maanantai 19. marraskuuta 2012

Hammasjuttuja ja uusia makuelämyksiä

Suurin osa kissanomistajistahan ei todennäköisesti harjaa kissojensa hampaita. Meillä kuuluttaisin oikein mieluusti tuohon joukkoon, koska ihan omat iltatoimetkin vievät tarpeeksi aikaa. Hampaidenhoito kuitenkin säästäisi hammaskivenpoistokuluissa ja olisi toki muutenkin kissojen terveyden kannalta hyvä juttu. Huonot hampaat kun voivat aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Tämän takia meilläkin on ollut jo kauan tarkoitus aloittaa kissojen hampaiden pesun harjoittelu, mutta aina vaan on jotenkin lykätty koko asiaa. Nyt ihmiset päättivät vihdoin ottaa itseään niskasta kiinni ja hammasharjat kauniiseen käteen. Vaikka meillä kissat syövätkin lihaklönttejä, eli kulutusta hampaille kyllä tule tarpeeksi, eivät ainakaan Aamoksen hampaat ole säästyneet hammaskiviongelmilta. Harjoittelu on edistynyt ihan hyvin, mutta meillä on yksi haaste. Kissat RAKASTAVAT kananmakuista hammastahnaansa. Ja rakastavat sitä niin paljon että sormet ovat vaarassa. Tämän takia meillä ei voi käyttää kovin pieniä tai lyhytvartisia harjoja, eli niitä kissoille erityisesti myytäviä. Pitkävartisin harja jonka keksin on vauvoille tarkoitettu, joten se on tällä hetkellä kokeilussa. Jostain luettiin vinkki että pumpulipuikoilla voisi aluksi harjoitella, mutta sitten vasta sormet vaarassa olisivatkin, sillä Aamoksen lempilelu on pumpulipuikko...  Mutta näillä mennään, toistaiseksi ovat sormet säilyneet ja kissoja ei hampaiden harjaus erityisemmin stressaa. Harjoittelu siis edistyy, ihan ei mene vielä täydellisesti, kuten kuvista näkyy (kissoja ja miehen sormia ei vahingoitettu kuvauksissa):



Harjataanko muissa kissaperheissä hampaita ja onko erityisiä vinkkejä hammastahnan syömisen estämiseen? Ehkä vaan pahemman makuista tavaraa tilalle...

14 kommenttia:

  1. Meil käytetään pumpulipuikkoa ja satunnaisesti pikkusormea. Pääasia että tahnaa menee oikeaan suuntaan. Ne tahnapakkausten sormiharjat on ihan paskoja, niillä ei ole onnistunut ikinä mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin aloitettiin pikkusormella, mutta se meinasi mennä tahnan mukana, joten oli pakko siirtyä muihin välineisiin :D

      Poista
  2. Meillä hampaiden pesu on aina urakka, jota kumpikin kissoista inhoaa yli kaiken. Pitäisikö ehkä vaihtaa hammastahnaa? Käytössä on nyt Dentisept- niminen tahna ja vauvojen hammasharjoilla (Pirkka-laatua) pestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meidän pitää vaihtaa päittäin merkkiä, kun meillä hampaidenharjaus taas aiheuttaa liikaakin innokkuutta... Meillä on siis tuo kananmakuinen virbac, joka on kissojen mielestä ihan parasta ja harjaa nuollaan ja haukkaillaan niin paljon että itse harjaaminen menee vähän vaikeaksi. Toisaalta kissat tykkää :D

      Poista
  3. Tiedän kyllä, ettei kissojen hampaidenharjauksesta ainakaan haittaa ole, mutta se tuntuu vain jotenkin hankalalta. Ehkä mekin tässä vielä tsempataan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut esteenä ihan se että ei millään jaksaisi tehdä lähes joka päivä harjausta. Ja eihän siitä ole hyötyä jos sen tekee kerran viikossa tai kuukaudessa että pitäisi saada sitä rutiini, jotta hyötyä oikeasti olisi. Kolmella katilla ajallisestikaan ei ole mikään nopea juttu... Kissat on kyllä suhtautuneet ihan hyvin tähän uusimpaan ihmisten neronleimaukseen :D Toistaiseksi siis suositellaan.

      Poista
  4. Meillä ollut myös mielessä, että pitäisi aloittaa tuo harjaaminen.. Vähän aikaa sitten, kun käytiin rokotuksilla, lääkäri sanoi, että hampaat ovat hyvässä kunnossa. Silti varsinkin Iineksen henki haisee aika pahalle :/ Pitäis kokeilla, jos toi harjaaminen auttais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olisi hyvä aloittaa harjaus hyvähampaisillakin, pysyvätpä sitten tulevaisuudessakin kunnossa. Meillä Aamoksella tulee hirveästi hammaskiveä, sen kohdalla taas olisi pitänyt ehkä aikaisemmin aloittaa...

      Poista
  5. Hei! Teille on annettu tunnustus.

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Nyt minulle tuli tosi huono omatunto, kun en ole vieläkään aloittanut eläinten hampaiden harjausta. Mutta olet niin oikeassa, se olisi tärkeää, sillä huonot hampaat on kurja juttu kenelle tahansa. Tahna on meilläkin jo ostettu, nyt vaan pitäisi saada se terävähampaisiin suihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meilläkin tämä on ollut tällainen kahden vuoden projekti että oikeasti ostetaan se kissojen hammastahna. Teillä on sentään tuo yksi osuus suoritettu. Veikkaan että jos Törö on yhtään Nannamainen niin sen hampaat on ainakin helppo pestä.

      Poista
  7. Tunnustusta tulisi Naukulankin suunnalta!

    VastaaPoista