivenen, joten kissa joka on pienessä suljetussa tilassa saa salettiin jotain hengitysteihinsä jos joutuu kuopsuttelemaan niin ahtaassa suljetussa tilassa kuin kissanvessa. Jos oven ottaa vessasta irti, ilma vaihtuu edes vähän paremmin, ja kaikki hiekkapöly ei pyöri vaan sen vessan ilmassa.

Mutta takaisin asiaan. Tämä vessa on myös helppo putsata, kansi vain nostetaan ylös ilman mitään nipsuja tai muuta. Reunat eivät myöskään päästä mitään lattialle asti, kerran viikossa pyyhin reunojen urat mahdollisista roiskeista ja se on riittänyt. Lähes kokonaan vuotamaton vessa siis. Värivalikoimahan näissä on aika järkyttävä, ja muovinpinta on vielä sellainen ruman ja halvan näköinen. Tämän takia meillä harrastettiin vähemmän jouluista vessa-askartelua:

Ennen kuva (kyllä meillä joskus irtohiekkoja siivotaankin, mutta ei vissiin tätä kuvatessa):


Jälkeen kuvat:



Vessat maalattiin mustalla ja valkoisella spraymaalilla. Kuvasta sitä ei ehkä niin hyvin näy, mutta varsinkin mustasta tuli oikein kivan näköinen. Nämä ovat meidän isoimmat vessat, kumpaankin menee yli 20 kiloa kissanhiekkaa kerralla, mutta kun eteisen vessa on valkoinen kuten seinätkin, se uppoaa edes jonkin verran ympäristöön. Musta vessa on huoneessa jossa huonekalujen värit ovat ruskeaa ja mustaa, joten sekään ei hirveästi hyppää esiin muiden tavaroiden seasta. Eteisen vessa on aseteltu niin että sisäänkäynti on seinään päin, ja hiekat eivät siis näy ihmisille. Osa kissattomista vieraista onkin luullut tuota joksikin penkiksi ja yrittänyt istua sille kengännauhoja sitomaan.

Taidan jättää kaksi muuta vessaa seuraavaan postaukseen, niin että taas saa kirjoittaa aina yhtä mielenkiintoisesta aiheesta eli kissanvessoista. Itse ainakin (melkein) kihisen innosta, sillä meille tuli eräs ylihinnoiteltu mutta trendikäs vessa noin viikko sitten, joten käyttäjätestit ovat kohta valmiina...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Viikonlopun synttärit

Meillä on vähän hassusti sekä miehen että Nannan synttärit todella lähellä toisiaan. Viikonloppuna vietimme sitten pienellä kaveriporukalla kummankin synttäreitä. Hieno kutsumme ei onnistunut pelottamaan vieraita, lähes kaikki kutsutut saapuivat:

Juhlatamineet kuvassa vain Nannalla ja miehellä, koska juhlakaluja ovatkin.

Nanna oli aamusta lähtien aikamoinen party cat, saattoi tosin johtua juuri sopivasti alkaneesta kiimasta. Vieraat saivat jonkinlaisen ääninäytteen siitä millaista on elää perheenlisäykseen valmiin itämaisneidin kanssa, eivätkä varmaan ihan heti harkitse sijoituskissoja :D Nannan juhlinta muistutti jo sarjakuvan party cattiä:


Jotenkin olin kuvitellut että Nannan kiima vähän rauhoittuisi kun on kymmenen vierasta tyyppiä yhtäkkiä omassa olkkarissa, mutta vieraiden saavuttua Nanna jatkoi huutelua ja kävi haistelemassa jokaisen  uuden ihmisen vuorotellen. Tarkasti varmaan ettei yksikään vaan ole ihmisen valepuvussa oleva kolli. Muutenkin kissat sietivät yllättävän hyvin vieraita kodissaan. Makkarin olimme rauhoittaneet vierailta vaan kissoille, niin että kattimuksilla oli oma rauhallinen paikka minne vetäytyä. Aika paljon kissat kuitenkin halusivat olla samassa tilassa ihmisten kanssa. Aada oli hauskin, kukaan ei saanut koskea, mutta Aadan piti saada kaikki haistella, ja yllättäen Aada olikin se joka eniten seurusteli vieraiden kanssa. Nanna ja Aamos kävivät hakemassa ylhäisesti rapsut ja vetäytyivät yhteisille päiväunille makkariin. Siis Nannan huutonäytteen jälkeen tietenkin. 

Monen kissan kanssa elävänkin huono kissatietämys ei kyllä ikinä lakkaa hämmästyttämästä minua. Nytkin yksi vieraista kommentoi Aadaa arkajalaksi, vaikka toinen hengaa tuntikausia keskellä olkkarin mattoa 10 uuden ihmisen ympyröimänä... Aada nyt vaan on kissa, joka ei erityisesti halua että tuntemattomat lääppivät sitä, ei Aada kumminkaan vieraita sen enempää jännitä. On vain hitaasti lämpiävää sorttia, mitä vieraiden rapsutuksiin tulee. Ihan ok reaktio kissalta omasta mielestäni, mutta jotkut vissiin ihmettelevät kun ei heti syliin hypätä.

Lahjojakin tuli, tottakai. Nanna ja mies saivat yhden yhteislahjankin, kauniisti koristellun punaviinipullon. Tämä tosin taitaa jäädä ihan ihmisten nautittavaksi:


Omilta ihmisiltään Nanna sai uuden huiskan ja kuivattuja kaloja, joka on herkku josta kukaan muu meidän kissoista ei oikein välitä, niin niitä tulee harvemmin ostettua. Isommat lahjat nyt skipattiin, koska kissoille on tullut tehtyä aika paljon muitakin hankintoja viime aikoina, osa tosin on vasta suunnitteluasteella. Koko porukka esim. saa jossain vaiheessa joululahjaksi tällaisen:

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Leppoisat kotikissat

Tässä taas maikkarin lemmikkisivuston helmiä. Tällä kertaa aiheena maatiaiset ja kotikissat:

"Sinulle sopisi vallan mainiosti leppoinen ja laiskanpulskea maatiais- tai kotikissa! Maatiainen on jalostamaton kesykissa, johon ei ole sekoittunut kissarotuja, kotikissa on puolestaan sekarotuinen kissa.
Maatiaiskissat ovat kissoista suosituimpia; ne ovat yleisesti rotukissoja terveempiä sekä pitkäikäisempiä.
Luonteeltaan kotikissa voi olla oikeastaan mitä vain. Luonteeseen vaikuttavat kissan vanhempien luonteet, mutta myös kissan kokemukset. Suurin osa kotikissoista on mitä ihanimpia otuksia: ne rakastavat olla omien ihmistensä lähellä ja ovat hyvin helliä, iloisia, leikkisiä ja kissamaisia."

Aada ja Aamos haluaisivat tähän väliin huomauttaa että ei todellakaan olla laiskanpulskeita ja leppoisia. Ite ootte lepposia ja laiskanpulskeita senkin maikkarityypit! Kissamaisia me kyllä ollaan, mutta eikö kaikki kissat ole kissamaisia? Mielenkiintoinen sananvalinta... Ihminen voisi mainita kans että Aamoksen ja Aadan kanssa on kyllä valitettavasti huomattavasti useammin rampattu lekurilla, vaikka maatiaiskissat kuulemma rotukissoja terveempiä ovatkin. Nannan kanssa ei olla käyty sairastamisen takia kertaakaan lekurissa. Ainoa asia mistä nuo tyypit ovat tuossa tekstissään oikeassa ihan satavarmasti on se että suurin osa maatiaisista ja kotikissoista on mitä ihanimpia otuksia. Niin kuin nämä meidänkin ovat.

Ps. näin rauhallisia lemmikkejä kotikissoista ja maatiaisista saa:



perjantai 9. joulukuuta 2011

Nannan synttäripäivä ja Turun surkein eläinlääkärikokemus

Nannalla oli hyvin vaiherikkaat synttärit, joista ei jännitystä puuttunut. Juhlinnan aloitimme vähän tavallista erikoisemmin eli eläinlääkärikäynnillä. Tämä ei ollut Nannan mielestä ehkä se paras tapa juhlia, joten ensi vuonna kokeillaan sitten jotain muuta. Pakko oli kumminkin tuona päivänä käydä, kun se oli ainoa ihmiselle ja asemalle sopinut päivä. Ei Nannalla siis mitään vakavaa sattunut, ne oli vaan sellaisia ison tytön testejä joita pitää ottaa, jos tulevaisuudessa maailmaan tulee pikku-Nannoja.

Vähän kyllä pilasi fiilikset ihmiseltäkin tuo paikka, siis oikeasti, taas näitä sarjassamme järkyin kokemus ikinä lääkärissä. Joskus ei vaan mene kuin Strömsössä, vaikka mennään vaan pikkutestejä tekemään ja olettaa että kaikki menee sujuvasti perusveritestejä ottaessa. Kävimme siis Turun kaupungin pieneläinklinikalla, jossa ei ollutkaan se tuttu ja vuosikymmenien ammattitaidon omaava paikan vakieläinlääkäri Rasi paikalla, vaan viransijainen. Ja siitä sitten lähtikin alamäki. No tällä viransijaisella oli tietenkin kissankäsittelytaidot ihan nollassa, verikokeet otettiin huoneessa, jossa hoitaja puhui puhelimessa ja ihmiset ramppasivat edestakaisin. Vähän sähellettiin kiristyssiteen kanssa ja verta ei meinannut tulla ja hups side irtosi ja oho mihis tää piikki laitetaan ja taas irtosi side ja siinä sitten ihminen seisoo ja pitelee kissaa jolla on neula jalassa minuuttitolkulla. Luojan kiitos kyseessä oli Nanna, joka on todella kiltti kissa, jos mukana olisi ollut säikympi Aamos, joka on ok yleensä lääkärissä, mutta vaikeampi rauhoittaa syliin, paikkaisin tällä hetkellä varmaan käsiäni ja tarkastaisin että jäykkäkouristusrokote on voimassa. Aikaisemmin meillä on ollut verikokeet sellaisia sisään ja ulos juttuja kummankin kotikissan kanssa, nyt meni sekä säheltämisessä että tavaroiden etsimisessä vaikka kuinka kauan.

Lopulta luulen että tässä tää vihdoin on, hymy alkaa jo hyytyä, mutta kohta päästään pois. Laskutusvaiheessa selviää että hinta onkin mystisesti noussut alun perin kerrotusta hinnasta, eikä edes kovin vähän. Alan siinä sitten stressaantunen kissan kanssa puhisemaan, että jos hinta on sovittu niin se on sovittu, ei sitä voida enää muuttaa, kun kaksi kertaa varmistin vielä hinnan ennen paikalle tuloa. Joku raja sillä mitä saa tehdä ja sanoa eläinlääkärilläkin. Siinä vaiheessa tämä vuoden kissakuiskaaja lääkäri (NOT) toteaa että jos ei hinta kelpaa niin voin jättää veret sinne ilman laskua käynnistä ja käydä jossain muualla. No sitä en tod ole tekemässä, kun kissan olen eka paikkaan roudannut, sitä siellä kiusannut ja tuossa toimisto/toimenpide/ajanvaraushuoneessa aikaani kuluttanut... Keskustelu ei näytä edistyvän, joten kysyn että kenelle sitten voisi valittaa, no ei kuulemma kenellekään kun hän on vastuussa ja viransijainen. Jep-jep, ainoa vaan että kaupungilla olet täti sinäkin töissä, ei se viransijaisuus kenestäkään jumalaa tee, ja ei todellakaan jää tähän. Jatkuu seuraavassa numerossa, heti kun saan oikean kaupungin virkamiehen langan päästä kiinni. Menitte kuule väärää äkäistä muijaa kiusaamaan. Kyse ei edes ole siitä rahasta, nämä Nannan testit maksaakin kasvattaja (joka tosin varmaan haluaisi maksaa sen sovitun summan), vaan siitä ettei noin vaan voi tehdä: eka veloitetaan aivan eri juttu mitä sovitaan, ja sitten ei edes pyydetä anteeksi tai pahoitella.

Tuollaiset tilanteet ovat jotenkin niin ikäviä, kun siinä tilanteessa yrittää itse miettiä sitä kissaa ja pysyä rauhallisena, ettei kissa hermostu enempää, vaikka tekisi mieli jo vähäsen ääntäkin korottaa. Itse olen tykännyt päälääkärin eli Rasin toiminnasta kyseisessä paikassa. Miehellä on aina ollut sellainen asiat hoidetaan reippaasti, mutta kunnolla asenne ja turhia sekoilematta tai lässyttämättä, josta olen itse tykännyt, koska mitä kauemmin meidän katit on lekurissa, sitä enemmän ne yleensä hermostuu. Meinasin tuonne viedä kissat rokotettavaksi ensi vuonna, mutta pitää mennä taas varmaan sinne Vettoriin, joka on kyllä hyvä, mutta olisin halunnut nuo perusjutut jotka eivät vaadi erikoisosaamista hoitaa vähän halvemmassa paikassa. Mutta ei sitten.

Nyt olemme Nannan kanssa kuitenkin tämän ärsytyksen jättämässä taaksemme ja keskitymme viettämään muuten hauskan synttäriviikon. Ihmisellä on joulunaluskiireet töissä kaatumassa niskaan, joten Nannan isommat synttäribileet ovat viikonloppuna, vieraitakin on tulossa. Juhlakalu eli Nanna on tosin kiimassa, joten ihan viihdyttävät pippalot taitaa tulla. Taas tuli kyllä todistetuksi Nannan kultainen luonne, Nanna on jo antanut anteeksi ihmisen neronleimauksen roudata kissa veritesteihin kesken synttärin... Loppuun vielä Elina V:n ottama yhteiskuva pikku tabbysta ja ihmisestä Turokissa juuri ennen arvostelua. Olen nauranut kuvalle aika paljon, kumpi väsyneen näköinen tyyppi on väsyneemmän näköinen kuvassa ja mitä ihmettä me tuijotetaan?

Nanna: Onpa korkee katto!
Ihminen: No on kyllä, ei kotona tämmöstä ole!

Muoks: Soittokierroksen tulos: kukaan ei tietenkään ole vastuussa ja kenellekään asia ei oikeastaan kuulu, mutta vinkiksi jos joku muu on samassa tilanteessa: kun soittaa tarpeeksi korkealle hallinnossa niin yhtäkkiä kompromissi sitten onnistuukin. Klinikalta soitettiin puoli tuntia sen tarpeeksi korkean tyypin puhelun jälkeen (olikohan läänineläinlääkäri, joku muu Turku virkamies, en edes muista enää) että hintaa korjataan. Jos se hinnan muuttaminen noin helppoa loppujen lopuksi on, miksi sitä ei voinut tehdä silloin kun tilanteesta puhuttiin ensimmäisen kerran ja ilmaisin ärtymykseni hinnan liitelyyn? Anteeksipyyntöähän ei tietenkään tullut, mutta ainakin jotain tapahtui.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Nanna 1 vuotta

Nanna täyttää tänään yksi vuotta. Hirvittävän nopeasti on vuosi mennyt, tuntuu että vasta vähän aikaa sitten meille tuli pieni ja pippurinen pentu, alkuperäiseltä kutsumanimeltään Curli. Nannan kasvua on ollut ihanaa seurata. Rohkeasta pennusta Nanna kasvoi nuoreksi kissaneidiksi, joka on tullut kiimailun myötä vähän epäilevämmäksi ulkopuolisia kohtaan, mutta on yhä meidän mutkalle väännettävä Nanneli kotioloissa ja pienen varmistushetken jälkeen hurmaa myös vieraat. Nanna sopi alusta lähtien meidän perheeseemme täydellisesti, luikahti vain sekaan ilman mitään ongelmia. Jo ensimmäisenä yönä Nanna nukkui kainalossani, ja siellä se nukkuu yhä. Salaa olen iloinen siitä että Nanna valitsi erityisesti minut omaksi ihmisekseen, totta kai Nanna miehestäkin tykkää, mutta kaikista meidän kissoista juuri Nanna on eniten valinnut vain toisen meistä lempisylikseen ja kainalokseen.

Nanna Ihmiset, aamusta lähtien.

En osaisi enää vuoden jälkeen kuvitella eloa ilman Nannaa, Nanna on se kissoista joka tulee aina syliini kun istun, on ensimmäisenä paikalla kun jotain tapahtuu ja lähtee joka kerta leikkiin kun joku kissakavereista keksii siihen haastaa. Nanna on ensimmäinen rotukissani ja on ollut mielenkiintoista seurata miten helppoa on hyvin hoidetun kissanpennun elämän alku. Ikinä minulla ei ole ollut kissaa jonka kotiutuminen, totuttaminen muihin kissoihina ja kaikki hoitotoimenpiteet ensimmäisestä päivästä lähtien, olisivat sujuneet samanlaisella helppoudella ja vaivattomuudella. Ihaninta Nannassa on kuitenkin ihmisrakkaus ja riiviömäisyys. Nanna on pieni rakkauspakkaus, joka saa useita kertoja päivässä hurina ja pusku kohtauksia ja on maailman kiltein sekä suloisin kissa. Silti Nannasta löytyy se riiviömäinen puoli, joka tekee kissasta kissan. Päädyimme itämaiseen kissaan sen rotukuvauksen takia ja saimme Nannassa kyllä kaiken sen minkä odotinkin itämaisen olevan, ja paljon enemmän.

Vihreät simmut jotka valloittaa...

Kiitos kasvattaja Evelle, joka alle vuosi sitten uskalsi Nannan meille päästää asumaan, sekä Elinalle joka piti Nannasta niin hyvän huolen ensimmäiset kuukaudet. Tänäkin aamuna heräsin siihen että Nanna nukkuu aivan vieressäni ja toisen nenä koskee omaani. Varmaan hygieniakammoisen kauhistus, mutta omasta mielestäni ihana tapa herätä :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Tali-Ihantalan taistelu

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kissat rekonstruoivat kuuluisan jatkosodan Tali-Ihantalan taistelun. Rooleissa ovat: valkoinen nuori suojeluskuntapoika Aamos, taistelee Suomen puolesta. Aada esittää vaaraa idästä, eli punakonetta. Nanna, kaikkein eksoottisiin kissajoukostamme, on saksalainen hävittäjälentäjä, joka on hurmannut lottia ulkonäöllään ja eksoottisuudellaan.

Kesällä -44 suomalaiset oli ajettu pois asemistaan kannakselta maailmanhistorian suurimman tykistökeskityksen johdosta. Muutaman viikon päästä suomalaiset odottivat venäläisten rynnistystä pikaisesti kyhätyissä puolustusasemissaan Tali-Ihantalassa. Venäläiset hyökkäävät panssarivaunuineen ja alkaa Pohjoismaiden historian suurin taistelu.

Venäjän joukot käyvät taistoon ja yrittävät ajaa suomalaiset korsuistaan.

Suomalaisten torjuntavoiton mahdollisti saksalaisten lento-osasto Kuhlmey, jonka avustuksella Tali-Ihantalan taistelu lopulta pysäytti Neuvostoliiton hyökkäyksen. Saksasta on tullut siis muutakin hyödyllistä kuin Zooplussan halpa kissanhiekka ja laadukkaat ruoat kotiintoimitettuna.

Kuhlmeyn hävittäjäkone saapuu pommittamaan vihollisen ryhmityksiä.

Tali-Ihantalan taistelun merkitys oli juuri Neuvostoliiton hyökkäyksen pysäyttämisessä. 

Pysäytetty venäläissotilas lepäilee korsussaan.

Aseveljet juhlivat menestystään:


Tämän kuvan ottamisen jälkeen saksalaistaistelijamme alkoi nakerrella suomen lippua. Nanna vissiin otti roolin vähän liian tosissaan, sillä muutaman kuukauden päästä aseveljesten tiet erosivat ja Nanna, siis saksalaiset, lähtivät polttamaan Lappia.

Kiitos rekonstruktion seuraamisesta ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Ps. Historian asiantuntijamme rekonstruktiossa oli talouden mies. Jos virheitä oli joukossa, johtuu se siitä että mies opiskeli yliopistossa yleistä historiaa, ei suomen historiaa...