sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ensimmäinen kissa

Hirveä ikävä kolmea kissaa kotona, sillä olen yli viikon vierailulla lapsuudenkodissani. Kissaikävissäni olen etsinyt kuvia ensimmäisestä kissastani, Herasta. Hera oli maatiaistyttö, hesarin sivuilta aikoinaan bongattu. Kasvoimme yhdessä isoiksi, minä, siskoni ja Hera. Hera tuli meille kun olin noin 10-vuotias, pitkän kinuamisen tuloksena. Sain myös itse nimetä Heran, suomalaiselle maatiaiselle sopivampi nimi olisi ehkä löytynyt Kalevalasta, mutta piti sitten nimi-inspistä hakea vähän eksoottisimmasta mytologioista. Jo 10-vuotiaana.

Hera viihtyi sylissä vähäsen aikaa, varsinkin vanhoilla päivillään, jos sen itse siihen nosti... Kunnon arvonsa tunteva maatiaisrouva.

Hera opetti paljon kissoista, mm. sen miten lääkitä kissaa, koska varsinkin alussa madottaminen jäi paljolti omalle vastuulleni. Hera asui koko elämänsä lapsuudenkodissani ja päätökset Heran elämästä tehtiin tietenkin koko perheen kesken. Monia asioita tekisin nyt toisin, Hera oli mm. vapaasti ulkoileva kissa. Onneksi Hera eli reippaasti toiselle kymmenelle, kuoli vanhuuteen ja sai elää hyvän ja terveen elämän. Jotain oikein ja hyvinkin Heran kanssa meni, koska Hera oli oikein tervepäinen ja helposti käsiteltävä kissa. Hera ei pelännyt sisätiloissa oikeastaan mitään, vieraita ihmisiä tai muutakaan. Eläinlääkärisetääkään ei turhia aikoinaan jännitelty. Hera steriloitiin aika nuorena, ettei yllätyspentuja tulisi, mutta sterilointi ei Heran intoa puolustaa omaa reviiriään kyllä ikinä hillinnyt. Matkustamista autossa Hera varsinkin vanhemmiten jännitti, ja jännitys purkautui tavalla joka nyt jo naurattaa: pahoilla ilmavaivoilla...

Tämä kuva Heran ja ihmisen naamasta oli ainoa jonka löysin koneelta, 90-luvulla kun ei digikameraa perheestämme löytynyt. Ihan vanhanaikaisia katseltavia kuvia löytyy enemmänkin, varsinkin Heran nuoruusvuosilta. Ne voisikin joskus skannailla koneellekin, niin eivät joudu nekään muistot hukkaan.

10 kommenttia:

  1. Ihana kertomus, kiitos että jaoit sen! :)

    VastaaPoista
  2. Mukavia muistoja tosiaankin :) Eipä tullut ensimmäisenä mieleeni, että Hera olisi antiikin tarustoista poimittu nimi. Maatiaisrouvalle sopivastihan hera on myös juustoa valmistettaessa maidosta erottuva neste ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva tarina ja kuva. Todella hieno nimi tuo Hera. Minulla oli samanikäisenä kissa nimeltään Mölli :D Se oli paras ystäväni nuoruuden myrskyissä.

    Ikävä on myös tuttu tunne, aina kun olen poissa kotoa, on kauhea ikävä nimenomaan eläimiä. Tsemppiä vaan :)

    VastaaPoista
  4. Mullekin tulee kissoja ikävä jo päivän parin poissaolon jälkeen varsinkin, jos kissoilla ei ole hoitajaa koko ajan.

    Heran tarinasta tuli mieleen omia lapsuuden kissamuistoja. Omassa lapsuudessa niitä kissoja oli vain hiukan enemmän, kun maitotilan kakarana kasvoin. Moni niistä eli liian lyhyen elämän.

    VastaaPoista
  5. Kyllä se sitten helpottaa kun kotiin pääset! Nakellaanko teillä niskoja kun palaat vai näytetäänkö iloa?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Hauska että jutun Heran muistoista jaksoivat muutkin kissaihmiset lukea :)

    Naukulan Mamma: Puoli tuntia esitetään ettei tunneta ja sitten tullaan viereen hurisemaan :D

    VastaaPoista
  7. Hieno historiikki Herasta :)
    Eksyin blogiisi jostain mutkien kautta ja ilkseni löysin myös itämaisen pitkäkarvakissan! Mullakin on, ja lisäksi kaksi lyhytkarvaa eli samoin kolmen kissan perhe. Mikä Nannan väri on? Meidän Gebsu on suklaatiketti.

    VastaaPoista
  8. Kiitos :) Nanna on klassinen tabby. Kamerani on surkea, mutta varmaan jossain blogin kuvassa näkyykin hienot koukerot kyljissä. Kolmen itiksen kanssa varmaan vauhtia välillä onkin, yksikin tuntuu jo sen verran energiseltä :D

    VastaaPoista