tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vastaisku karvasodassa

Viikonloppuna huomasin että monessa blogissa esiteltiin mitä hankintoja oli tehty stockan hulluilta päiviltä kissoille. Voitais mekin esitellä, tosin ei ollut ihan yhtä kissaystävällinen hankinta... Me nimittäin hommattiin sieltä tänä vuonna vain yksi juttu ja tätä hankintaa kissat ei todellakaan arvosta. Vihdoin oli merkki-imuri sellaiseen hintaan tarjouksessa että sen raaski ostaakin (selvästi alle 300 euroa), ja Dyson Animal Exclusive -pölynimuri saapui talouteen. Muut kissat saavat uusia leluja ja herkkuja, meidän mirreille raahataan kotiin entistä äänekkäämpi imuri kaiken maailman turbolisillä. Tasan ei mene nallekarkit ja niin edespäin. 

Voi sitä aikaa kun Dyson oli vielä paketissa...

Ei ollut näin rauhallisia naamoja näkyvissä silloin kun ekan kerran painettiin imuri käyntiin.

Kissat ei siis arvosta, toinen ihmisistä väittää vakavissaan vieläkin ettei huomaa eroa ja itse voisin lainata tv-shop fraasia: "En ymmärrä miten olen aikaisemmin pärjännyt ilman". Sori kissat, dyson on tullut jäädäkseen. Malli on myös pölypussiton, mikä helpottaa suuresti arkea, sillä pahimpaan karvanlähtöaikaan Aamoksen karvat täyttivät vanhan imurin pölypussin kahdella imuroinnilla. Tällä myös puhdistuu matot aivan eri lailla kuin ennen. Kissat valitettavasti pelkäävät tätä imuria enemmän, ääntä tosiaan tulee ja säiliö on läpinäkyvä, joten siinä pyörivät roskat kovalla vauhdilla. Säiliö voisi olla isompi ja imuri itse kevyempi liikutella, mutta muuten ei mitään valittamista. Tällä ihmisellä siis.

Aamoksen karvapallot ovat tappaneet meidän kaksi edellistä imuria ja aikaisemmin tuntui siltä että imuroida piti aivan älyttömän usein että oli edes vähän siistiä. Dysonin avulla näyttäisi siltä että kerran viikossa imurointi riittää. Vaikka halpis imurin ja Dysonin ero on pari tai muutama satku, minusta oli niin sen arvoista, jospa tulevaisuudessa ei hukuttaisi valkoisiin karvoihin. Jos on enemmän kuin yksi kissa, ja ne ovat tällaisia karvaisempia versioita, on kunnon imuri aika suuri helpotus arjessa.

14 kommenttia:

  1. Mä niiiiiin tahdon ton ja harkitsinkin sen hakevani vaan päätin vielä odottaa kun ekaksi piti saada nespresso sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos alesta löytyy niin todellakin kannattaa. En tykkää imuroida, mutta tuo tekee siitä siedettävämpää...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jep, ei tullut hyvän kissanomistajan pisteitä tällä kertaa :D

      Poista
  3. Varmasti loistava ostos! Ehkäpä minäkin keskityn seuraavalla kerralla ihmisten tuoteisiin ;)

    VastaaPoista
  4. En mäkään saanut mitään kissajuttuja hulluilta. Emäntä osti vaan terassilämmittimen - itselleen. Höh.

    T. Bertta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( No onneksi ei tullut imuria kummiskaan.

      Poista
  5. Täh. Mä luin sen kuvaston miljooooona kertaa enkä huomannut tätä tarjousta... ehkä mä sitten vaan ohitin ne kodinkoneet tiedostamatta ja keskityin muihin tarjouksiin :) No, täytyypä tarkkailla uusia tarjouksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli elektroniikka kohdassa keskiviikon tuotteissa. Tää dyson on ollut mun pitkäaikainen haave, mutta yleensä kun tosiaan hinnat pyörii siinä neljässä sadassa ja yli, tää halvempi hyppäsi heti silmille :D

      Poista
  6. Mulla on vaan halpisimuri ilman pölypusseja juuri kissanhiekan ja karvojen määrän takia. Helpompaa kun säiliön täyttyessä vaan kippaa sisällön roskapussiin eikä osta miljoonaa pölypussia vuodessa. Ehkä joskus on varaa hankkia imuri, joka maksaa kuukausittaisen vuokrani verran :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jos tämä imuri kestää yli kaksi vuotta, se on jos säästöä edellisiin verrattuna. Ne nimittäin menivät kummatkin rikki alle kolmessa vuodessa...

      Poista