lauantai 29. syyskuuta 2012

Raksuvaihdos

Viime vuosi meillä on syöty raksuna Orijenia, joka omasta mielestäni oli meidän porukalle sopivin ja terveellisin raksuvaihtoehto. Nyt vuoden syömisen jälkeen oli kuitenkin pakko luovuttaa ja vaihtaa raksumerkkiä. Itse olen aika ruokanatsi sen suhteen että jos kissat yrittävät nirsoilla, tuputan samaa ruokaa vaan menemään, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (tietyt pateet on yäk ikuisesti), ruokaa kun ruokaa lopulta syödään. Jos kissa ei ole kasvava pentu tai sairauden takia nirso, tuputusmeininki on minusta ihan hyvästä, kissat kun ovat niin taipuvaisia nirsoiluun. En olisi ikinä saanut meidän kissoja syömään esim. raakaa lihaa, jos olisin aina antanut nirsoilijoille periksi.

Joka tapauksessa, alun jälkeen myös Orijen meni, mutta vain kun oikeasti oli hirmuinen nälkä. Meillä kissat tosiaan syövät pääasiassa raakaa lihaa, mutta kuivis on hyvä palkkionami. Orijenia ei lopulta yritetty saada pois edes aktivointileluista, ja todellakaan ei moisen moskan eteen mitään temppuja tehty, joten ihmiset luovuttivat eli ostivat parempaa ruokaa. Ja kun yksi Applaws-paketti saapui koplan keittiöön ja jätettiin hetkeksi vartioimatta, näin siinä sitten kävi:

Neulanterävät hampaat ja hajuaisti...

Kun noita sisällysluettoloita tarkastelee, on Applawskin ihan ok ja kun kuivis on vain osa ruokavaliota, ei sen syöttäminen kissojen terveyttä pitäisi pilata. Viimeiset Orijenit olen sekoittanut pienempien Royal Caninin kuivispussien kanssa sekaisin yhdeksi raksusekoitukseksi ja kissat vetelevät ne mielellään. Muutenkin olen ihmetellyt viime aikoina mitä ihmeen kissakokaiinia noihin Royal Caninin raksuihin laitetaan, niiden kanssa kissat eivät nimittäin ikinä ole meillä nirsoilleet. Toisen lemmikkiruokajätin eli Hillsin raksut ovat taas olleet meidän kissojen mielestä vielä pahemman makuista kuin Orijenin kama.

Eli vaikka aina ei kissat saa sitä ruokaa mitä ne halajaa, välillä sentään saavat pitää oman päänsä. Sillä kuten Aadakin demonstroi, hyvä ruoka, parempi mieli:


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Frenemies ja yksi ulkoileva arkajalka

Puolisen vuotta sitten kirjoitin kevään merkeistä, tänään kuvasin yhden syksyn merkin. Silloin tällöin kaverukset ja hetkittäiset tappelupukarit Nanna ja Aada pitävät taukoa painimatseissa ja nukkuvat vierekkäin. Tämä välien siloittelu tapahtuu aina syksyllä ja talvisin, vissiin kaikki lämpö kerätään mitä vaan on tarjolla, myös frenemyn (friend + enemy) lämpö.



Ei ole Aadan ja Nannan söpöilykuvat aina ihan yhtä rentoja ja söpöjä kuin Aamoksen kanssa söpöilyt, mutta pääasia että kissojen välit ovat rauhalliset ja muuten hyvät. Ainakin kylmemmällä kelillä.

Valkoisen karvapallomme mielestä vielä on ihan ok kelit, voi jopa ulkoilla. Jostain kumman syystä Aamos on jännittänyt eniten meidän kissoista ulkoillessa, joten olemme yrittäneet rohkaista valkoista arkajalkaamme namien kanssa viime kuukaudet. Ei mennyt tämä koulutus ihan putkeen, nykyään tietää koko tienoo kun meillä ulkoillaan. Tai siis kuulee, sillä jos ulkoiluttajan namikäsi ei käy tarpeeksi nopeasti, huutokonsertti on ihan omaa luokkaansa.

Sassiin sitä namia!! Faster, faster!

Toisaalta sillä tavalla on harjoittelu tuottanut tulosta, että Aamos kulkee vähän rennommin ulkona. Pitää yrittää jatkaa harjoittelua talvellakin, muuten kesällä Aamoksen kanssa aloitetaan taas ihan nollasta. Ja nollassa tarkoittaa tässä tapauksessa hengailua tuon kuvassa näkyvän puskan takana... Ei mukavaa Aamoksellekaan, siinä kohta on myös muurahaispesä.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kissat hoitaa

Tuli syksy ja syysflunssista hirvein jokaiselle talouden kaksijalkaiselle. Onneksi kissat tiesivät miten toimia. Koplan tohtorikissat määräsivät reseptiksi paljon lepoa, päiväunia kissojen kanssa, sekä olon helpottaessa rentoa ja sopivasti palauttavaa rapsutusliikettä toisella kädellä.

Yhteislämmitys.

Nanna kainalokissa lämmittää keskivartalon.

Ja Aamos hoitaa varpaat...

Tuntuu auttavan. Ehkä ollaan taas kohta elävien kirjoissa siis! Pitääkin kaivautua sen verran viltti ja kissakasan alta että pääsee perille taas muiden blogikissojen kuulumisista. Huh, selvästikään ei olla syksyihmisiä (eikä syksykissoja) aktiivisuuden perusteella, mutta ehkä se tästä helpottaa... Ja sairastaminen kissataloudessa on kuitenkin paljon kivempaa, aina on joku lämmittämässä ja seurana. Suorastaan hirveää oli elämä kipeänä ennen kissoja.