perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tapahtumia pihalla ja jännittäviä uutisia

Meillä on ollut niin kiireinen kevät ja kesä, ettei olla blogiakaan ehditty päivitellä. Ensin alkoi ulkoilusäät, jotka alkoivat muuten hyvin, mutta aurinkoisia päiviä on värittänyt eräs raitapoikakissa. Kissojen järkytykseksi naapurustoon on muuttanut nuori bengaliuros, joka hyvin mielellään kaveeraisi meidän kissojen kanssa. Meidän kissat taas ovat sitä mieltä että oma lauma riittää ihan hyvin thank you very much.

Aada vartioi omaa patiotaan ja kyttää pihan toisella puolella asuvaa kollikomeutta.

Kevät sai taas ihmisetkin innostumaan pihatouhuista, pieni haaste tosin oli taas kerran suojella kasvien alkuja kissoilta, joiden mielestä ihmiset eivät tarpeeksi ahkerasti koulineet taimiansa. Kissojen tungettua tassunsa joka ruukkuun, alkoi jo näyttää siltä että ainoa selviytyjä olisi kokonaan ulkona kasvava tilli. Onneksi osa basilikoista näyttäisi kasvaneen isoiksi tämän tyylikkään linnunhäkkivirityksen ansiosta: 

Ei mahdu tassut rakojen välistä sörkkimään, yritys oli kyllä kova...

Kaikkein jännimmät uutiset säästimmekin viimeiseksi, Maagista on nimittäin tulossa isä! Treffit ekan prinsessan kanssa eivät valitettavasti tuottaneet tulosta, mutta kesän alussa Maagi kävi Salossa tapaamassa erästä Pandora nimistä kissatyttöä ja kasvattajalta kuulimme juuri että varmasti yliseurallisia ja erityisen söpöjä kissanpentuja on tulossa loppukesästä. Nannastakin on siis tulossa mummo, ajatella! Ihmiset ovat toki innoissaan tulevista pentusista ja lähes yhtä innoissaan olemme siitä että hyvät uutiset tarkoittavat pientä retkeä eläinlääkärille, Maagin kollittelu oli nimittäin jo hivenen rasittavaa... Aika on jo varattu, ja veikkaan että Aamos, Aada ja Nanna tulevat tykkäämään pian vähän vähemmän karjuvasta kaveristaan.

Maagin ilme kun keskustelimme ensi viikon ohjelmasta. Siis mitä meinaatte tehdä?!!

Tapahtumarikasta on siis ollut ja loppukesästäkin on tulossa lisää jänniä kissajuttuja... Kunhan Maagin kastraatio on ohi, meilläkin on kaikki kissat pitkästä aikaa sekä aikuisia että leikattuja. Jotenkin veikkaan että kovin rauhallista ja seesteistä ei kissaelämästä silti tällä porukalla tule, mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan kiimatonta ja kollitonta elämää. Toivottavasti se on ainakin hiljaisempaa ja hajuttomampaa :D

10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teistä! Tuo Maagin ilme on kyllä kuvaava "ei tuo voi olla tosissaan,puhuu väärälle kissalle"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Maagia odottaa ei niin mukava yllätys ensi viikolla, mutta tuleepa elämästä stressittömämpää :D

      Poista
  2. Onnea onnistuneista häistä ja kivasta ideasta pelastaa teidän basilikat ahkerilta puurtarhuriassistenteilta ;D
    Aikamoisia muitakin uutisia teillä, Maagin miehisen elon molemmat ääripäät koettu ja edessä ja naapuriinkin muuttanut joku fani ! Kiva kuulla teistä taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, pitää vissiin useammin päivitellä kun heti tuli tällainen uutistulva!

      Poista
  3. Mukava kuulla uutisia teistä! Onnittelut isäksi tulevalle Maagille jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, odotamme kyllä innolla loppukesää :)

      Poista
  4. Voi Maagi, joka äsken oli vielä pieni penturääpäle, minikissa ja nuppuli - kohta isä! Uskomatonta. Hieno poika, älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan kultapoika. Ja hirveätä vauhtia menee kissojen elämä, tuntuu että oma elämähän ihan junnaa tässä paikallaan niiden actioniin verrattuna :D

      Poista
  5. Ai kun kiva kuulla teistäkin välillä :-)
    Todella kekseliäs tuo häkkiviritelmä. Sopisi meillekin. Meillä on tulossa rippijuhlat, ja oli pakko kieltää kukkien tuominen, sillä ruusut olisivat välittömästi hävinneet parempiin suihin ( ja löytyneet oksennuksina sohvalta).
    Onnea Maagille, tulevalle isukille. Kerran se pallien poisto vain kirpaisee.... Ja mukavaa kesää koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti on Maagi parantunut leikkauksestaan, ei mitään ongelmia. Hauskaa (ja toivottavasti pian lämpimämpää) kesää sinnekin!

      Poista