perjantai 5. lokakuuta 2012

Soijatesti

Kissat ovat vissiin kuulleet tästä uutisesta, joka varoittaa siitä että maailma saattaa joutua ryhtymään kasvissyöjiksi. Muuta selitystä en keksi sille innolle millä kissat ovat parin viikon ajan haistelleet soijarouhepusseja. Joka kerta kun kyseisen tuotteen keittiönpöydälle unohtaa, on siinä heti muutama kissa kiinni. Tällä kertaa pussit tiputettiin lattialle lisätutkimuksia varten (ja sen sijaan että ihminen kieltäisi, otti se kuvia, köh):

Aamos haukkaa.

Nanna nuuskuttelee ja Aada tarkistaa tuoteselosteen...

Itämaisen pitkulanokka auttaa tällaisissa tapauksissa. 

Taisi aika epäilyttävää kuitenkin olla, koska ei soijaa suuhun asti mennyt, vähän vain nuoleskeltiin. Kissat siis jatkossakin pitäytyvät eläinproteiineissa. Mikä tietenkin kissojen ollessa kyseessä on se terveellisin ja järkevin vaihtoehto. Kissojen soijaintoa olen kuitenkin ihmetellyt, kyllä muut ruokapussit saavat keittiönkulmilla rauhassa olla. Haistaakohan kissa soijan proteiinin, vaikkei sitä pysty hyödyntämään? Joissain kissojen ruoissakin on soijaa, mutta seillaisia ei meillä syödä, joten ei voi siitäkään olla kyse.

12 kommenttia:

  1. Ehkä siellä vaan tutustutaan ihmisen tulevaan ravintoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, vähän tylsempää kun ei kinkkuja enää voi leivältä varastaa...

      Poista
  2. Varokaa! Se on KASVISruokaa! Hei kamoon!

    VastaaPoista
  3. Mun kissa on kiinnostunut muovista, ei pussien sisällöstä. Se jaksaa nuolla tyhää muovipussia joskus jopa puolituntia yhteensoittoon, koskaan se ei yritä purra sitä. Ehkä muovin rapina, rakenne tai jokun kiehtoo, mutta meillä mennään pilveen muovipussista, ei kissanmintusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamoksella on ihan sama (kuten ekasta kuvasta vähän huomaa). Olen ihmetellyt että mikä niissä pusseista on... Aamoksen ulottuville ei edes valvomatta uskalla muovia jättää kun pelkään että toinene söisi sen heti...

      Poista
  4. Avarakatseisia katteja! Sopisi monen ihmisenkin ottaa mallia ja avoimin mielin tutustua uusiin makuihin, tai antaa niille ainakin mahdollisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu kerran testattiin mutta ei tykätty ;)

      Poista
  5. Varmaan kissat vaan halusi tarkistaa, ettei pussissa sittenkin olisi raksuja! :) Paavokin jaksaa joka kerta tulla katsomaan kun teen itselleni voileipiä, vaikka minä en käytä leikkeleitä enkä anna sille koskaan edes juustoa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapiseva pussi on kyllä näiden aina pakko tarkistaa, mutta soijapussi on ainoa joka tullaan varta vasten pöllimään. Myslit ja muut saavat olla rauhassa.

      Poista
  6. Mahtavaa! Vegetaristina olen iloinen jokaisesta, joka soirarouhepussia rapistelee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu soijarouhepussia voisivat kaikki useamminkin rapistella, tosin nämä tämänkertaiset rapistelijat taitavat vielä pysyä lihateollisuuden jäseninä :D

      Poista